Viipurin upseerikokelaskurssi 1918–1919

Kellastuneessa lehtileikkeessä kerrotaan havainnoista Helsingissä Hietaniemen hautausmaalta 12.4.1964: ”Sunnuntain puolipäivän harmaassa rauhassa tuli Hietanimen portilla yhtäkkiä vilkasta: neljä, viisi univormua, tusinan verta ryhdikästä siviiliherraa, keski-ikä arviolta 65-70 vaiheilla, joukossa tuttuja kasvoja. Rupatus oli liian iloista, jotta kyseessä olisivat olleet sotilashautajaiset: vanhat herrat järjestyivät paririviksi ja marssivat seppeleet kourassa marskin haudalle päin.

Muutamat paikalle osuneet katsojat totesivat, ettei kunnianosoitus ollut aivan tavanomaista, harvasepyhäistä laatua, kunnialaukaukset kajahtivat, torvisoittokunta päräytti reippaasti kolme marssia. Kunniavartioon komennetut alokkaat seisoivat juhlallisin naamoin. Moni vieressä vilkuilija tunsi puolustusvoimain päällikön, kenraali Simeliuksen, joka ensinnä laski seppeleen yhteisristin juurelle. Vartion poistuttua yhä tiukoin ilmein yksi ja toinen utelias hiipi paikalle hypistelemään seppelnauhoja.”

Seppelnauhoista selvisi, että kunnianosoituksen olivat tehneet Viipurin upseerikokelaskurssin entiset oppilaat. Mikä tämä upseerikurssi oli? Kyse oli itsenäisen Suomen ensimmäisestä upseerikoulusta, Viipurin upseerikokelaskurssista, jonka ylipäällikkö määräsi perustettavaksi 27.8.1918 annetulla päiväkäskyllä. Pääsyvaatimuksina olivat mm. kuuden luokan koulusivistys sekä 17–27 vuoden ikä.

Kurssille valinta

Koulutukseen pyrki noin 900 sotilasta. Alkukarsinta tehtiin yhtymien esikunnissa ja tarkastuksesta selvinneet komennettiin 15. syyskuuta 2. divisioonaan Viipuriin. Pyrkijät majoitettiin vanhaan venäläiseen tyttökouluun Karjalankadun ja Linnankadun kulmaan, jossa koulutus oli tarkoitus pitää. Kurssin suomalaisena johtajana oli jääkärimajuri Harald Öhquist. Jokaisen pyrkijän oli selostettava kirjallisesti mm. mitä varten hän aikoi upseeriksi. Kokeet arvosteli erityinen lautakunta, johon kuuluivat kurssin suomalainen ja saksalainen johtaja, 2. divisioonan saksalainen esikuntapäällikkö ja suomalainen yleisesikuntaupseeri sekä yksi tulevan kurssin suomalaisista opettajista.

Kun kirjalliset kokeet olivat ohi, upseerikokelaat tarkastettiin urheilukentällä. Toimitusta valvoi 2. divisioonan komentaja, kenraalimajuri Paul von Gerich. Tarkastuslautakuntaan kuuluivat saksalainen majuri von Mierzinsky sekä suomalaisista jääkärimajuri Unio Sarlin, jääkärikapteenit Claës Winell ja Kosti Sundberg sekä jääkärivänrikki Erkki Hannula. Tarkastusta johtanut majuri von Mierzinsky kysyi koulutukseen pyrkiviltä koulusivistystä, vanhempien säätyä ja vapaussotaan osallistumista. Ylioppilastutkinto ja vapaussodassa mukana olo painoivat paljon, samoin saksan kielen taito, sekä ”pärstäkerroin” ja reipas esiintyminen.

Kurssille valittiin 224 upseerikokelasta, joista 192 oli ottanut osaa vapaussotaan. Vanhin oppilas oli syntynyt 1887 ja nuorin 1901. Kurssin keski-ikä oli 22,3 vuotta.

Kurssin alku viivästyy

Kurssin oli määrä alkaa tyttökoulussa jo syyskuun 15. päivänä, mutta sen järjestäminen oli mahdotonta, sillä ulkona ei ollut edes järjestäytymistilaa ja olisi pitänyt turvautua katuihin. Myös luentosali ja toimistohuone puuttuivat ja sänkyjä oli aivan liian vähän. Kokelaiden henkilökohtainen varustus ja aseistus eivät olleet kunnossa, koska ei ollut määrätty, mitä kokelaiden olisi pitänyt tuoda mukanaan joukko-osastoistaan. Opetushenkilöstöstäkin vain yksi oli paikalla, kun olisi tarvittu kahdeksan!

Jääkärimajuri Öhquist esitti, että koulutus järjestettäisiin Viipurista puolentoista kilometrin päässä sijaitsevassa ja lokakuussa vapautuvassa Markovillassa. Markovilla oli rakennettu kenraalikuvernööri Seynin aikana venäläisten kansakoulunopettajien valmistumista varten Suomeen. Viimeksi Markovilla oli toiminut venäläisten sotasairaalana. Kurssille valitut kokelaat komennettiin takaisin joukko-osastoihinsa.

Viipurin upseerikokelaskurssin kouluttajat

Opetus alkoi 6.10.1918. Ennen kurssin alkua opetushenkilöstössä ehti tapahtua muutoksia. Koulun johtajaksi määrättiin saksalainen majuri Fr. von Ploetz, joka toimi tehtävässä siihen saakka, kunnes saksalaiset poistuivat maasta 6.12.1918. Suomalaiseksi kurssin johtajaksi tuli 4.10.1918 jääkärikapteeni Gunnar Heinrichs, sillä jääkärimajuri Öhquist määrättiin rykmentinkomentajaksi.

Suomalaisen opettajakunnan muodostivat alkuaikoina jääkärikapteenit Kosti Sundberg (taktiikka) ja Bertel Petrelius (jalkaväen aseet ja ampumakoulutus), jääkäriluutnantit Einar Wichmann, Hugo Turunen ja Armas-Eino Martola (sotalaitosoppi) sekä jääkärivänrikit Aarne Blick ja Erkki Hannula. Saksalaiseen opettajakuntaan kuuluivat johtajan lisäksi yliluutnantti von Bülow ja luutnantit Burmeisten, von Wiedersheim ja Jeschkeit. Suomalaiset jääkäriupseerit toimivat varsinaisina opettajina, ja heidän valvojinaan olivat saksalaiset upseerit. Saksalaisten upseerien lisäksi koulussa oli kaksi saksalaista vääpeliä huolehtimassa kurssilaisten sisäpalveluksesta.

Saksalaisten joukkojen poistuttua maastamme täytettiin opettajapaikat kokonaan suomalaisilla. Opettajina toimivat mm. jääkärikapteenit Knut Solin ja Reinhold von Essen, jääkäriluutnantit Lahja Aalto, Alexander Mellblom ja Berndt Dyhr sekä jääkärivänrikit Heikki Saure ja Toivo Winqvist. Opettajina toimineiden jääkäriupseerien keski-ikä oli kurssiin aikana 25,4 vuotta.

Koulutus

Kurssilla käytetyt opetusmenetelmät ja kuri olivat saksalaisia ja koulutussuunnitelmat perustuivat saksalaisten kokemuksiin. Kurssin valvojana oli 2. divisioonan komentaja, kenraalimajuri Paul von Gerich. Oppilaiden kannalta palvelus oli raskasta, varsinkin kun ravintotilanne oli koko maassa heikko eikä kaikkien ruumiillinen kunto kestänyt sitä. Lisäksi talvella 1919 raivonnut espanjantautiepidemia karsi kurssilaisia.

Kurssin piti kestää suunnitelman mukaan kuusi kuukautta jakaantuen kahden kuukauden opetusjaksoihin. Ensimmäiset kuukaudet käytettiin perusteelliseen sotamieskasvatukseen (siitä huolimatta, että lähes kaikki olivat saaneet tulikasteensa jo vapaussodassa), seuraavat kaksi kuukautta ryhmänjohtajakoulutukseen ja loppuaika joukkueenjohtajakoulukseen.

Tavallisesti päivä aloitettiin kello 8 ulkoharjoituksella, joka jatkui kello 11:een. Harjoituksia ja sulkeisia pidettiin Papulan urheilukentällä, kaupungin koulukentillä sekä koulun omalla kentällä. Ulkoharjoitukset jatkuivat koulun lähistöllä kello 14–17.

Oppitunnit pidettiin tavallisesti päivällisen jälkeen joukkueittain. Kurssille muodostettiin käskyn mukaan kaksi osastoa: A-kurssi vapaussotaan osallistuneille ja B-kurssi muille kokelaille. Osastojen koulutus jaksotettiin siten, että 6.–31.10. molemmat kurssit olivat yhdessä. A-kurssin oppilaat toimivat ryhmän- ja korpraalikunnan johtajina ja B-kurssilaiset olivat miehistönä. Marraskuun alussa perusteellisemman sotilaallisen pohjakoulutuksen saaneet oppilaat erotettiin lyhyemmälle, kolme kuukautta kestävälle A-kurssille ja loput suorittivat puoli vuotta kestävän B-kurssin.

Toisen jakson aikana 1.–30. marraskuuta A-kurssi sai varsinaisen ryhmänjohtajakoulutuksensa ja toimi aamupäivisin edelleen ryhmänjohtajina B-kurssilla. B-kurssilla tämä vaihe käsitti sotamieskoulutuskauden. 1.12.1918–11.1.1919 A-kurssi sai joukkueenjohtajakoulutuksen. Ennen kurssin päättymistä suoritettiin eri oppiaineissa sekä suullinen että kirjallinen loppututkinto. A-kurssin loppututkinnot olivat 13.–24. tammikuuta ja oppilaat komennettiin 25. tammikuuta joukko-osastoihinsa. B-kurssin neljännellä jaksolla 15.2.–5.4. annettiin joukkueenjohtajakoulutus ja kurssin loppututkinnot pidettiin 7.-11.4. Oppilaat komennettiin 13. huhtikuuta joukko-osastoihinsa.

Tutkintovaatimukset

Kurssin tutkintovaatimukset määriteltiin Suomen armeijan koulutuksen tarkastajan 2. marraskuuta 1918 antamassa kirjelmässä. Sen mukaan käytännölliset vaatimukset olivat: ”Joukkueen muodollisen ja taistelukoulutuksen sekä opetuksen ohjaaminen ja joukkueen johtaminen taistelussa. Henkilökohtainen kyky käyttää aseitaan, nimittäin jalkaväkikivääriä, miinanheittäjää, pistoolia ja käsikranaattia.”

Tietopuolisina vaatimuksina oli osattava mm. oman aselajin taktiikka komppaniaan asti (marssi, etuvartiopalvelus, majoitus, huolto ja taistelu), sekä aselajien taktillinen yhteistoiminta, kartanluku, karttaluonnosten valmistaminen, aselajin kenttätyöt ja viestipalvelus sekä omien aseiden ja ampumatarvikkeiden tuntemus, aseitten tulivalmius ja ampumaohjesäännöt. Lisäksi oli tunnettava sisä- ja ulkopalvelusta koskevat määräykset ja ohjeet, varsinkin valitusta, kantelua ja kunniaoikeudenkäyntiä koskevat sekä sotaväen rikoslaki ja lopuksi vielä hevoshoito-oppi pääpiirtein.

A-kurssin priimukseksi selvisi kokelas Matti Alfthan ja B-kurssin priimukseksi kokelas Valo Nihtilä. A-kurssin päättäneessä taisteluharjoituksessa vastapuolia komensivat Matti Alfthan ja Aaro Pajari. 

Kurssilta valmistuneet

A-kurssilta 41 upseerikokelasta sai päästötodistuksen 19.1.1919 ja 139 B-kurssilaista 12.4.1919. A-kurssin kokelaat ylennettiin upseereiksi armeijan lippujuhlassa 16. toukokuuta ja B-kurssin kokelaat 31.7.1919. Kymmenen vuoden kuluttua kurssin päättymisestä markovillalaiset hallitsivat noin 2/3 kaikista armeijan komppanianpäällikön vakansseista ja ennen talvisotaa suunnilleen puolta nuorempien esiupseerien vakansseista.

Mannerheim-ristin ritareiksi opettajista nimettiin jääkärikenraaliluutnantti Aarne Blick, jääkärikenraalimajurit Armas-Eino Martola ja Einar Vihma sekä oppilaista kenraalimajuri Aaro Pajari, everstit Kaarlo Kari, Eero Laaksonen ja everstiluutnantti Kauno Turkka. Kurssille osallistuivat myös Lahti-Saloranta-pikakiväärin toinen suunnittelija kenraalimajuri Arvo Saloranta sekä puolustusvoimain komentajana 1959–1965 toiminut kenraali Sakari Simelius. 12 Markovillan upseeria kaatui taistelukentillä.

Kurssin 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin 1939 everstiluutnantti Oras Selinheimon toimittama Viipurin upseerikokelaskurssin 20-vuotismuistojulkaisu ja 40-vuotispäivänä 1959 Selinheimon toimittama muistojulkaisun II osa. Kustannusosakeyhtiö Otava kustansi molemmat muistojulkaisut.

Tapani Tikkala

Kirjoitus on julkaistu lehdessä 4/2022.