Viipurin Markovilla oli puolustuslaitoksen koulutuskeskus

Suomen kadettikoulu aloitti 25. tammikuuta 1919 ja sotakorkeakoulu 3. marraskuuta 1924. Näiden lisäksi tarvittiin sotilasoppilaitos, joka tarjosi sotilaallisen peruskoulutuksen aliupseereille ja jatkokoulutusta upseereille. Sitä varten perustettiin Taistelukoulu, joka aloitti 1. syyskuuta 1927 Viipurin Markovillassa.

Markovillan rakennus rakennettiin alun perin kreikkalaiskatoliseksi pappisopetuslaitokseksi. Rakentaminen tapahtui Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernöörinä toimineen Franz Albert Seynin aloitteesta. Hänellä oli venäjänsaksalaiset sukujuuret. Seyn pyrki jatkamaan Suomen venäläistämistoimia virkakautenaan 1906–1917. Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen hänet pidätettiin Helsingissä ja kuljetettiin junalla Pietariin. Hänet vapautettiin, mutta bolsevikit murhasivat hänet kesällä 1918 Pietarissa. Surmaaminen tapahtui ilmeisesti hukuttamalla Suomenlahteen.

Taistelukouluksi 1927

Markovillassa järjestettiin vuosina 1918–1920 upseerikokelaskursseja. Sen opetusohjelman pohjalta perustettiin Reserviupseerikoulu Haminaan vuonna 1920. Jalkaväen aliupseerikoulu aloitti Markovillassa syyskuun alussa 1921. Tätä koulutusta jatkui 25. toukokuuta 1925 saakka, jonka jälkeen oppilaitoksen nimeksi tuli Jalkaväen Kapitulanttikoulu. Se toimi Suomen puolustuslaitoksen kanta-aliupseerien valmistavana kouluna.

Sen jälkeen Markovillan nimeksi tuli Taistelukoulu 1. syyskuuta 1927. Talvisotaan saakka Markovillan oppilaitoksessa koulutettiin armeijan jalkaväen aliupseereita ja upseereita. Taistelukoulun toiminta-ajatuksena oli kouluttaa käytännöllis-tietopuolista opetusta aliupseereille ja upseereille. Se koulutti eri aselajien yhteistoimintaa. Samalla Taistelukoulu toimi omalta osaltaan taktiikan, aseiden ja varusteiden kokeilulaitoksena.

Upseereita ja aliupseereita

Viipurin Markovillassa koulutettiin vuosina 1921–1939 kaikkiaan 2400 Suomen puolustuslaitoksen kanta-aliupseeria tehtäviinsä. Oppilaitoksen upseerilinja jatkokoulutti maavoimien upseereita. Talvisotaan mennessä Taistelukoulussa koulutettiin 12 upseeria majurikurssilla, 651 kapteenikurssilla ja 544 luutnanttikurssilla.

Maasto- ja sotaharjoituksissa koulun opettajat ja oppilaat harjoittelivat Karjalankannaksella. Jatkosodan lopun sotahistoriasta tunnetut Viipurin maalaiskunnan Talin–Ihantalan maastot olivat Markovillan koulun harjoitusalueita. Tuolloin oli jo tiedostettu uhka rajan takaa siinä määrin, että Kannaksen alueella harjoiteltiin Leningradin ja Suomenlahden suunnasta tulevia uhkia varten. Taistelukoululla oli tässä tehtävänä aliupseeriston ja upseeriston kouluttaminen näissä maastoissa.

Hyökkäyspäätös Suomeen

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean sotilasjaosto käsitteli maaliskuussa 1927 Neuvostoliiton länsirajan kysymystä. Puhetta johti kansankomissaari eli puolustusministeri Kliment Voroshilov. Alustuksen piti puolalaisen sukutaustan omaava sotaneuvoston komissaari Joséf Unschlicht, joka arvioi Neuvostoliiton länsirajan heikoksi Suomen suunnalla.

Unschlicht edellytti koko Kaakkois-Suomen valtaamista Kymijokeen saakka. Tätä varten Unschlict esitti luettelon toimia. Suunnitelmissa oli lisätä Leningradin sotilaspiirin alueen joukkoja kahdella divisioonalla. Suunnitelmiin kuului myös, että Aunuksen Karjalaan siirretään suomalaisia kommunistipakolaisia, jotka sodan syttyessä saisivat sissitehtäviä Suomen Karjalassa. 

Kaksi vastusti hyökkäystä

Josèf Unsclichtin alustuksen jälkeen käytiin keskustelu. Kaksi sotilaskomitean edustajaa oli toista mieltä. Maksim Litvinov piti Suomen armeijaa niin mitättömänä Neuvostoliiton puna-armeijaan verrattuna, että Suomen valtaamisella vain ärsytettäisiin muita Skandinavian maita ja niiden työväenjärjestöjä. Litvinov sanoi myös Suomen työläisten olevan myötämielisiä Neuvostoliitolle.

Keskustelun jälkeen Neuvostoliiton kommunistipuolueen sotilasjaosto teki kuitenkin Joséf Unsclichtin esityksen mukaisen kovan linjan päätöksen vallata Suomi Kymijokeen saakka. Neuvostoliiton keskuskomitea vahvisti päätöksen 22. maaliskuuta 1927. Suomen Etsivä Keskuspoliisi sai vuonna 1928 päätökseen perustuneiden Leningradin sotilaspiirin yleisohjeiden tiedot haltuunsa. Tämän mukaisia sotilaallisia toimia odotettiin aikaisintaan kevääksi 1929.

Hyökkäyksen valmisteluja

Neuvostoliitto ei kuitenkaan vielä ollut valmis hyökkäykseen. Se ryhtyi omalla puolellaan rakentamaan teitä ja linnoituslaitteita. Raja-alueiden rautateiden kuljetuskykyä parannettiin ja Leningradin varuskuntaa vahvistettiin. Itä-Karjalaan siirrettiin 400 punaista suomalaista muodostettavaa valmiusjoukkoa varten. Leningradissa painettiin vuonna 1928 suomenkielinen puna-armeijan jalkaväen taisteluohjesääntö. Siitä tehtiin 1000 kappaleen painos ja jaettiin Suomesta rajan yli tulleille punaisille. Myöhemmin maan johtaja Josèf Stalin laajensi tavoitteeksi koko Suomen valtaamisen.

Suomen hankkimien tietojen vuoksi Karjalankannakselle rakennettiin puolustusta varten niin sanottuja tykkiteitä vuodesta 1929 alkaen. Ensimmäiset bunkkerilinjat olivat valmistuneet jo aiemmin 1920-luvulla. Lisäksi Viipurin-Valkjärven radan varteen rakennettiin väliasemien kokoon nähden suuria purkauslaitureita Suomen puolustuslaitoksen kalustojen, hevosten ja miehistön junista purkamista varten. Kannaksen suojeluskunnat harjoittelivat Leningradin suunnasta tulevan sotilaallisen uhan varalta.

Talvisodan upseereita

Viipurin Markovillan kapteenikursseilla koulutettiin yliluutnantteja sodan ajan pataljoonien komentajiksi ja rauhan ajan komppanianpäälliköiksi. Kapteenikurssit alkoivat vuosittain elokuun puolivälissä ja päättyivät seuraavan vuoden toukokuun lopussa. Talvisodan komppanianpäälliköistä noin 10 prosenttia oli saanut jatkokoulutuksensa Markovillassa.

Talvisodan pataljoonankomentajista 62 prosenttia oli Markovillassa opiskelleita. Monet Markovillan Taistelukoulun käyneistä kanta-aliupseereista ylennettiin jatkosodan aikana upseereiksi, jotka toimivat joukkueenjohtajina, komppanianpäällikköinä tai varapäälliköinä.

Vastaiskuaie Markovillaan

Lahtelainen sotaveteraani Pentti Aronen palveli jatkosodassa Jääkäripataljoona 4:n jääkärinä. Hän muisteli myöhemmin, kuinka Viipurin menetyksen edellä kesäkuussa 1944 koottiin vielä iskujoukkoa, jonka piti työntää Markovillan koulun alueelle tunkeutunut Neuvostoliiton vihollisjoukko takaisin. Vastaiskun tarkoituksena oli estää vihollisen eteneminen Enson–Imatran suuntaan. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin alivoimatilanteen vuoksi. Viipurista vetäydyttiin 20. kesäkuuta 1944.

Markovillan Taistelukoulun perinteet jatkuivat sotien jälkeen Lappeenrannassa aluksi Kanta-aliupseerikoulun nimellä, sen jälkeen Maanpuolustusopistona ja nykyisin Maasotakouluna. Siellä on Markovillan nimeä kantava perinnehuone.  

Antero Kautto (Uitto): Puna-armeijan marssiopas Suomeen 1939, Karisto 1989. Taistelukoulun Perinneyhdistys ry ja Wikipedia.

Lasse Koskinen

Kirjoitus on julkaistu lehdessä 4/2021.