Neuvostoajan hengessä (3/2020)

Toisen maailmansodan seurauksena Neuvostoliittoon liitettiin puna-armeijan miehittämiä valtioita, ja osa Neuvostoliiton vaikutusvaltaan joutuneista valtioista muutettiin kansandemokratioiksi 1940-luvun jälkipuolelta lähtien. Suomi ei joutunut kohtaamaan neuvostomiehitystä eikä varsinaisesti ollut kansandemokratia, mutta Moskovan kontrollista johtuneen rajoitetun, lähinnä ulkopoliittisen liikkumavaran vuoksi maamme oli monessa mielessä lähellä itäblokkia.

Neuvostoliitto sortui vuonna 1991, mitä Suomessa on ollut ilmeisen vaikea sisäistää. Jonkinlainen uussuomettuminenkin on ankkuroitunut vaikkapa Nato-keskusteluun ja yksipuoliseen rauhan- sekä ympäristöliikehdintään. Toimittajakunnassa puolestaan tunnetaan erityistä tarvetta tarkoitushakuiseen viestintään vaikkapa punaisen myytin korostamisessa itsenäistymisvaiheemme tapahtumissa.

Sangen erikoinen neuvostoajan jäänne Suomessa on suojeluskuntajärjestön leimaaminen äärioikeistolaiseksi: järjestö lakkautettiin fasistisena vuonna 1944. Näin on päässyt unohtumaan se, että vuoteen 1944 mennessä suojeluskunnat olivat muotoutuneet maanpuolustusjärjestöksi, johon oli liittynyt runsain joukoin myös vasemmistolaisia. Niin ja tavoittelihan suojeluskuntajärjestö osaltaan Suomen säilymistä itsenäisenä valtiona. Lienee syytä korostaa sitäkin, että suojeluskuntajärjestön kaltaiset tahot yhä toimivat ja nauttivat laajaa arvostusta muun muassa Ruotsissa sekä Virossa.

Monissa entisissä kansandemokratioissa ja neuvostotasavalloissa on kollektiivisesti kohdattu ja käsitelty neuvostomenneisyyden kipupisteitä. Suomen tilanteen tekee erikoiseksi se, että neuvostomenneisyytemme epäkohtia on pitänyt esillä vain kourallinen aktiiveja. Koska Suomessa näistä epäkohdista on pitkälti vaiettu, maastamme löytyy ilmeisen suuri joukko niitä, jotka kyllä toivovat tasa-arvoisempaa ja väkivallattomampaa tulevaisuutta ihmiskunnalle, mutta samalla he mieltävät läheiseksi ihmiskunnan historian väkivaltaisimman yhteiskuntajärjestelmän rakentamiseen ja ylläpitämiseen sitoutuneiden johtajien (mm. V.I. Lenin, Lev Trotski, Che Guevara, Fidel Castro) aateperinnön.

Jos vapautta rajoittaneita menneisyyden kipupisteitä ei kohdata, todennäköisyys vastaavanlaisten rajoitusten uusiutumiselle kasvaa.