Vapaussoturi > Nettilehti > Pääkirjoituksia > O. W. Kuusisen viitoittamalta tieltä (3/2022)

O. W. Kuusisen viitoittamalta tieltä (3/2022)

Ukrainan sota ja Suomen todennäköinen Nato-jäsenyys ovat mullistamassa turvallisuuspolitiikan pelikenttää ja ilmeisesti myös sisäpolitiikkaamme, jossa vasemmiston vasen laita on sitkeästi vaikuttanut poliittisiin toimijoihin.

Suomessa on silloin tällöin julkisestikin ihmetelty nykyisen vasemmiston radikalisoitumista pitkän tauon jälkeen ja sitä, että punaisen aatteen nimissä tehdyistä hirmutöistä vasemmistossa ei liiemmin ole huolta kannettu, kun ajat olivat toiset ja menneisyyden ihmiset olivat rikosten takana. Toki myös maltillisten vasemmistolaisten keskuudessaan yhä peittelemättömästi ihaillaan joitakin kommunistidiktaattoreita.

Vasemmiston vasemmalla laidalla näyttää vaikuttavan neuvostoaikainen ajattelu, vaikka Neuvostoliiton sortumisesta on yli 30 vuotta. Otto Wille Kuusisen aikoinaan viitoittamalta tieltä on ilmeisen vaikeaa saapastella pois etenkin länsi-integraatioon liittyen. ”Nato närästää vasemmistoliitossa”, uutisoi Ilta-Sanomat 9.6.2022. Lienee paikallaan muistuttaa, että Natossa on vasemmistolainen pääsihteeri, ja onhan koko Nato ”sosiaalidemokraattinen projekti”, kuten demarivaikuttaja Liisa Jaakonsaari totesi kuutisen vuotta sitten (Keskisuomalainen 15.5.2016).

Mielenkiintoista sekin, että Suomen Nato-jäsenyyttä estävä Turkin johtaja Erdoğan muun muassa vaatii Suomea ja Ruotsia puuttumaan Ylen ja SVT:n toimintaan (Yle 9.6.2022). Tämänkaltainen vaatimus tuntuu totta kai oudolta. Toki outoa on sekin, että suomalaisessa toimittajakunnassa on jälleen vaikuttamassa vasemmistolaisesti värittynyt tai pikemminkin subjektiivinen journalismi, ja näin myös Ylessä.

Henri Vanhasen nykyiseen Venäjään liittyvä näkökulma Verkkouutisissa 8.6.2022 sisältää varteenotettavan vinkin myös suomalaiselle äärivasemmistolle menneisyytensä käsittelyyn: ”Venäjän on kohdattava itsensä kuin Saksa toisen maailmansodan jälkeen. – – Venäjä tarvitsee oman toisen maailmansodan jälkeisen ’saksaprosessinsa’, jonka kautta se voi kohdata oman lähihistoriansa ilman, että seurauksena olisi romahdus sen alle tai maan tulevaisuuden vaihtoehtojen poisrajautuminen.”