Isänmaa elää rakkaudesta (5/2023)

Joosefin ja Marian yhteiselämän alku ei ollut helppo. Kylillä jo puhuttiin, että Maria oli raskaana ennen hääyötä ja siis pettänyt Joosefia. Hän kuitenkin otti Marian vaimokseen ja pelasti tämän kivitykseltä. Ensimmäisenä jouluna Joosef myös suostui isäksi lapselle, jonka isä hän ei ollut. Joosef pelasti orpopojan hyljätyksi tulemiselta. Marian mies oli epäitsekäs, täynnä rakkautta.

105 vuotta sitten maassamme oli monta orpolasta joulun aikaan. Orpojen vanhemmat viruivat vankileirillä tai joukkohaudassa tai olivat kadonneet. Orpoja oli niin punaisten kuin valkoisten puolella ja myös heidän keskuudessaan, jotka eivät tunnustaneet mitään väriä.

Erityisesti punaorpojen kohtalo saattoi olla kova, sillä yleisen mielipiteen mukaan heidät tuli ”kasvattaa pois punaisuudestaan” lähettämällä heidät kasvateiksi sopivaan kotiin. Käytännössä tämä joskus tarkoitti lapsityövoimaksi tulemista ja ankaraa kohtelua. Muutkin orvot saattoivat jäädä kohtalon käänteissä vaille oman kodin lämpöä, ehkä myös vaille isä- tai äitipuolen hyväksyntää.

Joulun sanoman keskiössä on seimen lapsi. Pieni orpo Jeesus on toisten armoilla, aikuisten varassa. Kasvettuaan aikuiseksi Jeesus asettaa lapsen seurakunnan keskelle. Hän sanoo, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten. Lapsen usko on vilpitön ja suora, hän on lähempänä Jumalaa kuin aikuiset. Jokainen lapsi on pyhä. Kaiken, minkä teet yhdelle näistä vähäisimmistä, sen teet Kristukselle. Kun katsot lapseen, katsot Kristukseen.

Vähän yli 20 vuoden kuluttua vuodesta 1918 orpolapset taistelivat jo rintamalla isänmaan puolesta. Muutamassa vuodessa heistä tuli kaiken kokeneita veteraaneja. Moni hyljeksitty orpo olikin kiitetty sotilas, lotta tai sotiemme nainen. He ajattelivat vain tekevänsä mitä käskettiin, mutta ne teot olivat suurta rakkautta, epäitsekkyyttä, joilla hankittiin maamme vapaus. Olen saanut kunnian tuntea monia sotiemme veteraaneja sekä sota-ajan lapsia ja nuoria. Merkitsevää on, että heillä kaikilla on ollut mielessä tärkeimpänä yksi ainoa asia: lapset. Jälkipolvet olivat heille isänmaan kallein pala. Lapsessa ja jokaisessa ihmisessä he näkivät tulevaisuuden, suuren lahjan.

Sotiemme sukupolville on ollut tärkeää, että lapsille ja nuorille vietäisiin viestiä siitä, mikä on heidän perintönsä ydin: rakkaus. Heille todellista isänmaan rakkautta oli huolehtia läheisistä, perheestä ja olla hyvä toisille ihmisille. Kaikki, mitä teemme toistemme hyväksi, rakentaa tätä maata. Isänmaa elää rakkaudesta ja arjen hyvyydestä.

Tänä jouluna ja joka päivä tehtävämme on rakastaa ja huolehtia toisistamme, erityisesti lapsista ja nuorista. ”Kaveria ei saa jättää”, etenkään heikoimpia ja toisten varassa olevia. Kaiken, minkä teemme toisillemme, teemme Jeesukselle.

On laitettava joskus itsensä syrjään ja myös opeteltava rakastamaan, kuten Joosef. Hän teki, mitä Jumala sanoi, ja tuskin tiesi, miten suuren teon hän teki suojellessaan Jeesuksen elämän. Paheksuttu Marian poikavauva, orpo, jonka isästä ei kylillä varmuutta ollut, olikin maailman Vapahtaja. Hän sovitti syntimme ja avasi tien taivaaseen.

Jokainen rakkauden teko ja sana synnyttää jotain suurta, vaikka sitä ei heti huomaa. ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus.” (1.Kor.13)

Siunattua Jeesuksen syntymäjuhlaa ja armorikasta Uutta Vuotta 2024!

Veteraanien perinnetyön pastori, TM

Anu Mätäsniemi