Totalitarismin synkkää historiaa ei pidä unohtaa
Totalitaaristen hallintojen eurooppalaista muistopäivää vietetään Euroopan parlamentin 19. syyskuuta 2019 antaman päätöslauselman mukaisesti vuosittain 23. elokuuta monissa Euroopan maissa. Kanadassa ja Yhdysvalloissa muistopäivä tunnetaan nimellä ”Black Ribbon Day”. Muistopäivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta totalitarististen hallintojen vainoista ja kannustaa demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden kunnioittamiseen. – Suomessa tämä päivä on jäänyt toistaiseksi valitettavan vähälle huomiolle huolimatta siitä, että sekä maamme että monet sen kansalaiset ovat kärsineet naapurivaltion totalitarismista jo yli sadan vuoden ajan. Bolshevikit yrittivät estää itsenäistymisemme ja ovat sen jälkeen uhanneet vapauttamme sekä sodan että rauhan aikana, totesi Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Uutela (1953–2023).
Muistopäivänä 23.8.2023 Helsingissä Ostrobotnian juhlasalissa järjestettiin Totalitarismi ennen ja nyt-seminaari, jonka alustajina toimivat dosentti Pekka Kauppala aiheenaan Kameleonttimainen neuvostototalitarismi ”vankileirien saaristo” GuLag kovana ytimenään ja professori Kari Alenius, joka vertaili kahta totalitarismin ilmenemismuotoa sosialistista ja kansallissosialistista ideologiaa. Kenraalimajuri evp Pekka Toverin aihe oli Totalitarismi turvallisuuspolitiikassa, nykyajan diktatuurit vs. demokratiat. Koska Toveri joutui ulkomaankomennuksen vuoksi perumaan osallistumisensa seminaariin, hänen alustuksensa luki Ari Åberg Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksestä. Seminaarin paneelikeskustelun veti pitkän linjan toimittaja Jarmo Mäkelä, ja alustajien lisäksi siihen osallistui ye-eversti Heikki Hult. Seminaarin juonsi Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen toiminnanjohtaja Nina Schleifer. Seminaaria saattoi myös seurata striimattuna.
Seminaarin järjesti Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys yhteistyössä Sotien 1939–1945 Pääkaupunkiseudun veteraaniperinteen alueneuvottelukunnan kanssa, jossa toimii 26 veteraani-, reserviläis- ja maanpuolustusyhdistystä.
Neuvostoliitossa tapahtuneista julmuuksista vaiettiin
Tilaisuuden juontaja sekä avaussanojen esittäjä Nina Schleifer muistutti geopoliittisten jännitteiden lisääntymisestä maailmassa ja korosti meneillään olevaa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa, Kiinan operaatiota Afrikassa sekä talibanien naisiin kohdistamaa julmaa sortoa esimerkkeinä autoritaarisesti johdettujen maiden häikäilemättömistä keinoista valtansa lujittamiseksi. – Jotta ymmärrämme paremmin nykypäivää ja pystymme ennakoimaan tulevaisuutta, meidän on tunnettava myös menneisyys. Siksi paneudumme tässä seminaarissa totalitarismin synkkään historiaan, totesi Schleifer.
Lukuisat suomalaiset varmasti jakavat Schleiferin näkemyksen siitä, että varsinkin suomettuneisuuden aikana kauhisteltiin natsien ihmisoikeusrikkomuksia, mutta vaiettiin Neuvostoliitossa tapahtuneista julmuuksista. – Tänään pääsemme vertailemaan näitä kahta 1900-luvun merkittävintä totalitaristista ilmiötä: natsismia ja stalinismia eli kansallissosialistista ja sosialistista järjestelmää. Kuulemme myös Neuvostoliiton järjestelmällisistä vainoista ja leirijärjestelmän käsittämättömästä mittakaavasta, painotti Schleifer.
Kameleonttimainen neuvostototalitarismi
– Totalitarismi-käsitteen ytimeen kuuluu Neuvostoliitto, painotti dosentti Pekka Kauppala. Hän korosti Neuvostoliitossa stalinismin aikaa totalitarismin huippuvaiheena, jolloin sieltä löytyi selkeä vankileirien saaristo eräänlaisena valtiona valtiossa. Vuosina 1922–1960 näissä Gulag-leireissä oli noin 21 miljoonaa vangittua, joista noin 1,7 miljoonaa menehtyi. Lisäksi vuosina 1937–1938 leirien ulkopuolella teloitettiin noin miljoona ihmistä pääasiassa poliittisista syistä. Kauppalan mukaan vankileirijärjestelmään liittyi loputon työ ilman palkkaa tai äärimmäisen pienellä palkalla; kysymyksessä oli loputon raa’an työn mobilisaatiokoneisto, etenkin koskien aikaa toisen maailmansodan jälkeen. Tuolloin maassa oli todella vähän työvoimaa vapaasti saatavilla. Koska työvoima oli kallista, kysymyksessä ei ollut varsinainen tuhoamiskoneisto vaan hyväksikäyttökoneisto.
Kauppalan mukaan neuvostovaltion perustamiseen liittyivät humanistiset ja vapauksia korostaneet ideaalit vuonna 1917, sotakommunismi vuosina 1918–1921/22 ja rajoitettu markkinatalous vuosina 1922–1929/30. Nämä pitkälti kytkeytyivät Leninin (1870–1924) valtakauteen, joka jatkui jonkin aikaa Stalinin valtakaudella. Neuvostovaltion perustamiseen liittyi vahva reformistinen halu ja myös Tsekan (salainen poliisi 1918–1926) puheenjohtajan Feliks Dzerzinskin (1877–1926) kausi.
Seuraavaksi Kauppala toi esille vuosina 1929/30–1956 vallinneen stalinistisen täystotalitarismin. Lähes koko ajanjakso oli Stalinin (1878–1953) yksinvallan aikaa. Suuren terrorin vuosina 1936–1938 salaisen poliisin eli NKVD:n komissaarina toimi Nikolai Jezov (1885–1940). Myös hän joutui terrorin uhriksi; hänet pidätettiin 1938 ja teloitettiin 1940. Stalinismin jälkipuoliskon aikana NKVD:n komissaarina toimi 1938–1953 Lavrenti Berija (1899–1953). Hänetkin teloitettiin.
Kauppala kuvaili vuosia 1956–1964 Neuvostoliitossa täystotalitarismin kritiikin ajanjaksona. Tuolloin niin sanotun suojasään aikana vallan kahvassa oli Nikita Hrustsov (1894–1971) NKP:n politbyroon pääsihteerinä 1953–1964.
Neuvostoliitossa vuodet 1964–1986 sisälsi Kauppalan mukaan modifioidun totalitarismin ajanjakson. Siihen liittyi Leonid Breznevin (1906–1982) aika politbyroon pääsihteerinä (1964–1982) sekä Juri Andropovin (1914–1984) vuodet 1982–1984 politbyroon pääsihteerinä. Andropovin vallan myötä alkoi myös uusi käänne, sillä hänen suosikkinaan oli Mihail Gorbatsov. Ennen pääsihteerin tehtäviä Andropov oli toiminut KGB:n eli valtiollisen turvallisuuspoliisin puheenjohtajana vuodesta 1967. Hän oli tavoitellut tehottoman sosialismin purkua ja siirtymistä eräänlaiseen konsernikapitalismiin. Tähän perinteeseen lopulta liittyy myös Vladimir Putin.
Mihail Gorbatsov (1931–2022) oli politbyroon pääsihteeri vuodesta 1985 vuoteen 1991, jolloin Neuvostoliitto sortui. Tätä ennen hänet valittiin Neuvostoliiton presidentiksi vuonna 1990. Hänet tunnetaan erityisesti uudistuspyrkimyksistään perestroika ja glasnost. Kauppala nimeääkin vuodet 1986–1991 perestroikan ajaksi.
Esimerkkinä neuvostototalitarismin perinnöstä Kauppala korosti sen ytimessä olleiden Tsekan, NKVD:n ja KGB:n ylivaltaa. Tämän koneiston (nykyisin FSB) päämaja on yhä sama ja Moskovassa. Ehkä symbolista oli juuri se, että vuonna 1991 vanhoillisen vallankaappauksen epäonnistuessa ja kansanjoukkojen tullessa päämajan ja Dzerzinskin patsaan eteen patsas kaadettiin, mutta itse päämajalle ei tapahtunut mitään. Esimerkiksi Ranskan suuressa vallankumouksessa kansanjoukot valtasivat Bastiljin linnoituksen. – Miksi Bastilji oli merkittävä? Koska siellä oli salaisen poliisin päämaja, painotti Kauppala ja jatkoi: – Juuri tämä salaisen poliisin päämajan tuho oli sekä symbolinen että järjestelmäpoliittinen alku uuden yhteiskunnan luomiselle.
Kaksi totalitarismin ilmenemismuotoa
Professori Kari Alenius totesi koko totalitarismin pohjautuvan sosialistiseen ja kansallissosialistiseen ideologiaan. Hän myös korosti, että ennen 1900-lukua ei ollut totalitaristisia järjestelmiä eikä valtioita. Alustuksessaan hän tarkasteli kolmea elementtiä, jotka erottavat totalitarismin muista diktatorisista ja autoritaarisista järjestelmistä: virallinen ideologia, pitkälle viety johtajakultti, valtioterrori.
Virallinen ideologia pyrki selittämään kaiken historiassa, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. – Totuus sivuutetaan, jos se ei sovi kaiken selittävään, yksinkertaiseen malliin, ja yleensä sen seurauksena totalitaariset järjestelmät pikku hiljalleen erkanevat todellisuudesta itselleen tuhoisalla tavalla, kertoi Alenius.
Alenius toi esille sosialismin ytimessä olevan sovittamattoman ristiriidan eli luokkataistelun työtätekevien ja omistavien välillä. Lopulta luokkataistelun voittaneet työtätekevät siirtyisivät kommunismiin.
Aleniuksen mukaan kansallissosialismi oli rakenteellisesti samankaltainen kuin sosialismi, ja ne myös kilpailivat samankaltaisesta kannattajakunnasta. Kansallissosialismissa ihmiskunnan jakautuminen rotuihin oli maailmanhistorian olennainen tekijä ja taistelua käytiin niiden välillä. Voittajalla eli niin sanotulla herrarodulla oli ylivalta muihin.
Johtajakultista Alenius toi esille vallankumouksellisen etujoukon, joka teki varsinaisen työn yhteisten tavoitteiden hyväksi, ja muiden kansalaisten tehtävänä oli tukea tätä toimintaa. Alenius muistutti etujoukon tai valtaryhmän olleen vain murto-osa väestöstä. Tämän etujoukon johtaja miellettiin ylivertaiseksi, joukot koottiin hänen alaisuuteensa liikkeeksi, joka popularisoi ideologian.
Valtioterrori tarkoittaa pakkovaltaa, joka ei salli muiden ideologioiden haastavan vallankäyttäjiä. Toisenlaiset arvot kielletään jopa ihmisten mielissä. Mainittuihin ideologioihin liittyvää valtioterroria käsitellessään Alenius totesi aiemman yhteiskunnan rakenteiden murtamisen alkaneen perheistä, vapaasta kansalaistoiminnasta ja vapaudesta yrittää sekä ajatella. Näin muokattiin ihmiset ja erityisesti nuoret alttiiksi ideologialle.
Pakkovaltaan lukeutuu todellisten ja myös kuviteltujen vastustajien tuhoaminen. Pelon ilmapiirissä (tyypillistä Stalinin vallan aikana) kuka tahansa voitiin tappaa tai vangita eikä keneenkään voinut luottaa ja kaikki järjestäytynyt vastarinta tuli käytännössä mahdottomaksi. Pakkovallan järjestelmä on usein myös pyrkinyt laajenemaan muihin valtioihin joko suoralla sotilaallisella hyökkäyksellä tai esimerkiksi lietsomalla niissä kapinaliikehdintää.
Lopulta kansallissosialismia toteutettiin 12 vuotta intensiivisenä kokeena yhdessä maassa ja sosialismia toteutettiin 106 vuoden ajan vaihtelevilla kokeilla kymmenissä maissa. Alenius mieltää molempiin ideologioihin sisäänrakennetun samankaltaisen kehityskulun, joka sisältyi siihen, miten maailma nähtiin, ja millä keinoin pyrittiin ideologian toteuttamiseen. Tämä sisälsi pakkovallan ja kiihtyvän väkivallan, ei tehty kompromisseja eikä neuvoteltu.
Menneisyyden kokemusten valossa voidaan myös miettiä sitä, kuinka paljon totalitaaristen hallintojen kanssa voidaan keskustella. – Monesti sanotaan, että terroristien kanssa ei voida neuvotella. Tämä on ehkä liioittelua, sillä kyllä voidaan keskustella, mutta onko realistista löytää kompromisseja tai joillain asia-argumenteilla vaikuttaa totalitaristisiin hallintoihin, niin siinä valitettavasti joudun olemaan aika pessimistinen, totesi professori Alenius alustuksensa lopuksi.
Totalitarismi turvallisuuspolitiikassa
Kenraalimajuri evp Pekka Toverin mukaan Neuvostoliiton hajotessa 1991 lännessä kuviteltiin virheellisesti, että länsimainen liberaalidemokratia on lopullisesti voittanut ideologioiden välisen kamppailun, ja että totalitaariset hallintomuodot ovat vain häviävää kansanperinnettä. Länsimaissa hyödynnettiin maksimaalisesti ”rauhanosinko” purkamalla asevoimia ja keskittymällä entistä enemmän kriisinhallintaan, terrorismin torjuntaan ja globaaleihin uhkakuviin. Demokratian kuviteltiin olevan automaatio, joka kuuluu kaikille, jota kaikki haluavat, ja jota ei uhkaa mikään. Sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen kuviteltiin takaavan rauhan, kehityksen ja ihmisarvot globaalisti.
– Nyt tiedämme, että lännen ylimielisyys ja velttous kostautuivat. Lännessä aliarvioitiin täysin niin Kiinan globaali kunnianhimoisuus, Venäjän kostonhalu kuin kehittyvien maiden demokratioiden haurauskin. Lännessä tehtiin pitkä sarja virheitä, jotka mahdollistivat diktatuurien nousun ja heikensivät demokratian asemaa johtavana hallintomuotona maailmassa. Ensinnäkään ei ymmärretty ajoissa Kiinan ja Venäjän roolia lännen haastajina ja totalitaaristen valtioiden tukijoina, painotti Toveri ja myös totesi vapauden olevan myrkkyä diktatuureille, joissa johdon, oli se sitten kommunistinen tai äärinationalistinen puolue tai korruptoitunut diktaattori, tärkein tavoite on pysyä vallassa, ja sen eteen ollaan valmiita tekemään mitä tahansa.
Lisäksi Toveri painotti, että länsi on asevoimien vuosikausia jatkuneesta heikentämisestä huolimatta edelleen sotilaallisesti täysin ylivoimainen Venäjään ja Kiinaan nähden. Sotilaallinen yhteenotto lännen kanssa olisi niille itsemurha. Sen sijaan Venäjä ja Kiina tunnistivat jo vuosikymmeniä sitten läntisten yhteiskuntien sisäiset haavoittuvuudet, ja keinot miten niitä voi hyödyntää. Teknologinen kehitys on luonut näiden haavoittuvuuksien hyödyntämiseen aivan uusia keinoja ja valitettavasti innovatiivisuutta ei diktatuureissa puutu, kun on kyse pahanteosta.
Nykyään puhutaan hybridisodankäynnistä, mutta Toveri muistutti, että vaalivaikuttaminen, propagandan levittäminen, viidennen kolonnan muodostaminen, hyödyllisten idioottien käyttö ja monet muut keinot eivät ole mitään uutta: – Neuvostoliitto teki sitä viime vuosisadan alusta lähtien ja KGB yritti muun muassa vaikuttaa Yhdysvaltojen presidentin vaaleihin jo 1960-luvulla. Se mikä on uutta, on nykyaikaisten informaatioteknologioiden ja sosiaalisen median tehokas käyttö yhteiskuntien sisäisen hajaannuksen lisäämiseksi, poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamiseksi ja demokratian toimivuuden kyseenalaistamiseksi. Samaan tapaan kybersodankäynti luo aivan uusia mahdollisuuksia länsimaiden heikentämiseen. Toveri myös korosti, että totalitaariset johtajat eivät noudata mitään pelisääntöjä: – Länsi roikkuu vieläkin sääntöpohjaisessa maailmanjärjestyksessä ja kiistojen rauhanomaisessa ratkaisemisessa, kun totalitaariset valtiot ovat ne hylänneet jo vuosikausia sitten. Etenkin Venäjä on käynyt länttä vastaan sotaa jo yli 15 vuotta, mutta kaikissa länsimaissa ei ole vieläkään ymmärretty mistä on kyse.
– Jos haluamme jatkossakin elää vapaudessa, meidän kaikkien pitää ymmärtää, että demokratiaa pitää puolustaa joka päivä kaikilla tasoilla. Nykypäivän diktatuurit ovat vähintäänkin yhtä agressiivisia kuin 1930-luvun diktatuuritkin, vain paremmilla työkaluilla varustettuja. Ne osaavat paremmin hyödyntää demokratioiden sisäisiä heikkouksia ja ennen kaikkea demokratioiden haluttomuutta käyttää voimaa, muistutti Toveri.
Vesa Määttä
