Vapaudenpatsaan 90-vuotisjuhla…

…Lempäälän kirkkotorilla ja seurakuntatalolla 14.7.2024

Juhla alkoi arvokkaasti puolustusvoimien varuskuntasoittokunnan marssiessa rummut päristen kirkkotorille ja asettuessa Vapaudenpatsaan läheisyyteen musiikkiyliluutnantti Sauli Saarisen johdolla. Jean Sibeliuksen ”Jääkärien marssi” johdatteli juhlavasti seppeleenlaskijat kapuamaan rinnettä ylös muistomerkin juurelle.

Meidän on tunnettava menneisyytemme

Seurakuntatalolla ohjelma alkoi Vapaussodan ja itsenäisyyden Lempäälän seudun Perinneyhdistys ry:n puheenjohtajan, Anneli Kesola, tervehdyssanoilla, joissa hän kiitti yhdistyksen yhteistyökumppaneita, Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry:tä ja Lempäälän seurakuntaa juhlan järjestelyistä ja seurakuntaa erityisesti siitä, että se oli sijoittanut huomattavan summan muistomerkin kunnostamistyöhön, joka juuri juhlaa edeltävällä viikolla oli valmistunut. Vuonna 1934 pystytetty muistomerkki vahvistui ja hohtaa remontin jäljiltä nyt puhtauttaan ja tekstissä ”Lempäälän – Vesilahden rintamalla 1918 maansa vapauden puolesta kaatuneiden muistoksi” kirjaimet tulivat taas kohdilleen.

Muistomerkin merkittävä ikä, kunnostuksen valmistuminen ja se, että keskuudessamme on vielä niitä, jotka ovat omilta vanhemmiltaan tai lähisukulaisiltaan kuulleet muistomerkin syntymiseen vaikuttaneista maamme vaiheista ja kohtaloista sekä 90 vuoden takaisista muistomerkin pystytysjuhlista olivat keskeisimpiä syitä juhlan pitämiseen juuri nyt eikä vasta 100 vuoden täyttyessä. ”Meidän on tunnettava menneisyytemme, jotta pystymme ymmärtämään nykyisyyttä ja hallitsemaan tulevaisuutta. Meidän sukupolvemme velvollisuus on kertoa kotiseutumme ja valtakuntamme historiasta toinen toisillemme ja ennen kaikkea nuoremmille sukupolville ja tuoda historia esille niin konkreettisella tavalla, että se koskettaa ja jättää muistijäljen, josta haluaa kertoa toisillekin. Tässä ajassa tarvitaan enemmän juhlia ja yhteisiä sukupolvien kohtaamisia ja kokemuksia”.

Isänmaallista vartiopalvelusta

Tilaisuuden juhlapuheen piti Vapaussodan Perinneliiton puheenjohtaja Jouni Koskela. Hän aloitti kertomalla, että 15.7.1934 pidetty Lempäälän muistomerkin paljastus oli suuri juhla: kenttähartaus, patsaan paljastus, paraati, Lottien valmistama ateria ja juhlailtama. Puheita juhlapäivänä oli paljon. Professori, runoilija V. A. Koskenniemen puheen lopussa ilmeni ehkä muistomerkin ydinsanoma: Patsas suorittaa isänmaallista vartiopalvelusta kaukaisiin aikoihin saakka. Muistomerkin teksti puolestaan kertoo, 1.) miksi maanviljelijä Nestori Anttila halusi luovuttaa maa-alueen patsaalle, 2.) miksi Tampereen seudun rintamamiesyhdistys ja erityisesti sen naisosasto ja patsastoimikunta puheenjohtajanaan rouva Hilja Haarla sekä Lempäälän Manttaalikunta ym. lahjoittajat ryhtyivät toimeen, 3.) taiteilija Uuno Eskolan luovuuden perusteen ja 4.) taiteilija V.R. Rautalinin (joka muovaili miekkaa pitelevän nyrkin) innon ja aatteen lukuisten vapaussodan muistomerkkien tekijänä.

Vapaussodan Rintamamiesten liiton ”Rintamamies”-lehden pääkirjoituksessa todettiin silloin 90 vuotta sitten, että ”muistomerkit tulevat polvesta polveen muistuttamaan jokaista suomalaista hänen velvollisuuksistaan isänmaataan kohtaan ja saavat toivottavasti kerran, niin kuin pystyttäjät toivovat, jokaisen ohikulkijan vannomaan, että hänkin osaltaan hetken koittaessa on valmis seuraamaan sankarivainajiemme esimerkkiä.”

Muistomerkin merkitys nykyaikanakin kiteytyy hyvin Koskelan siteeraamissa marsalkka Mannerheimin sanoissa neljä vuotta myöhemmin, vapaussodan 20-vuotisjuhlavuonna 1938: ”Me emme vietä muistoa juhlahumussa ylvästelläksemme, vaan ammentaaksemme voitettujen vaikeuksien ja kestettyjen koettelemusten muistoista voimaa ja tulevaisuuden uskoa itsellemme ja niille nuorille, joita edesvastuu ja huolet eivät vielä paina, mutta joille jo huomenna kuuluu tämän maan puolustaminen ja rakentaminen.”

Isoisän perintö

Patrian toimitusjohtaja Esa Rautalinko, V.R. Rautalinin pojanpoika, pohti puheessaan, miten isoisän perintö on näkynyt heidän perheessään. Hän kertoi aluksi kodissaan olleista veistoksista, isoäitiään esittävistä reliefistä ja rintakuvasta sekä Tyko Sallista esittävästä rintakuvasta sekä teoksiin liittyvistä taustahistoriasta.

”Isänmaallisuus on vahvasti läsnä isoisäni töissä, kuten lukuisat sotien muistomerkit todistavat. Myös usko Jumalaan ja johdatukseen tulevat esille, kuten vaikkapa Viinikan kirkon Kristus-alttariveistoksessa, samoin kansallisromantiikka ja mahtipontisuuskin. Kaikki edellä mainittu oli tarttunut myös isääni ja hänen perintönään minuun.

Suvustani ei muodostu täyttä kuvaa puhumatta temperamentista. Vimmaisesta oikeudenmukaisuuden vaatimisesta, täydellisestä omistautumisesta työlle, raivokkaasta heikompien puolustamisesta sekä luovuuden puuskista että alakulosta. Räiskyvä temperamentti on vaivoin kurissa pidettävä voima, mutta sen kanavointi konstruktiiviseen saa vuoretkin liikkumaan. Näin on isoisänikin kohdalla täytynyt olla, sillä hänen suhteellisen lyhyeksi jääneen elämänsä taiteellinen perintö on mittava.” Rautalinko päättää puheensa toteamalla, että ”Vapauden miekka kuvastaa osuvasti sitä, mihin suvussamme on aina uskottu: Vapaaseen ja vahvaan Suomeen.”

Tilaisuuden päätteeksi Lempäälän seurakunnan kappalainen, Henri Karvinen, puhui seurakunnan tervehdyksessään koskettavasti siitä, että ihmiskunta elää eräänlaisen paradoksin keskellä. ”Yhtäältä kaikki haluavat vain rauhaa ja toisaalta historian ja yleisen kokemuksen perusteella emme voi sitä koskaan täysin saavuttaa – ainakaan tässä elämässä” ja jatkoi, että ”Vapauden miekka muistuttaa meitä siitä, että hänen tai läheistemme edellä on kulkenut ihmisiä, jotka ovat eläneet ja kuolleet, eivät vain ennen meitä, vaan jopa meidän puolestamme. Lempäälän kirkonmäellä sama ajatus konkretisoituu kahdessa eri merkityksessä. Vapauden miekan kautta muistelemme niitä tapahtumia, jotka itsenäisyytemme alkuvaiheessa eskaloituivat. Rintamalla 1918 maansa vapauden puolesta kaatuneet mahdollistivat sen, mitä meillä nyt on suhteessa toisiimme ja ympäröivään todellisuuteen.”

Karvinen viittasi lopuksi puheessaan siihen, että noin sadan metrin päässä, Pyhän Birgitan kirkossa, alttarin yläpuolinen krusifiksi muistuttaa miehestä, joka kuoli ennen meitä ja puolestamme ja mahdollisti sen, mitä meillä on nyt suhteessa Jumalaan. Hän mahdollisti myös sen, että tämän rauhattoman ajan keskellä voi silti olla rauha. Se rauha, sydämen rauha, ylittää kaiken ymmärryksen.

Anneli Kesola toimitti artikkelin.

Julkaistu Vapaussoturi-lehdessä 4/24.