Vapaussoturien järjestöjen omaisuuden siirrot 1944–1945
Vapaussodan Perinneliitto teetti viime vuonna selvityksen niistä vapaussotaan liittyvistä muistomerkeistä ja niiden maa-alueista, joiden omistus oli epäselvä. Selvitystyössä tuli esille syksyn 1944 järjestöjen pakkolakkautuksien vaikutus omistuksiin. Muutamien henkilöiden rooli selvityksissä ja päätöksissä oli hyvin keskeinen.
Tausta syksylle 1944
28.1.–16.5.1918 Suomessa käytiin vapaussota, joka vahvisti Suomen itsenäisyyden ja vapauden sekä kansanvallan. Suomen laillisen hallituksen joukkoja kutsuttiin valkoiseksi armeijaksi ja taistelijoita vapaussotureiksi.
18.2.1924: Perustettiin Vapaussodan Invaliidien liitto. Sitä ei määrätty lakkautettavaksi syksyllä 1944. Liitto toimi vuoteen 1987 saakka.
Vapaussodan Rintamamiesten Liiton kokous vuonna 1937. – Kuva Pietinen/Museovirasto.
25.5.1929: Tampereella perustettiin Vapaussodan Rintamamiesten Liitto (VRL). Ensimmäinen vapaussoturien rintamamiesyhdistys oli perustettu Tampereella jo hieman aiemmin, 27.3.1929.
19.9.1944: Viisi sodan vuotta olivat ohi. Neuvostoliiton ja Suomen välisen jatkosodan päättänyt välirauhansopimus solmittiin. Pääministerin sijainen, oikeusministeri Ernst von Born (rkp) piti kansalaisille sovinnon ja toivon puheen. Puheen oli kirjoittanut pääministerin sihteeri V. J. Sukselainen (ml).
22.-23.9.1944: Iso osa välirauhansopimuksen noudattamista valvomaan tulleista Liittoutuneiden valvontakomission neuvostoliittolaisista valvojista ja muista virkailijoista tuli Suomeen. He asettuivat Helsingissä hotelli Torniin.
Järjestöjen pakkolakkautukset
23.9.1944: Välirauhansopimuksen (19.9.) mukaisesti Suomessa tuli lakkauttaa hitleriläismieliset eli fascisminluonteiset järjestöt. Ensimmäisinä Suomen hallitus lakkautti ilman valvontakomission painostusta muun muassa Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) ja Isänmaallisen Kansanliikkeen.
1.–10.10.1944: Neuvostoliittolaiset tiedustelivat sisäasiainministeri Kaarlo Hillilältä (ml), miksei Rintamamiesliittoa (entinen Vapaussodan Rintamamiesten Liitto, VRL) ole lakkautettu. Hillilä otti yhteyttä liiton puheenjohtajaan Carl Lindhiin ja pyysi selostusta liiton toiminnasta. Valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov kävi Suomen ulkoministeri Carl Enckellin (sit.) luona valittamassa, että Suomessa oli vielä runsaasti fascistisia ja hitleriläismielisiä järjestöjä. Orlov esitti vaatimuksen Rintamiesliiton lakkauttamisesta. Enckell ja muu hallitus ei pitänyt järjestöä fascistisena, niinpä liiton annettiin tehdä vastausselvitys toiminnastaan. Liitto antoi selvityksen ministeriölle kaksi kertaa. J.K. Paasikiven (kok) hallitus käsitteli liiton kohtaloa 10.10. Hillilä esitti, että se lopettaisi toimintansa vapaaehtoisesti.
15.10.1944: Rintamamiesliiton hallituksessa ainoastaan kansanedustaja Kalle Määttä (ml) kannatti vapaaehtoista lakkauttamista. Hillilälle esitettiin liiton kantana, ettei sen toiminta ole ristiriidassa välirauhansopimuksen kanssa.
19.10.1944: Paasikiven hallitus joutui lakkauttamaan Rintamamiesliiton ja sen alaiset 232 jäsenyhdistystä sekä Rintamamiesten Naisliiton ja sen alaiset 58 paikallisosastoa. Samana päivänä hallitus lakkautti useita muitakin järjestöjä.
Kaikkiaan Suomessa jouduttiin lakkauttamaan 3327 järjestöä vuosina 1944–1946 ja lisäksi vielä lukuisia niiden alajärjestöjä. Monet niistä joutuivat lakkautuslistalle Suomen kommunistien esittäessä niistä vaatimuksen valvontakomissiolle. Kun maan hallitukselle selvisi valvontakomission neuvostoliittolaisten kanta ko. järjestöihin, niin Rintamiesliiton jälkeen ei hallitus enää esittänyt vapaaehtoisia lakkauttamisia.
Einari Ritva (1896–1980).
22.10.1944: Rintamamiesliiton työvaliokunta piti viimeisen kokouksensa, jolloin virallista ilmoitusta lakkauttamisesta ei vielä ollut tullut. Liiton selvitysmiehille päätettiin esittää, että liiton ja sen jäsenjärjestöjen omaisuus luovutettaisiin perustettavalle huoltoyhdistykselle.
Rintamamiesliiton omaisuuden selvitys
Sisäasiainministeriö määräsi pesänselvittäjiksi varatuomari Einari Ritvan (kok) Jyväskylästä ja maisteri, kansanedustaja Kalle Määtän Oulusta. Molemmat olivat Rintamamiesliiton hallituksen jäseniä. Määttä oli seitsemän sodan veteraani. Selvitysmiehet luetteloivat lakkautetun liiton ja sen jäsenyhdistysten varat ja omaisuuden huhtikuuhun 1945 mennessä.
Lakkauttamiset eivät tarkoittaneet ainoastaan järjestötoiminnan loppumisen myötä omaisuuden ja varojen siirtoa, vaan myös vapaussoturien asevelitoiminnan loppumista sekä valtion maksaman työkykynsä menettäneiden ja avun tarpeessa olleiden vapaussoturien rintamamieseläkkeiden lopettamista.
Kalle Määttä (1900–1985).
7.4.1945: Huovilan Huoltosäätiön säädekirjan allekirjoittivat kauppatieteen kandidaatti Lauri Oinas, varatuomari Walter Marttinen ja varatuomari Arvo Heinonen. (Nimi tuli Lahden seudun Rintamamiesyhdistyksen omistuksessa olleesta Huovilan tilasta, rintamamieskodista, joka sijaitsi Kärkölässä, nykyisessä Päijät-Hämeessä).
9.4.1945: Oikeusministeriö antoi luvan säätiön perustamiseen ja hyväksyi sille säännöt. Sääntöjen kirjoittajina toimivat Rintamamiesliitossa aktiivisesti toimineet toimittaja Eero Rekola ja varatuomari Ilmo Kalkas.
13.4.1945: Sisäasiainministeriö hyväksyi Ritvan ja Määtän esityksen omaisuuden luovuttamisesta Huovilan Huoltosäätiölle. Lopullisiin selvityksiin annettiin usean vuoden määräaika. Ne annettiin ministeriölle 20.7.1949. Tuolloin sisäasiainministerinä toimi Aarre Simonen (sd). Huoltosäätiön puheenjohtajina toimivat Pauli Suonio (1945–1948), Kalle Määttä (1948–1970) ja Lauri Suomela.
17.4.1945: Eduskuntavaalien jälkeinen Paasikiven III hallitus aloitti. Sisäasiainministeriön johto siirtyi kommunisteille, kun ministeriksi tuli Yrjö Leino. Urho Kekkonen jatkoi oikeusministerinä. Onkin sanottu, että Hillilä, Kekkonen ja Määttä saivat viime hetkellä ennen voimasuhteiden muuttumista asiat hoidettua ns. pitkässä parlamentissa (pitkä parlamentti tarkoitti eduskuntakautta 1939–1945). Arvattavaksi jää, mikä osuus oli vuosien 1941–1945 viiden pääministerin sihteerillä V.J. Sukselaisella, joka toimi aikanaan aktiivisesti AKS:ssa.
10.2.1947 vahvistettiin Suomea koskeva Pariisin rauhansopimus.
Omaisuussiirtoja tehneitä selvittäjiä ja päättäjiä
Rintamamiesliiton loppukäänteiden pääosissa olivat sisäasiainministeri Kaarlo Hillilä, oikeusministeri Urho Kekkonen, kansanedustaja Kalle Määttä ja varatuomari Einari Ritva.
Hillilä, Kekkonen ja Määttä edustivat Maalaisliittoa. Ritva oli Jyväskylän kaupunginvaltuustoon valittu kokoomuksen listalta. 1930-luvulla Jyväskylässä vaikutti myös vapaussoturien merkittävä järjestövaikuttaja, jatkosodan ajan alun sisäasiainministeri Toivo Horelli (kok).
Selvitysmiestehtävä oli annettu vapaussotureille, jotka olivat aktiivisia lakkautettavan järjestön toimijoita. Selvitysmiestehtävän antaneet olivat myös olleet vapaussotureita. Hillilä ja Kekkonen edustivat maalaisliitossa jatkosodan päätyttyä itänaapuria myötäilevää suuntausta. Tässä kohdin he kuitenkin osoittivat vapaussoturien asevelihenkeä.
Tilanne jatkui ja toistui huhtikuussa 1945. Silloin tuli kiire saada tehtyä päätökset omaisuuden siirrosta perustettavalle säätiölle. Kaikki onnistui muutaman päivän sisällä juuri ennen hallituksen vaihtumista ja sisäasiainministeriön joutumista kommunisteille.
Maaliskuussa olivat olleet eduskuntavaalit, joissa oikeisto saavutti vain niukan enemmistön. Uusi vasemmistopuolue SKDL nousi lähes suurimmaksi puolueeksi. Sen edustajista 38 luettiin kommunisteiksi. Maahan muodostettiin vahvan vasemmiston sisältävä hallitus, missä pääministeri kokoomuslainen Paasikivi oli ammattiministeri, ulkoministeri Enckell oli sitoutumaton ammattiministeri, oikeistopuolueena hallituksessa oli maalaisliitto neljällä ministerillä, joista osalla oli kaksoissalkkuja. Kommunistien kansainvälinen toimintamalli toteutui myös Suomessa, kun he saivat sisäasiainministeriön johtoonsa.
Varatuomari Einari Ritva selvitysmiehenä
Urho Kekkosen ja Kaarlo Hillilän poliittisten ja ammatillisten urien jatkuminen on hyvin tiedossa. Kalle Määttä muistetaan pitkäaikaisena Oulun läänin maaherrana. Varatuomari Einari Ritva ei ole ollut yhtä tunnettu.
Kaarlo Hillillä (1902–1965).
Ritva, joka oli alkuperäiseltä sukunimeltään Lehtonen, oli syntynyt vuonna 1896 Lammilla. Hän oli osallistunut vapaussotaan ja palkittu VR4:lla. Hän suoritti oikeustieteellisen tutkinnon 1919 ja sai varatuomarin arvon 1922. Ritva toimi 1920-luvun alkupuolella nimismiehenä Pälkäneellä ja Lopella. Hän siirtyi sittemmin asianajajaksi Kotkaan ja vuonna 1929 omaan asianajotoimistoon Jyväskylään. Jyväskylästä tuli Ritvan perheen kotikaupunki. Ritva toimi kokoomuksen ryhmässä kaupunginvaltuutettuna vuosina 1937–1947. Yhtenä luottamustehtävänä hänellä oli holhouslautakunnan puheenjohtajuus. Hän toimi myös liike-elämän hallinnossa, kuten Jyväskylän osuuskassassa ja Suojeluskuntakauppa oy:ssä.
Einari Ritva toimi aktiivisesti Jyväskylän seudun Rintamamiesyhdistyksessä ja vuosina 1941–1944 Rintamiesliiton hallituksessa. Hän oli aktiivinen edistämään vapaussoturien eläke-etuja. Hän oli mukana lähetystössä, joka tapasi puolueiden edustajia eduskunnassa. Hän sai Vapaussoturien Huoltosäätiön (VHS) kultaisen ansiomerkin vuonna 1970. Sotilasarvoltaan hän oli kapteeni. Einari Ritva kuoli 83-vuotiaana vuonna 1980.
Einari Ritva oli naimisissa Saima Korrin kanssa. Heillä oli neljä lasta, joista vanhin Eero Einari Ritva kaatui jatkosodassa marraskuussa 1941 alle 19-vuotiaana.
Jouni Koskela
Julkaistu Vapaussoturissa 2/2026.
Lue myös
