Poliiseja kommunistien uhreina 1930

Poliittisesti levottomilta 1920- ja 1930-lukujen vaihteen vuosilta muistetaan tavallisesti lapuanliikkeen muiluttajien tekemät kolme veritekoa. Niissä muilutuksen kohteeksi joutuneet saivat surmansa humalaisten muiluttajien käsissä. Sen sijaan kommunistien samoihin aikoihin tekemät poliittisesti motivoidut murhat ja tapot on aikakautta koskevassa kirjallisuudessakin lähes unohdettu. Kuitenkin kommunistien uhreina kuoli useampi kuin lapualaismielisten toimissa. Yksi näistä poliittisista veriteoista tapahtui Vaasassa 3. heinäkuuta 1930, kun vanhempi konstaapeli Arvo Sorvari ammuttiin. Toinen kommunistin tekemä poliisisurma tapahtui Heinolassa 4. syyskuuta 1930, jolloin virantoimituksessa ollut poliisi Ivar Kokkonen menehtyi ampujan luodista.

Ratsupoliisi ammutaan

Vaasassa osoitteessa Kirkkopuistikko 13 ammuttiin aamuyöstä 3. heinäkuuta 1930 kaupungin poliisilaitoksen ratsupoliisi, Ilmajoella 1902 syntynyt vanhempi konstaapeli Arvo Sorvari. Konstaapelin naapurit heräsivät ammuskeluun ja hälyttivät poliisit ja lääkärin paikalle, jotka voivat vain todeta uhrin kuolleen heti pistoolinlaukaukseen.

Ammutun vaimon kertomuksen perusteella saatiin tietää, että Sorvari oli tullut kotiinsa jonkun autonkuljettajan kanssa, ja miehille oli tullut riitaa politiikasta Sorvarin ryhdyttyä arvostelemaan kommunisteja. Sorvarin sanottua, että jonkun ajan päästä Vaasassa ei ole yhtään kommunistia, autonkuljettaja oli ottanut aseensa ja ampunut Sorvarin, ja uhattuaan aseellaan tämän vaimoakin hän oli paennut autollaan.

Poliisit saivat varsin pian selville, että ampuja oli autonkuljettaja Karl Armas Valve, jota ei kuitenkaan tavattu asunnostaan. Valve oli lähtenyt kiireimmiten pakoon perheensä kanssa. Hän oli kuitenkin ajanut autollaan ojaan, ja hänet tavoitettiin lopulta appivanhempiensa luota. Pistoolilla ja haulikoilla aseistautunut ampuja yritti vaimonsa yllytyksestä tehdä poliiseille vastarintaa, mutta hänet saatiin kuljetetuksi poliisilaitokselle.

Kävi ilmi, että Valve oli tuomittu Porissa vuonna 1918 osallistumisestaan punakapinaan. Ammuttu Sorvari puolestaan oli palvellut Kaartin Jääkäripataljoonassa kanta-aliupseerina, mutta oli siirtynyt 1923 Vaasan poliisilaitoksen palvelukseen. Häneltä jäi vaimo ja neljä alaikäistä lasta.

Aktivisti-lehti kirjoitti 28-vuotiaana surmatusta Sorvarista: Miltei jokainen vaasalainen on jonakin vappuna tahi ”punaisena päivänä” huomannut ryhdikkään ja aina pelottoman ratsukonstaapelin, joka ”hakkapeliittana” kohta ilmestyi, kun punalippulaumat kokoontuivat ja internationaalea laulettiin.

Ennen kuin ampumistapausta ehdittiin käsitellä oikeudessa, tapahtui dramaattinen käänne. Poliisit kuljettivat 17. heinäkuuta Valvetta autolla poliisilaitokselta lääninvankilaan, kun yhtäkkiä kahdella autolla liikkuneet tuntemattomat miehet riistivät vankipuvussa ja käsiraudoissa olleen Valveen poliisilta onnistuen pakenemaan paikalta. Parin päivän kuluttua Valve luovutettiin poliisille Viitasaarella. Kävi ilmi, että lapuanliikkeen kannattajat olivat kaappauksen takana. He olivat halunneet antaa Valveelle ”opetuksen”. Miestä ei kuitenkaan ollut matkalla pahoinpidelty.

Seuranneen oikeudenkäynnin aikana kävi ilmi, että Valveella oli läheiset suhteet Vaasan kommunistipiireihin. Hänen epäiltiin myös kuuluneen herjaavia renkutuslauluja maakunnassa laulaneeseen Poutun pojiksi kutsuttuun ryhmään. Valve tuomittiin Sorvarin taposta ja tämän vaimon murhayrityksestä yli kymmeneksi vuodeksi kuritushuoneeseen.

Entinen jääkäri ampujana

Poliisi Kokkosen murha Heinolassa on erityinen siksi, että tekijänä oli kommunistiksi kääntynyt entinen Saksan-jääkäri, vääpeli Sulo Lehtinen. Tämä heinolalaissyntyinen työmies oli lähtenyt jääkäriksi loppuvuodesta 1915, ja hän oli osallistunut Saksan itärintaman taisteluihin vuosina 1916‒1917. Jääkärien jouduttua jatkokoulutukseen Libauhun Lehtisen sotilasura ei osoittautunut nousujohteiseksi. Hänet määrättiin siviilityöhön, ja niinpä hän palasi kotimaahan vasta maaliskuussa 1918. Hän ehti kuitenkin mukaan ryhmänjohtajana Tampereen ja Viipurin taisteluihin haavoittuenkin Tampereella, mistä ylipäällikkö myönsi hänelle toisen luokan vapaudenmitalin, ja hänet palkittiin myös neljännen luokan vapaudenristillä. Ylennys varavääpeliksikin tuli keväällä 1918.

Kuten muidenkin jääkärien myös Lehtisen palvelus jatkui vapaussodan jälkeen. Hän toimi mm. koulutusaliupseerina ja komppanian vääpelinä Suomen Valkoisessa Kaartissa sekä Hausjärven suojeluskunnan paikallispäällikkönä 1920. Lehtinen palveli paikallispäällikkönä kuitenkin kahta herraa, sillä suojeluskunnan toimessa ollessaan hän oli myös Eino Rahjan johtaman kommunistien sotilasvakoilun palveluksessa. Lehtisen sanottiin toimittaneen aseita kommunistien käyttöön. Kun tämä kävi ilmi, työt suojeluskunnassa päättyivät. Lehtinen tuomittiin valtiopetoksen valmistelusta 2 vuodeksi ja 11 kuukaudeksi kuritushuoneeseen.

Sittemmin Sulo Lehtinen asui Heinolan Jyrängössä appivanhempiensa Johan ja Selma Salosen talossa, joka tunnettiin paikkakunnalla kommunistien toiminnan keskuksena. Elantonsa Lehtinen sai toimimisestaan paikkakunnalla useiden kommunistiyhdistysten puheenjohtajana ja nostaessaan siitä palkkaa puolueelta. Lehtisen tällaiset toimet olivat alkaneet kiinnostaa Etsivää keskuspoliisia, joka oli turhaan yrittänyt tavoittaa miestä.

Heinäkuussa 1930 Sulo Lehtinen ja hänen poikapuolensa Vesseli Salonen yrittivät loikata Salmissa rajan yli Venäjälle. He erehtyivät kuitenkin luulemaan suomalaista rajavartioasemaa venäläiseksi ja menivät ilmoittautumaan sinne. Miehet palautettiin kotipaikkakunnalleen.

Syyskuun alussa 1930 Heinolan poliisi oli saanut tietää Lehtisen saapuneen appivanhempiensa kotitaloon. Heinolan pitäjän nimismies Nestor Kekkonen lähti Etsivän keskuspoliisin pyynnöstä illalla 4. syyskuuta kello 21.30 aikaan kolmen poliisin kanssa ottamaan kiinni Lehtistä.

Nimismies kolkutti oveen, mutta sisältä vastattiin, ettei Lehtinen ole talossa. Tämä ilmestyi kuitenkin pian pihalle kysyen nimismieheltä, mitä tämä halusi. Nimismies ilmoitti, että kysyjä pidätetään kuulustelua varten. Tämän kuultuaan Lehtinen tempaisi pistoolinsa ja ampui nimismiehen vieressä seisonutta Heinolan kaupungin konstaapelia Iivari Kokkosta kohti. Kokkonen kaatui Lehtisen lähtiessä pakoon ja ampuessa vielä toisia poliiseja kohti kuitenkaan osumatta. Poliisit vastasivat tuleen.

Ampuja pääsi pimeän turvin pakoon, vaikka hän kadotti jalkineensa ja joutui pakenemaan sukkasillaan. Takaa-ajoon hälytetyt suojeluskuntalaiset ja poliisikoira eivät pakenijaa tavoittaneet, joka oli ilmeisesti paennut veneellä. Paikalle kutsuttu lääkäri totesi konstaapeli Kokkosen kuolleeksi luodista, joka oli mennyt leuasta sisään ja tullut niskasta ulos.

Ammuttu poliisi oli syntynyt Ristiinassa 1887, hän oli vapaussodan rintamamies, joka oli poliisikoulun käytyään palvellut kymmenisen vuotta Heinolan poliisissa. Häneltä jäi vaimo ja kaksi pientä lasta.

Heti tuoreeltaan Sulo Lehtisen oletettiin suuntaavan kohti itää pyrkiäkseen Neuvosto-Venäjälle. Vaikka radanvarren suojeluskuntia hälytettiin karkuria kiinni ottamaan, häntä ei tavoitettu. Lehtinen oli suunnannut Helsinkiin, josta hänen onnistui siirtyä rajan yli Venäjälle. Myös hänen perheensä – vaimo Saima ja poikapuoli Vesseli Salonen – muutti Neuvostoliittoon.

Sulo Lehtinen käytti Venäjällä nimeä Jaakko Rajala, ja hän toimi Kiestingissä kommunistipuolueen ”suurena tekijänä”. Sitä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä vuonna 1936 Lehtinen vangittiin kansanvihollisena ja lähetettiin vankileirille Uralin taakse. Siltä matkalta hän ei elossa palannut.  Poikapuoli Vesseli Salonen käytti Venäjällä nimeä Väinö Virtanen. Hän kävi punaupseerikoulun ja palveli Petroskoin jääkäripataljoonassa joukkueenjohtajana. Myös hänet vangittiin, ja hänen tiedetään kuolleen vankileirillä 1938.

Mikko Uola

Kirjoitus julkaistu lehdessä 2/2022.