Sotiemme perinnetyö on rauhan työtä
Elimme Suomessa 80 vuotta sitten haasteellisia aikoja. Neuvostoliiton ja Ison-Britannian kanssa oli solmittu välirauhansopimus, jonka pykälien tulkintoja maan hallitukset joutuivat laittamaan täytäntöön. Yksi noista sopimuksen mukaisista täytäntöönpanoista oli saksalaisten joukkojen ajaminen pois maasta. Lapin sodaksi nimetty sota kesti huhtikuun lopulle 1945. Samaan aikaan kun muualla Suomessa oltiin jo jälleenrakennusvaiheessa, sota Lapissa oli vielä meneillään.
Vahvasti neuvostoliittolaisjohtoinen valvontakomissio valvoi sopimuksen täytäntöönpanoa. Maan alta nousseet Suomen omat kommunistit ja ns. käännynnäiset syöttivät valvontakomissiolle monenlaista omaa maatamme vahingoittavaa tietoa.
Sopimuksen yksi kohta käsitteli ”hitleriläismielisten eli fascisminluonteisten” järjestöjen lakkauttamista. Se alkoi heti syyskuussa 1944, ja sitä jatkui aina vuoden 1946 puolelle saakka. Ensimmäisessä vaiheessa lakkautuspäätöksen koki muun muassa Akateeminen Karjala-Seura. Lokakuussa lakkautettiin Rintamamiesten liitto (entinen Vapaussodan Rintamamiesten liitto, VRL) ja sen 232 paikallisyhdistystä ja Rintamamiesten Naisliitto ja sen 58 paikallisosastoa. Marraskuussa vuorossa olivat muun muassa Suojeluskunta ja Lotta Svärd. Niillä oli yhteensä noin 1500 paikallisosastoa. Vapaussodan Invaliidien Liitto sai jatkaa toimintaansa.
Jo pelkästään edellä mainitut muutamat järjestötiedot kertovat siitä, kuinka mittavasta lakkautusprosessista oli kyse. Sen myötä heikennettiin maanpuolustusta, heikennettiin sodista kärsineiden hoiva- ja tukityötä, poljettiin maahan historian ja perinteen vaalimista jne. Jokainen joka tutustuu esimerkiksi Suojeluskuntien ja Lottien toimintaan, tulee vakuuttuneeksi siitä isänmaallisesta työstä, mitä yhdistyksissä tehtiin. Urheilumiehenä nostan esille niiden vaikutuksen myös suomalaiseen urheilumenestykseen. Rintamiesliiton ja rintamamiesyhdistysten lakkauttaminen merkitsi vapaussodan perinnetyön lamauttamista ja ennen kaikkea se heikensi Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleiden vapaussoturien hyväksi tehtyä edunvalvontaa.
Lakkauttamiset jouduttiin tekemään siksi, että järjestöjen toiminta oli haluttu nähdä Neuvostoliitolle vihamielisenä propagandana.
* * *
Nyt elämme toisenlaista aikaa – onneksi. Saamme itse omasta aloitteestamme päättää muun muassa järjestöistämme ja niiden purkamisesta. Meneillään on sotaveteraaniemme ja sotasukupolven järjestötyön muutosvaihe. Vuosi 2025 tulee olemaan merkittävä vahdinvaihtovuosi. Tammenlehvän Perinneliitto (TaPe) alueellisine perinneyhdistyksineen vastaa niin perinnetyöstä kuin hoiva- ja tukityöstä.
Vapaussodan Perinneliitto on yksi TaPe:n jäsenjärjestöistä. TaPe tekee parhaillaan kartoitusta omien jäsenjärjestöjensä tilanteesta. Siitä, mitä järjestöt odottavat Tammenlehvältä, ja mitä Tammenlehvä voi antaa niille. Meillä vapaussotaperinteen vaalijoilla on pitkäaikaista tietoa ja osaamista siitä, miten on siirrytty ja miten toimitaan perinneajassa. Lisäksi meistä hyvin monet toimivat kaikkien itsenäisyytemme ajan vapaussotien (1918–1945) järjestötyössä. Se tarkoittaa yhteistyötä niin paikallisesti, alueellisesti kuin valtakunnallisesti. Olkaamme aktiivisia niin ”vippiläisinä kuin tapelaisina”.
* * *
Maamme joutui 85 vuotta sitten Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi. Alkoi talvisota. VRL:n jäsenlehti ”Rintamamies” kirjoitti joulunumerossaan vuonna 1939 ylipäällikkö Mannerheimia lainaten, että vapaussotamme jatko oli alkanut. Lehden ja liiton joulutervehdyksessä todettiin muun muassa: ”Suomalainen soturi lähettää palavan rukouksen Kaikkivaltiaalle ja anoo tältä oikeutta ja suojaa maallemme ja jää lopuksi levollisena ja luottavaisena odottamaan pikaista onnen ja rauhan aikaa.”
Kuten tiedämme, niin onnen ja rauhan aika ei tullut pikaisesti, mutta tuli kuitenkin, ja on nyttemmin kestänyt 80 vuotta. Maanpuolustustyö ja sotiemme perinnetyö on rauhan työtä. Jatkakaamme sitä. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa, erityisesti Venäjän muodostaman aggressiivisen uhan vuoksi, niin sotilaallinen kuin siviilivarautuminen koskettaa voimakkaasti myös Suomea. Varautumisemme tulee olla kunnossa.
Toivotan kaikille Rauhallista Joulua ja Siunauksellista vuotta 2025!
Jouni Koskela
Vapaussodan Perinneliiton puheenjohtaja