Tuhoisa pelko (3/2024)

Jokapäiväisessä elämässämme pelko on usein läsnä reaktiona uhkaavaan tilanteeseen eli varoituksena vaarasta.

Jokapäiväisessä elämässämme pelko on usein läsnä reaktiona uhkaavaan tilanteeseen eli varoituksena vaarasta. Valtiojohdon sodan olosuhteissa näyttämä pelko voi rohkaista vastapuolta sotatoimissa ja olla sille hyödyllinen väline propagandassa. Ukrainan sodan kolmantena vuonna mediassa ei ole epäröity tuoda esille harmitteluja läntisen valtioiden päättäjien keskuudessa vallitsevista peloista Ukrainan sotilaalliseen tukemiseen liittyen.

”Iltalehden” pääkirjoituksessa 18.2.2024 Lauri Nurmi totesi Navalnyin murhan saattaneen pelkurit häpeään: ”Toivottavasti Aleksei Navalnyin murha havahduttaa pelkurit siihen, että uusstalinistista Venäjää ei pysäytetä muulla kuin voimalla ja aseavulla Ukrainalle.”

Maaliskuun 3. päivänä 2024 ”Verkkouutisista” sai lukea professori Stefan Hedlundin painavia sanoja: ”On syvästi masentavaa todistaa sitä, miten etenkin Saksa ja Yhdysvallat, jotka yhdessä olisivat voineet taata Ukrainalle nopean voiton, ovat sortuneet puhtaaseen itsensä pelotteluun. Putinin provosoimisen pelosta on tullut sekä (Olaf) Scholzille että Bidenille niin suuri pakkomielle, että he eivät ole antaneet Ukrainalle sitä aseapua jolla sota olisi voitu saada päätökseen. Putinin näkökulmasta tämä on äärettömän paljon arvokkaampaa kuin Ukrainan tuhoaminen.”

YLE puolestaan välitti 5.3.2024 Reutersin uutisen: ”Macron kehottaa Ukrainan liittolaisia: Älkää olko ’pelkureita’…Lähestymme varmasti hetkeä Euroopassa, jolloin on epäsopivaa olla pelkuri.”

Päätös USA:n viimeisimmästä Ukrainan tukipaketista oli pitkään jumittunut kongressiin. Jari Himanen välitti (”Iltalehti” 20.4.2024) tuntemuksia kongressin puhemiehestä muun muassa näin: ”Trumpin tahtoon hirttäytynyt [Mike] Johnson sanoi tällä viikolla olevansa mies, jonka filosofiana on ’toimia oikein’. Jo oli aikakin! Mutta todellisuudessa Johnson on pelkuri, joka vasta pakon edessä rohkeni ryhtyä toimiin…”

Arja Paanasen Kommentti ”Iltasanomissa” 21.5.2024 tuo esille Kremlin toiminnasta tuttuja elementtejä Suomeenkin liittyen: ”KGB kehitti huippuunsa psykologisen vaikutusmenetelmän, jota kutsutaan myös refleksiiviseksi kontrolliksi. Neuvostoliiton naapurimaihin iskostettiin niin vahvoja pelkoja, että näiden maiden poliitikot ja kansalaiset ryhtyivät vapaaehtoisesti tekemään itsensä kannalta epäedullisia ja Moskovan kannalta edullisia päätöksiä esimerkiksi ’ystävyyspolitiikan’ nimissä…Putinin harjoittama ydinaseuhkailu on yksi refleksiivisen kontrollin työkaluista. Putinin ei tarvitse kuin mainita sana ydinase, niin Euroopassa ja Yhdysvalloissa ryhdytään jo vaatimaan, että Ukrainalle ei saa antaa sellaisia tai tällaisia aseita, ettei Putin vain saisi siitä aihetta käyttää omaa ydinasettaan…”

”Iltalehden” sota-asiantuntijan Emil Kastehelmen mukaan (IL 30.5.2024) ”lännessä on turhan pelokkaita ja ’hypervarovaisia’ neuvonantajia ja johtajia, jotka haluavat kunnioittaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin ’punaisia viivoja’, vaikkeivät nämä ole ennenkään mitään merkinneet”.

Kuinka moni viaton eurooppalainen menettää henkensä tai vammautuu ennen kuin määrätietoinen ja peloista riisuttu johtajuus saattaa sodan Ukrainassa päätökseen.

Ukrainan sodan kolmantena vuonna mediassa ei ole epäröity tuoda esille harmitteluja läntisen valtioiden päättäjien keskuudessa vallitsevista peloista Ukrainan sotilaalliseen tukemiseen liittyen.

”Iltalehden” pääkirjoituksessa 18.2.2024 Lauri Nurmi totesi Navalnyin murhan saattaneen pelkurit häpeään: ”Toivottavasti Aleksei Navalnyin murha havahduttaa pelkurit siihen, että uusstalinistista Venäjää ei pysäytetä muulla kuin voimalla ja aseavulla Ukrainalle.”

Maaliskuun 3. päivänä 2024 ”Verkkouutisista” sai lukea professori Stefan Hedlundin painavia sanoja: ”On syvästi masentavaa todistaa sitä, miten etenkin Saksa ja Yhdysvallat, jotka yhdessä olisivat voineet taata Ukrainalle nopean voiton, ovat sortuneet puhtaaseen itsensä pelotteluun. Putinin provosoimisen pelosta on tullut sekä (Olaf) Scholzille että Bidenille niin suuri pakkomielle, että he eivät ole antaneet Ukrainalle sitä aseapua jolla sota olisi voitu saada päätökseen. Putinin näkökulmasta tämä on äärettömän paljon arvokkaampaa kuin Ukrainan tuhoaminen.”

YLE puolestaan välitti 5.3.2024 Reutersin uutisen: ”Macron kehottaa Ukrainan liittolaisia: Älkää olko ’pelkureita’…Lähestymme varmasti hetkeä Euroopassa, jolloin on epäsopivaa olla pelkuri.”

Päätös USA:n viimeisimmästä Ukrainan tukipaketista oli pitkään jumittunut kongressiin. Jari Himanen välitti (”Iltalehti” 20.4.2024) tuntemuksia kongressin puhemiehestä muun muassa näin: ”Trumpin tahtoon hirttäytynyt [Mike] Johnson sanoi tällä viikolla olevansa mies, jonka filosofiana on ’toimia oikein’. Jo oli aikakin! Mutta todellisuudessa Johnson on pelkuri, joka vasta pakon edessä rohkeni ryhtyä toimiin…”

Arja Paanasen Kommentti ”Iltasanomissa” 21.5.2024 tuo esille Kremlin toiminnasta tuttuja elementtejä Suomeenkin liittyen: ”KGB kehitti huippuunsa psykologisen vaikutusmenetelmän, jota kutsutaan myös refleksiiviseksi kontrolliksi. Neuvostoliiton naapurimaihin iskostettiin niin vahvoja pelkoja, että näiden maiden poliitikot ja kansalaiset ryhtyivät vapaaehtoisesti tekemään itsensä kannalta epäedullisia ja Moskovan kannalta edullisia päätöksiä esimerkiksi ’ystävyyspolitiikan’ nimissä…Putinin harjoittama ydinaseuhkailu on yksi refleksiivisen kontrollin työkaluista. Putinin ei tarvitse kuin mainita sana ydinase, niin Euroopassa ja Yhdysvalloissa ryhdytään jo vaatimaan, että Ukrainalle ei saa antaa sellaisia tai tällaisia aseita, ettei Putin vain saisi siitä aihetta käyttää omaa ydinasettaan…”

”Iltalehden” sota-asiantuntijan Emil Kastehelmen mukaan (IL 30.5.2024) ”lännessä on turhan pelokkaita ja ’hypervarovaisia’ neuvonantajia ja johtajia, jotka haluavat kunnioittaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin ’punaisia viivoja’, vaikkeivät nämä ole ennenkään mitään merkinneet”.

Kuinka moni viaton eurooppalainen menettää henkensä tai vammautuu ennen kuin määrätietoinen ja peloista riisuttu johtajuus saattaa sodan Ukrainassa päätökseen.