Vapaaherra Mannerheimin obeliski

Sunnuntaina, 4. helmikuuta 1951 Suomen kansan saattaessa suuresti arvostamaansa marsalkka Mannerheimia haudan lepoon suurkirkosta kohti Hietaniemen hautausmaata järjestettiin lähes samanaikaisesti Sveitsissä Zurichin Wasserkirchessä muistotilaisuus, jossa puhui mm. Sveitsin armeijan eversti E. Ullman.

Vain kuukausi marsalkka Mannerheimin kuolemasta lausuttiin kiitosjuhlan järjestäneen Suomen ystävät Sveitsissä-organisaation piirissä ajatus muistomerkistä marsalkalle. Varsinainen primus moottori hankkeessa oli tuon Suomen ystävyysseuran perustaja, sveitsiläinen professori ja majuri Gubert von Salis, jonka ystäväpiiriin lukeutui myös alppimaan armeijan kenraali H. Guisan. Herrat kutsuivat muistomerkkihankkeen ytimeen yksityisen rautatieyhtiön Montreux Berneroberland Bahnin johtajan Alb. R. Mayerin ja tekniikan tohtorin R. Zehnerin. Kyseisen rautatieyhtiön edustajat olivat heti valmiit luovuttamaan maapalstan järven rannasta, Montreux’n Territet’n kylästä tähän tarkoitukseen. Se katsottiin luontevaksi paikaksi, sillä samaiselta kohdin nousi alppirata kohti Glionin kylää, jossa sijaitsi marsalkkamme Sveitsin asumus Valmontin klinikka.

Suomenmieliset sveitsiläiset

Useiden isänmaallisten yhdistysten ja yritysten edustajat kokoontuivat Montreux’ssa toukokuussa 1951 kannattaen esitettyä hanketta. Mukana olivat edustajat mm. Sveitsin metsästysseurasta, Sveitsin kilpa-ammuntaliitosta ja Sveitsin laulajayhdistyksestä. Tässä tilaisuudessa perustettiin muistomerkkikomitea ja hankekomitea. Edellisen puheenjohtajaksi valittiin kenraali Guisan, joka oli marsalkka Mannerheimin henkilökohtaisia ystäviä vuosien ajalta.

Hankekomitean heinäkuisessa kokouksessa Bernissä päätettiin, ettei rahoitusta hankkeeseen haeta yleisökeräyksillä, vaan käännytään asiassa suoraan sille myötämielisiksi arveltujen, tunnettujen yksityisten tahojen ja yritysten puoleen. Alkuperäinen kustannusarvio oli 25000 frangia. Se osoittautui kuitenkin varsin nopeasti riittämättömäksi kokonaiskustannusten selvittyä ja lopulta tarvittava summa kohosi aina 40000 frangiin, nykyeuroissa noin 195000. Varat saatiin kuitenkin kokoon varsin nopeasti lahjoittajien suhtautuessa hyvin myötämielisesti hankkeeseen ja Suomen asiaan sekä marsalkkaan henkilönä. Kukin lahjoittajista sai Edzard Schaperin marsalkka Mannerheimista kirjoittaman muistokirjan.

Taiteilijakuumetta

Lausannesta oleva kuvataiteilija Milo Martin oli ensimmäinen taiteilija, jota kaavailtiin muistomerkin luovan työn suunnittelijaksi. Hänen jo heinäkuussa 1951 esittelemänsä ensimmäinen esitys kuvaili noin kuusi metriä pitkää ja kaksi ja puoli  metriä korkeaa muuria, jonka etupuolelle olisi kuvattuna marsalkan reliefikuva ja vaakuna sekä Suomen leijona patsaana. Tämän ajatuksen takana oli Åbo Akademin taidehistorian professori L-J. Ringbom. Taiteilijan esittämä kustannusarvio oli 37000 frangia, jota toimikunta vaati karsimaan, ettei alkuperäinen budjetti ylittyisi. Taiteilijan esittämät jatkoehdotukset osoittautuivat kuitenkin aina vain vähemmän vakuuttaviksi ja lopulta toimikunta pyysi Martinia esittämään kokonaan uudenlaisen toteutuksen.

Martin toimitti kaksi erillistä uutta ehdotusta, jotka toimitettiin Gleyren taidesäätiön komission arvioitaviksi. Lääkintöneuvos Ph. Etterin johdolla kokoontunut komisso hylkäsi molemmat esitykset ehdottaen muistomerkkitoimikunnalle kutsukilpailun järjestämistä muutamalle valitulle kuvanveistäjälle painottaen muistomerkin ja sen ympäristön kokonaissuunnitelmaa. Toimikunta otti asiasta vaarin ja kutsui taiteilija Martinin lisäksi Franz Fischerin sekä Robert Lienhardin jättämään ehdotuksensa neljän kuukauden kuluttua. Suivaantuneena tilanteesta Milo Martin ilmoitti tällöin, ettei hän tule ottamaan osaa hankkeeseen enemmälti. Kilpailun jury hyväksyi kokouksessaan 10.9.1953 kuvanveistäjä Franz Fischerin ehdotuksen, taidesäätiö yhtyi valintaan ja hankkeen työstäminen saattoi alkaa.

Muistomerkin lopullinen muoto

Kuvanveistäjä Fischerin ajatusta ja lopputulemaa on kiitelty muistomerkin monumentaalisesta luonteesta ja siinä ansiokkaasti kuvatusta yhteydestä merta kulkevien suomalaisten ja Genevenjärven rantojen sveitsiläisten välillä. Muistomerkki luonnehtii voimakkaasti tavanomaisesta neliskulmaisesta obeliskin muodosta poiketen kolmikulmaiseksi pyöristetyin kulmin muotoiltuna kuin uhmaavia myrskyjä vastaan purjehtivan aluksen keulaa. Sen muoto salli myös mahdollisuuden sijoittaa tekstit ja tunnusmerkit siten, että ne eivät häirinneet toisiaan.

Graniittilohkare irrotettiin keväällä 1954 kokonaisena, noin 60-tonnisena kappaleena sata metriä korkeasta kallioseinämästä Michele Antonionin kivilouhoksessa Castionessa Bellinzonan lähellä. Paikan päällä kivi muokattiin 12,5 tonnin muotoonsa ja tuotiin paikalleen järven rantaan. Castionen harmaassa graniitissa on mukana punaruskeaa kiviainesta, joka antaa sen pinnalle lämpimän sävyn. Kolmisivuinen monoliitti seisoo kaksiportaisella sokkelilla, jonka materiaali on peräisin Bergellin Promontognosta A. Conradin kvartsiittilouhimosta.

Monumenttiin on hakattu järveltä katsoen vasemmalle sivulle marsalkan vaakuna ja kaksi marsalkan sauvaa ristikkäin. Näiden yläpuolella on kirjoitus: ”A la gloire de la Finlande et de son peuple heroique”: ”Suomen ja sen sankarillisen kansan kunniaksi”. Lisäksi on kirjoitus ”A la memoire du noble chevalier le baron Carl Gustav Mannerheim marechal de Finland 1867–1951”: ”Jalon ritarin vapaaherra Carl Gustav Mannerheimin Suomen marsalkan 1867–1951 muistolle.” Marsalkan tunnuslausekin löytyy kivestä: ”Candida pro causa ense candido”. Järveltä katsoen kiven oikealle sivulle on hakattu Suomen leijona tyyliteltynä. Kiven taustassa on Aaro Hellaakosken teksti suomeksi ja ruotsiksi: ”Tuossa on luonne laivan keulassa kyllä, kun se syvien yllä tietänsä kyntää”. Lisäksi on marsalkan oma lause: ”Et litet lands största styrka är enighet” – ”Pienen maan suurin voima on sen yhtenäisyydessä”. Tekstien valinnoissa ja muotoiluissa olivat mukana professorit Ch. Clerc, A. Viatte ja D. Schwarz sekä tohtori Saarelma ja professori Haavio.

Muistomerkin paljastus

Virallinen paljastustilaisuus oli 14.5.1955. Tilaisuudessa olivat läsnä Sveitsin aikaisempi liittopresidentti Ed. von Steiger sekä Suomen hallituksen kolmihenkinen edustus, jossa mukana olivat lähettiläs H. von Knorring Bernin lähetystöstämme sekä kenraali E. Heinrichs ja kenraaliluutnatti A. Sundman puolustusvoimista. Juhlatilaisuudessa oli läsnä kaikkiaan noin 350 henkilöä ja siellä puhuivat paitsi kenraali H. Guisan ja professori G. von Salis, myös Montreux’n kaupungin edustajana Alb. R. Meyer ja Suomen lähettiläs H. von Knorring sekä kenraaliluutnantti L. Oesch suomalaisten aktiiviupseerien edustajana. Paljastustilaisuuden jälkeen Montreux’n kaupunki järjesti kutsuvieraille vastaanoton, jossa kaupunginjohtaja M. R-A Alblas puhui.

Helmikuusta 1951 toukokuuhun 1955 oli kuljettu pitkä ja työntäyteinen matka, jonka työn hedelmästä, ylväästä muistomerkistä sankarilliselle suomalaiselle marsalkalle saamme edelleen nauttia Genevenjärven rannalla vuorten syleilyssä. Kaksi pientä itsenäistä valtiota, joiden vapaiden kansalaisten elämä ja ystävyysseuratoiminta jatkuu edelleen, kunnioittavat, muistavat ja muistuttavat näin toisiaan.

Teksti ja kuvat Pekka Lehtiö, teksti pohjaa G. von Saliksen v. 1956 laatimaan saksankieliseen yhteenvetoon. Valokuva yksityiskokoelmasta.

Julkaistu Vapaussoturi-lehdessä 3/2024.