Toteutumaton hanke: Helsingin vapaudenpatsas
Monien toteutumattomien hankkeiden joukkoon kuuluu Suomen pääkaupunkiin suunniteltu vapaudenpatsas. Sata vuotta sitten sellaista suunniteltiin muistuttamaan kansalaisia saadusta itsenäisyydestä ja vapaudesta. Ajatus eli aikansa ja muuntui vuosien kuluessa.
Alkuun oli lähdetty jo varhain. Kansallisteatterissa järjestettiin 13. tammikuuta 1918 juhla itsenäisyyden saavuttamisen johdosta. Tämän itsenäisyysjuhlan tuotto lahjoitettiin käytettäväksi Helsinkiin pystytettävää vapaudenpatsasta varten. Aika ei ollut hankkeelle oikein otollinen, sillä vapauskin antoi odottaa itseään. Pari viikkoa juhlan jälkeen puhkesi punakapina.
Patsas Erottajalle
Hanke nousi konkreettisesti esille vasta keväällä 1920, kun Helsingin kaupunginvaltuusto asetti viisihenkisen muistopatsastoimikunnan. Sen puheenjohtajaksi määrättiin yleisten rakennusten ylihallituksen ylitirehtööri Onni Tarjanne sekä jäseniksi yliarkkitehti Hugo Lindberg, johtaja Arthur Grönberg, tohtori Eino Suolahti ja tohtori Fabian Langenskiöld. Näistä Helsingin Silkkikutomon toimitusjohtaja Grönberg oli mukana siksi, että hän oli lahjoittanut tarkoitukseen 10000 markkaa.
Poliittinen vasemmisto vastusti toimikunnan asettamista kuten koko hankettakin kutsuen suunniteltavaa patsasta luokkasodan muistomerkiksi. Toimikunta puolestaan laajensi toimenkuvaansa haluten suunnitella itsenäisyystaistelun muistomerkin. Se suunniteltiin pystytettäväksi Erottajalle.
Helsingin muistomerkkihanke polki kuitenkin paikallaan, vaikka Tampereelle pystytettiin 1921 komea Viktor Janssonin veistämä vapaudenpatsas ja valtakunnallisen vapaudenpatsaan suunnittelu Vaasaan oli hyvässä käynnissä. Vaasa tosin sai patsaansa vasta 1937. Jo 1921 voitiin todeta, ettei Helsingin muistomerkkitoimikunta ollut enää kokoontunut, joten näytti siltä, että hanke oli haudattu.
Suunnittelukilpailu
Kesti vuoteen 1925 ennen kuin asia nousi uudelleen esille. Tuolloin Itsenäisyyden Liitto esitti erityisen itsenäisyyden muistomerkin pystyttämistä pääkaupunkiin. Perustettiin uusi muistomerkkitoimikunta puheenjohtajanaan yleisten rakennusten ylihallituksen uudeksi ylijohtajaksi tullut Yrjö Sadeniemi ja varapuheenjohtajana kunnallispormestari Leo Ehrnrooth.
Tällä kertaa eduskuntakin saatiin hankkeen taakse; se myönsi järjestettävää muistomerkin suunnittelukilpailua varten 100000 markkaa. Vaikka Suomen Arkkitehtiliitto oli jossain määrin penseä tällaisen kilpailun järjestämiselle, suunnittelukilpailu julistettiin, ja siinä yhteydessä Tähtitorninmäkeä pidettiin ykkösvaihtoehtona muistomerkin paikaksi.
Sijainnista ei tosin oltu yksimielisiä. Tunnettu arkkitehti Armas Lindgren puolsi Tähtitorninmäkeä mm. sillä perusteella, että sieltä muistomerkki näkyisi kauas. Opetusministeriön esittelijäneuvos Yrjö Loimaranta taas oli sitä mieltä, että itsenäisyyden muistomerkin paikka olisi rakennettavan eduskuntatalon ja Kansallismuseon välissä.
Yksi ja toinen otti hankkeeseen kantaa. Tavallaan kauaskantoinen oli nuoren arkkitehdin Alvar Aallon näkemys, jonka mukaan itsenäisyyden muistomerkin tulisi olla urheilustadion, joka voitaisiin rakentaa Tähtitorninmäelle. Aallon mukaan itsenäisyyden muistomerkkiä ei voida luoda vapaana taiteena, reaalisisällystä vailla olevana rakenteena tai kuvapatsaana, sillä sellainen ei kuvannut aikaa, jolloin itsenäisyys saavutettiin.
V.A. Koskenniemi puolestaan esitti, että muistomerkin tulisi olla ”monumentaalinen luoma, joka näkyvälle paikalle kohotettuna juhlistaisi kansamme täysivaltaisuutta”. Koskenniemi oli tosin myös sitä mieltä, että ehkä mitään fyysistä muistomerkkiä ei tarvittaisikaan, sillä ”vaalimalla henkistä työtämme pystytämme epäilemättä keskuuteemme arvokkaimman ja näkyvimmän vapaudenpatsaan”.
Järjestettyyn suunnittelukilpailuun tuli 33 ehdotusta. Palkintolautakunta palkitsi ensimmäisellä palkinnolla kuvanveistäjä Gunnar Finnen ehdotuksen ”Liekki”, jonka paikaksi suunnittelija ehdotti Kauppatoria. Finnen ehdotus oli epäilemättä erikoinen: korkean pylvään päässä oleva mieshahmo, joka seisoo pallon päällä, edessään tulenliekki ja käsissään kaksi pienempää liekkiä. Suotta joku arvostelija ei todennutkaan, että Finnen ehdotuksessa ei ole mitään, mikä jollain tavoin symboloisi itsenäisyyttä.
Vaikka palkintolautakunta oli vuolaasti kehunut Finnen ehdotusta, siihen tyytyväisiä ei juuri tahtonut löytyä. Hankkeen alulle pannut Itsenäisyyden Liitto totesikin, ettei kilpailu yleisen mielipiteen mukaan ole johtanut toivottuihin tuloksiin.
Stadion
Nyt nousi esille jälleen Tähtitorninmäki sekä Alvar Aallon stadion-ajatus. Hän oli itse asiassa osallistunutkin muistomerkin suunnittelukilpailuun työllään ”Helsingin horisontti” piirtämällä Tähtitorninmäelle rakennettavan stadionin. Urheilumiehet Lauri ”Tahko” Pihkala ja Kustaa Levälahti olivat oitis kannattamassa stadionia, mutta Tähtitorninmäkeä paikkana epäiltiin liian ahtaaksi. Joka tapauksessa Itsenäisyyden Liitto lunasti varmuuden vuoksi Aallon stadion-suunnitelman vuonna 1929.
Jo sitä ennen stadionin rakentaminen eteni myös toisaalla. Vuonna 1927 Helsingin kaupunki ja urheilujärjestöt perustivat Stadion-Säätiön, joka sitten seuraavalla vuosikymmenellä rakennutti nykyisen Yrjö Lindgrenin ja Toivo Jäntin suunnitteleman olympiastadionin. Vapaudenpatsas tai itsenäisyyden monumentti unohdettiin 1930-luvun alun pulavuosina. Tähtitorninmäelle oli sentään pystytetty näyttävä lipputanko.
Mikko Uola
Kirjoitus on julkaistu lehdessä 3/2020.
