Vapaussoturi > Nettilehti > Perinnetyö > Taskumuseo eli Helsinki vapaussodassa -teemakierros

Taskumuseo eli Helsinki vapaussodassa -teemakierros

Professori Martti Häikiö totesi Vapaussodan Perinneliiton 30-vuotisjuhlissa: Suomen valtiollinen itsenäistyminen ja sen varmistamiseksi käyty Vapaussota ansaitsevat valtakunnallisesti merkittävän, historiallisesti totuudenmukaisen ja aitoon ympäristöön sijoittuvan historiapuiston. Tätä kirkasta tavoitetta kohti on kuitenkin viisasta edetä pienin ja realistisin askelin.

Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistys otti tänä keväänä ensimmäisen askeleen. Koska fyysisen museon perustaminen ja ennen kaikkea paikan ylläpito vaativat meidän kokoiseltamme yhdistykseltä liikaa resursseja, päätimme hyödyntää tietotekniikan tuomia mahdollisuuksia elämyksellisen historiareitin luomisessa. Tavoitteenamme oli edistää paikallishistorian ja erityisesti vapaussotureiden työn tuntemusta mobiilioppimisen avulla. Halusimme luoda paikan vapaussotiemme tarinoiden taltioimiseksi ja välittämiseksi jälkipolville.

Toteutimme Helsinki vapaussodassa-teemakierroksen hyödyntäen älypuhelimissa ja tableteissa toimivaa Nomadi-sovellusta. Sovellus on käyttäjälle ilmainen ja erittäin helppokäyttöinen. Toisin kuin perinteisen museon, tällaisen virtuaalimuseon opaspalvelut ovat käytettävissä ympäri vuoden 24/7 – ja elämyksellisen tiedon lähteelle pääsee, vaikka kävijä ei itse tulisi edes paikan päälle. Tällaisia virtuaalireittejä on jo tehty monilla paikkakunnilla, mutta vapaussoturien perintöä edistävät tahot eivät vielä ole olleet mukana niissä.

Allekirjoittanut toimi teemakierroksen suunnittelijana ja toteuttajana. Arvokasta apua antoivat työryhmässä olleet Vesa Määttä ja Kai-Henrik Tiiainen. Taloudellisesti projektia tukivat Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö ja Tammikuun 28. päivän Säätiö, joita lämpimästi kiitämme. Testikierroksen teimme Kaatuneiden muistopäivänä 21.5.2023, ja julkistus tapahtui Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivillä Parolassa 27.5.

Reitti ja kohteet

Teemakierroksen esittelytekstissä todetaan: Huhtikuussa 1918 vapaussodan ratkaisu oli lähellä, mutta Helsingissä taistelut jatkuivat. Kortteli korttelilta pääkaupunki vapautettiin punakaartilaisista saksalaisten ja suojeluskuntalaisten voimin. Jälkiä ja muistoja näistä taisteluista on yhä näkyvissä Helsingin katukuvassa. Tällä Vapaussotiemme Helsingin seudun perinneyhdistyksen suunnittelemalla reitillä voit tutustua omatoimisesti ihmisiin ja tapahtumiin itsenäisyytemme aamunkoitossa.

Tällä hetkellä kohteita kartalla on 61, joista osa on 5,6 kilometrin pituisen esimerkkireitin varrella, osa sen ulkopuolella. Kohteet esitellään tekstein ja kuvin, osassa on linkkejä myös videoihin tai syventävään tietoon muilla nettisivuilla. Käyttäjä voi valita, haluaako tutustua kohteisiin vapaussodan aikaisella (Helsingin asemakaava 1920) vai ajantasaisella kartalla (OpenStreetMap). Kartalta voi valita mieluisimmat kohteet tai kiertää koko reitin. Myös tietokoneella voi lähteä virtuaalikierrokselle tai suunnitella kävelyretken etukäteen.

Lisäämme kohteita ja jatkokehitämme muutoinkin koko ajan Taskumuseota saamamme palautteen perusteella, joten toivomme kommenttejanne sähköpostitse vapaussota.helsinki@gmail.com. Voitte myös ehdottaa uusia kohteita ja antaa vinkkejä mielenkiintoisista henkilöhistorioista tai tapahtumista, jotka mielestänne sopisivat teemakierrokselle.

Testikierros alkamassa Kaatuneiden muistopäivänä 21.5.2023. Kierros alkoi Vanhasta kirkkopuistosta ja päättyi Senaatintorille. Vasemmalta Liisa Viranko, Kai-Henrik Tiiainen, Anja Voss, Mimi Wiik, Nina Schleifer, Vesa Määttä, Heikki Pietilä.

Käyttäjäkokemuksia

Taskumuseo oli helppo ja nopea tapa tutustua Vapaussodan historiaan. Kartta toimi sujuvasti mobiililaitteella ja kohteista oli saatavilla kattavasti tietoa. Toisin kuin perinteisessä museossa, taskumuseon avulla museokierroksen voi toteuttaa sopivina kerta-annoksina, jolloin nuoretkaan eivät pääse tylsistymään. – Eero Iso-Tryykäri, opiskelija.

Minulle oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin Taskumuseon käyttöä mobiilipalvelussa. Alkuopastuksen jälkeen kohteet löytyivät helposti. Kohteen lähempi tarkastelu antoi lisää tietoa tapahtumista, ja aina saattoi jatkaa eteenpäin ja löytää vielä tarkempaa tietoa ja kuvia henkilöistä. Positiivinen kokemus! – Anja Voss, eläkeläinen.

Kävin CityNomadin apissa Helsinki Vapaussodassa teemakierroksen kohdepisteitä läpi lukien niiden infotekstit ja katsoen kuvat. Helsinki-oppaana tein sen etänä, koska kaupungin keskusta ja mainitut kohteet ja osoitteet hahmottuvat minulle kulkematta itse reittiäkin. Aion kyllä reitinkin kulkea ehtiessäni. Aivan huikea kokonaisuus. – Pekka Lehtiö, Helsinki-opas.

På De stupades dag i år hade jag förmånen att få vara med och testa ett nytt ”Fickmuseum”. Med hjälp av min smarttelefon kunde jag följa med en guidad tur från Gamla Kyrkans skvär till Domkyrkan och bekanta mej med händelser under Frihetskriget i Helsingfors. Det var mycket att läsa, direkt fakta men också enskilda personers upplevelser samt intressanta autentiska foton från den tiden. Jag var mycket imponerad av denna temarundtur och upplevde att den var lätt att använda och gav mig väldigt mycket. Under turen kunde/hann jag inte läsa allt men jag kunde hemma studera vidare. Mycket trevlig upplevelse! – Mimi Wiik, företagare.

Tykkään eniten siitä, että pohjana toimii vanha kartta! Tuo tosi paljon tunnelmaa, kun availee tietoiskuja vanhan kartan päältä. Tekstit ovat selkeitä. Kiva, että löytyy historiakatsauksia ihmisistä, mutta myös rakennuksista ja niiden historiasta. – Jaakko Tirri, opiskelija.

Jatkosuunnitelmia

Nomadi-alusta innostaa kehittämään Taskumuseota edelleen: uusia kohteita, uusia henkilötarinoita ja myös uusia reittejä. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Helsingin suurpommituksista, joten mitä pitäisitte reitistä, jossa tutustutaan jatkosodan ajan tapahtumiin Helsingissä? Tai miltä kuulostaisi vapaussotiemme tarinoihin perehtyminen ratikasta käsin raitiovaunulinjalle suunnitellulla reitillä?

Kartoista on myös mahdollista tallentaa useita kieliversioita, joista seuraavina voisivat olla ruotsi ja englanti. Selvitämme myös, olisiko kohteiden läheisyyteen mahdollista lisätä Taskumuseoon johdattavia qr-koodeja esim. maahan kiinnitettävään tolppaan tai rakennuksen seinään. Jossakin vaiheessa voisimme myös harkita pelillisen suunnistussovelluksen luomista, jolloin houkuttelisimme esim. koululaisia vapaussodan historian pariin.

Mahdollisuuksia on lukemattomia: täällä Helsingissä kohteet ovat melko rajatulla alueella ja muualla Suomessa myös laajemmalle maastoon levittyviä. Annan mielelläni vinkkejä, jos harkitsette omien reittien rakentamista Nomadi-alustalle. Mielestäni tämä olisi oiva tapa toteuttaa Häikiön ehdottama vapaussodan historiapuisto koko Suomeen.

Käyttöohjeet

1. Lataa älypuhelimeen ilmainen Nomadi-sovellus sovelluskaupastasi tai osoitteesta app.citynomadi.com

2. Kirjoita sovelluksen hakukenttään Helsinki vapaussodassa ja klikkaa kuvaketta

3. Kun lataat reitin kännykkäsi muistiin i-merkistä, pääset käyttämään reittiä myös offline-tilassa,  

    jolloin et ole riippuvainen internetyhteydestä.

4. Jos annat puhelimellesi luvan käyttää sijaintitietojasi, ohjelma kertoo, missä kohtaa reittiä olet.

    Tultuasi kohteen lähelle puhelin antaa äänimerkin ja/tai värisee.

5. Lisäksi reitille on suora web-linkki osoitteessa https://www.vapaussodanperinto.fi/taskumuseo/,

    joten siihen voi tutustua tietokoneella tai mobiililaitteen selaimella, jos et halua asentaa

    sovellusta.

Tervetuloa aikamatkalle Helsinkiin!

Nina Schleifer