Esitelmiä nuorille – seppeleitä haudoille
Vapaussodan Pohjois-Karjalan Perinneyhdistys juhli 30-vuotista toimintaansa.
Merkittävintä on ollut nuorisoon vaikuttaminen, esitelmäsarjat lukiolaisille, vastasi eversti Pekka Ripatti kysymykseen, mikä on ollut tärkeintä Vapaussodan Pohjois-Karjalan Perinneyhdistyksen toiminnassa.
Perinneyhdistys piti 21. helmikuuta 2022 juhlan, jossa muisteltiin yhdistyksen tasan 30 vuotta aikaisemmin tapahtunutta perustamista. Historiikin esitti eversti Ripatti, joka on johtanut yhdistystä lähes koko sen toiminnan ajan ja kuulunut pitkään myös Vapaussodan Perinneliiton liittohallitukseen.
Joensuun lukiolaisille järjestettiin Vapaussota-aiheisia esitelmätilaisuuksia vuodesta 1997 lähtien. Puhujat olivat nimekkäitä, kuten kenraalimajuri Sami Sihvo, professori Mauno Jokipii ja akateemikko Eino Jutikkala.
Pekka Ripatille oli jäänyt mieleen muun muassa se, kun akateemikko Jutikkala kumarsi esitelmänsä päätteeksi niin, että pää meni polviin – osoittaakseen nuorille, kuinka notkea voi 95-vuotias mies olla.
Perinneyhdistys on järjestänyt Vapaussotaan liittyviä näyttelyitä kirjastoissa eri puolilla Pohjois-Karjalaa sekä kantanut vastuuta perinne-esineistön keräämisestä ja tallentamisesta. Vapaussodan historiaan on tutustuttu maakuntaan suuntautuneilla retkillä.
Pohjois-Karjalan kaikilla jääkärien haudoilla on sankaripatsas. Vuosittain tammisunnuntaina useille niistä lasketaan havumiekkaseppele.
Yhdistykselle hankittiin 1994 lippu, jota on sen jälkeen säännöllisesti nähty kunniavartioissa ja muissa juhlavissa tilaisuuksissa.
Juhlakirja julkistettiin
Juhlassa julkistettiin yhdistyksen hallituksen jäsenen, filosofian tohtori, dosentti Jarkko Kempin historiikki 30 vuotta vapaussodan perinnettä.
Useita sotahistoriateoksia kirjoittanut Kemppi nosti yhdistyksen toiminnasta esille valtakunnallisten tapahtumien organisoinnin.
Vapaussodan Perinneliiton kesäpäiviä vietettiin 1994 Joensuussa. Professori Heikki Kirkinen käsitteli juhlapuheessaan venäläisen imperialismin piirteitä historian eri vaiheissa. Kemppi totesi, että kun puheen lukee nyt, huomaa, ettei juuri mikään ole muuttunut.
Vuoden 2009 kesäpäivien tapahtumapaikkoina toimivat Joensuun yliopisto ja Pohjois-Karjalan prikaati Kontiolahdella. Yleisöä oli tälläkin kertaa runsaat 500 henkeä.
Yksi kohokohta oli Kempin mukaan jääkärikenraali Väinö Valveen nimittäminen perinneyhdistyksen kunniajäseneksi.
Jaostot hallituksen rinnalla
Perinneyhdistyksessä toimi aiemmin kaksi jaosta.
Vapaussoturijaos avusti vapaussotureita ja heidän leskiään. Suomen Naisten Huoltosäätiö lahjoitti tarkoitukseen vuosittain 10.000–20.000 markkaa ja Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö 2.000 markkaa. Jaosto lakkautettiin, kun viimeinen vapaussoturi, kiteeläinen Juho Silvennoinen poistui tuonilmaisiin.
Vuonna 1996 perustettiin Jääkärijaos. Liperin kirkon vieressä paljastettiin 2001 paikkakunnalle haudattujen jääkärien muistomerkki. Jääkäriperinteen vaaliminen jatkuu, vaikka jaostoa ei enää olekaan.
Nuorille vieras asia
Parhaimmillaan Vapaussodan Pohjois-Karjalan perinneyhdistyksessä oli 130 jäsentä, mistä se on nyt laskenut 50:n tuntumaan.
Jäsenmäärän lasku huolestuttaa Pekka Ripattia. Hän totesi, että Vapaussota alkaa olla nykypolville kaukainen asia. Yhdistyksen toiminta kuitenkin jatkuu, kun asiaan vihkiytyneille jaetaan tietoa.
Jarkko Kemppi sanoi, että nuorten tai edes alle viisikymppisten saaminen mukaan perinnetyöhön olisi kova sana. Nuorten vähäinen kiinnostus ei hänen mukaansa johdu kielteisistä asenteista vaan siitä, että heidän tietämyksensä Suomen sotien historiasta loppuu talvisotaan.
Ukrainan sodan edellä
Juhla pidettiin kolme päivää ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
Puolustusvoimien tervehdyksen juhlaan toi Pohjois-Karjalan puolustuksesta vastaava everstiluutnantti Jukka Honkanen. Hän korosti, että paikkansa pitävän tiedon lisääminen on avainasemassa jännitteiden lieventämisessä, kun vallalla on myös kahtiajakoa voimistavia toimia.
Pohjois-Karjalan maanpuolustusjärjestöjen kattojärjestön Karjalan Poikien Killan puheenjohtaja Antti Eteläpää totesi, että juhlaa edeltävänä päivänä Suomi voitti jääkiekkokultaa Olympialaisissa.
Eteläpään mukaan kultajoukkueen menestys kuvaa suomalaisia: yhteistyön voimalla saadaan ihmetekoja aikaan jääkiekossa mutta erityisesti kansakunnan kriisin aikana.
Toimijoita muistettiin
Juhlassa muistettiin perinnetyön hyväksi toimineita.
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Hannu P. Martikainen luovutti yhdistyksen standaarin sihteerinä pitkään toimineelle Ilkka Savolahdelle sekä hallituksen jäsenille Anna-Liisa Ala-Poikelalle ja Jarkko Kempille.
Vapaussodan Perinneliiton kultaisen jäsenmerkin saivat talousjohtaja Jaakko Laukkanen, seurakuntamestari Hannu P. Martikainen ja yrittäjä Timo Mononen.
Tilaisuus toteutettiin suunniteltua pienimuotoisempana koronarajoitusten vuoksi. Pandemia esti Vapaussodan Perinneliiton edustajan saapumisen paikalle, mutta puheenjohtaja, kenraalimajuri Kalervo Sipi oli lähettänyt tilaisuuteen tervehdyksen, jonka Pekka Ripatti luki juhlayleisölle.
Pertti Meriläinen