Venäjän vallankumous 12.3.1917

Harvemmin Vapaussoturi-lehdessä on muisteltu Venäjän bolsevikkivallankumouksen vuosipäivää, mutta siihenkin olisi hyvä syy. Kyseisenä päivänä 12.3.1917 Pietarissa, Spalernajan kadulla sijainneen tutkintavankilan sellien ovet avattiin sinne hyökänneiden venäläisten vallankumouksellisten toimesta, ja tuohon loukkoon teljetyt suomalaiset sankarimme saivat takaisin vapautensa.

Keisarillisen Venäjän salaisen poliisin eli kansan suussa ”ohranan” ja sen santarmiston ristilukin omainen saalistus oli saanut kiinni useita jääkärikoulutukseen Saksaan hakeutumassa olleita nuorukaisia, värväysliikkeessä sekä etappien ylläpidossa toimineita ja sotilaskoulutukseen hakeutumaan auttaneita henkilöitä. Heitä oli teljettyinä vankiloissa Suomen alueella ja iso joukko myös pahamaineisessa Spalernajaksi kutsutussa tutkintavankilassa, jokusia Pähkinälinnan vankilassa ja karkotettuina myös Siperiaan.

Kalterijääkärit ja spalerniitit

Jääkärikapteeni Sulo-Weikko Pekkola, joka toimitti kaksi ensimmäistä osaa kalterijääkärien matrikkelia (WSOY 1930), antoi tuon nimityksen itsenäisyysliikkeeseen osallistumisen takia syytetyille ja eri vankiloihin teljetyille yli kahdellesadalle Suomen miehille. Tämän mieskatraan ydinjoukko, joka odotti kuolemanrangaistustaan alussa mainitussa pietarilaisvankilassa, muodostaa spalerniiteiksi sanotun ryhmän ja oli määrältään 79 miestä.

Kalterijääkärit kokoontuivat vuosittain epävirallisena yhteisönä, ensi kerran jo vuonna 1918 Imatralla, mutta kolmikymmenluvun puoliväliin tultaessa he päättivät rekisteröityä yhdistykseksi ja saada siten mahdollisuuden raha-automaattien, jonkinlaisten ”pajatsojen”, ylläpitämiseen ja niillä kerättyä varoja vähävaraisille ja heikommassa asemassa oleville kohtalotovereilleen ja näiden perheenjäsenille. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin hallitusneuvos Esko Riekki ja jäseniksi lääkintäluutnantti Juho Aalto, filosofian tohtori Yrjö Ruutu ja jääkärikenraaliluutnantti Aarne Sihvo. Sihteeriksi valittiin majuri Into Auer. Viimeksi mainittu toimitti myös kalterijääkärien matrikkeliksi tarkoitetun mutta Pekkolan kuoltua keskeneräiseksi jääneen kirjasarjan kolmannen osan.

Presidentin luona

Kalterijääkärien Yhdistys ry kävi miesjoukolla tervehdyskäynnillä tasavallan presidentti Kyösti Kallion luona tämän kutsusta yhdistyksen viettäessä Spalernajasta vapautumisen 20-vuotispäivää maaliskuussa 1937. Puheessaan presidentti sanoi muun muassa: ”Kun kuulin, että kalterijääkärit tulevat Helsinkiin viettämään vapautumisensa 20-vuotispäivää, niin heräsi minussa ajatus, että miehet, joita aikanaan kuljetettiin kahlehdittuina linnasta linnaan, olisi saatava vierailemaan vapaaehtoisina siihen linnaan, jonka Suomen kansa teidän, kalterijääkärit, elähdyttämien aatteiden mukaisesti on yhdeksi itsenäisen Suomen tunnuskuvaksi omaksunut.” Kallio totesi myös, että: ”Te, arvoisat kalterijääkärit, olette saaneet kokea venäläisen santarmien vainoa, vankiloiden synkkyyttä ja kuoleman uhkaa, jotkut Siperian retken mieliä kuohuttavia kärsimyksiäkin. Sellaiset miehet tuntevat vapauden arvon, sellaiset miehet tuntevat maansa itsenäisyyden arvon.” Mainittakoon, että kyseiselle päivälle oli myös YLE:n radio-ohjelma omistanut päähuomionsa.

Kultainen avain

Yhdistyksen perustamisen 20-vuotispäivää juhlittiin 11.9.1955 Taiteilijakoti Lallukassa. Tuossa tilaisuudessa luovutettiin kalterijääkärinaisten tekemät viisi pienoisviiriä. Viiristä on nyttemmin valmistettu kaunis toisinto kunnioituksesta näitä miehiä kohtaan.

Jo vuonna 1927 olivat spalerniitit päättäneet Harry Backbergin aloitteesta ottaa käyttöön tämän suunnitteleman yhteisen merkin. Yhdistystä ei tuolloin vielä ollut perustettu eikä merkin säännöistä tai ohjeista, sen käytöstä tai saajista ole olemassa tietoja. Puutteen poistamiseksi laadittiin merkille säännöt vuonna 1952. Merkki on DI Harry Backbergin hallussa olevan Spalernajan vankilan sellin avaimen mukaan valmistettu avain, johon on kiinnitetty maisteri Mauritz Mexmontanin Pähkinälinnan vankilassa kantamien jalkarautojen mallinen kahlelenkki katkottuine ketjuineen. Merkki valmistettiin kullasta.

Merkkiä on erään luetteloinnin mukaan jaettu 40 numeroitua kappaletta. Samainen listaus kertoo, että sen ovat saaneet olematta spalerniitteja tai kalterijääkääreitä mm. Jääkäriliiton puheenjohtajana 1937–1947 toiminut jääkärikenraalimajuri Werner Gustafsson, Kalterijääkärien yhdistyksessä näkyvästi toiminut lähetystöneuvos Kaarlo Ruuskanen 12.3.1938, kalterijääkäreitä avustaneet naiset, nimittäin postilaitoksen ekspeditööri Sanni Massinen 2.2.1952, diakonissa Ester Juvelius 12.3.1952 ja diakonissa Siviä Saarinen 12.3.1952 sekä jääkäriliikettä aktiivisesti tukenut vapaaherratar Ruth Munck 12.8.1956. Juho Aallon kadonneen avaimen tilalle annettiin hänen leskelleen uusi kappale 12.3.1958.

Kalterijääkärien yhdistyksen toiminta hiipui alun alkaenkin pääluvultaan vähälukuisen jäsenistön ikäännyttyä. Yhdistyksen viimeisen puheenjohtajan, jääkärieverstiluutnantti Georg Alholmin laatimassa käsikirjoituksessa 20-vuotishistoriikiksi hän mainitsee jäsenmääräksi 36 henkilöä, joista 25 oli spalerniitteja, yksi Venäjällä karkotettuna ollut, seitsemän Suomessa vankilassa istunutta ja kolme naisjäsentä. Vuosien hiljaisuuden jälkeen viimein 31.12.1979 yhdistys poistettiin toimimattomana rekisteristä viranomaisten päätöksellä.

Pekka Lehtiö

Kuvat ja esineet yksityiskokoelmasta.

Kirjoitus on julkaistu lehdessä 1/2024.