Toivo Kuisma pyrki vapauttamaan Vienan Karjalaa
Antreasta alkanut elämäntaival katkesi Viteleessä
Toivo Kuisma syntyi 29. huhtikuuta 1885 Karjalankannaksen Antrean Oravakydön kylässä, joka sijaitsee Vuoksen itäisen haaran Torhonjärven rannalla. Antrea oli maatalouspitäjä, jonka naapureina olivat Jääski, Kirvu, Räisälä, Äyräpää, Heinjoki ja Viipurin maalaiskunta. Viipuriin oli matkaa noin 40 kilometriä. Vauhtia Antrean kehitykselle antoi vuonna 1894 valmistunut Karjalan rata, joka johti Viipurista Antrean ja Sortavalan kautta Joensuuhun.
Kuisman vanhemmat, Anna ja Juho, olivat maakauppiaita. Koti oli hyvin toimeentuleva ja perheessä seurattiin aikaa Päivälehdestä ja Viipurin Sanomista. Lehdet olivat kansallishenkisiä, nuorsuomalaisen puolueen äänenkannattajia. Juho-isä kuoli, kun Toivo-poika oli kuusivuotias. Toivo kasvoi isänmaallisessa hengessä, jonka mukaan Venäjään ei ollut luottamista.
Veljesliitto Viipuriin
Lukiolaisena Toivo Kuisma perusti Viipurin reaalilyseolaisten kanssa Veljesliiton, joka oli aktiivinen koulupoikajärjestö. Pojat perustivat sen vuonna 1901 Viipurin Papulan kaupunginosan metsässä. Perustajajäseniä oli neljä, mutta vuoden 1905 syksyyn mennessä siihen kuului jo yli sata jäsentä kaikista Viipurin oppikouluista. Vastaavia järjestöjä syntyi viiteen muuhun Suomen kaupunkiin.
Toivo Kuisman osasto hankki itselleen toimintaa vakoilemalla venäläisten sotaväkeä Viipurin tienoilla. Kuisman osastolla oli muutamia Grafton-kivääreitä, joiden vuoksi Kuisma joutui viranomaisten tarkkailuun. Siksi hän siirtyi Tampereen reaalilyseoon, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1904. Hän oli kotikylänsä Oravakylän ensimmäinen ylioppilas.
Pyrkimyksiä ulkomaille
Toivo Kuisma matkusti syksyllä 1904 Unkariin ja tarjoutui vapaaehtoisena Honvèd-rykmenttiin. Se ei onnistunut, koska hänen olisi tullut hakea Unkarin kansalaisuutta. Unkarin jälkeen Kuisma matkusti Venäjälle ja pyrki Mikaelin tykistökouluun Pietariin. Sekään ei onnistunut, koska santarmilaitos antoi hänestä lausunnon poliittisesti epäluotettavana, joten Kuisma jatkoi akateemisia opintojaan Helsingissä.
Hän teki vielä matkan Ranskaan syksyllä 1907 ja pyrki siellä sotilaskoulutukseen. Tuo pyrkimys päättyi siihen, että hänen olisi pitänyt sitä ennen palvella kolme vuotta muukalaislegioonassa, joten hän palasi jälleen Suomeen opintojen pariin. Suomen itsenäisyystavoite oli hänen mielessään koko ajan, joten hänen johdollaan yliopiston voimistelusalissa järjestettiin syksyllä 1909 johtajakursseja tulevaa vapautusarmeijaa varten. Ammuntaa harjoiteltiin Helsingin Oulunkylän radalla. Moni kurssilaisista oli viipurilaisen osakunnan jäseniä.
Lehti Vienaan
Toivo Kuisma toimi myös aktiivisesti Vienan Karjalaisten Liitossa. Kuisma innosti keisarillisen Aleksanterin Helsingin yliopiston osakuntia kaukokarjalaisten asialle. Osakunnat julkaisivat Karjalan kävijä-nimistä kuukausilehteä vuosina 1908–1909. Sitä jaettiin myös Vienassa ja Aunuksessa. Keisarivallan poliittisessa paineessa Vienan Karjalaisten Liiton toiminta kuitenkin päättyi vuonna 1911.
Toivo Kuisma aloitti työt Suur-Savo-lehden toimittajana Mikkelissä vuonna 1908 ja siirtyi sieltä Helsingin Sanomiin pariksi vuodeksi sekä edelleen Turun Sanomiin vuoden 1912 alussa. Hän toimi myös vakuutusyhtiö Fennian asiakaslehden toimittajana. Sen lisäksi hän perusti Turkuun pienen savukeimutyöpajan, jota hän sivutoimisesti johti.
Erityislupa Seyniltä
Toivo Kuisma sai kuulla mahdollisuudesta päästä jääkärikoulutukseen Saksaan, jolloin hänen oli päätettävä mitä tekee, koska lokakuussa 1914 hän oli saanut Suomen venäläiseltä kenraalikuvernööriltä Seyniltä suositustodistuksen Vladimirin sotaopistossa opiskelua varten. Saksassa oli täyden upseerikoulutuksen sijaan luvassa vain 4–6 viikon pituinen perussotilaskoulutus. Sen pituuden jatkamisesta Saksassa oli jo suunnitelmia.
Kuisma päätti valita Saksan suunnan. Sinne matkustamisen esteeksi tuli, että hänet oli hyväksytty Venäjän armeijaan, jonka vuoksi hän oli matkustuskiellossa ulkomaille, joten hän ei saanut matkustuspassia Ruotsiin. Hän ratkaisi tämän ongelman parin toverinsa kanssa ylittämällä rajan hevoskyydillä tullivartijoiden kokardit hämäyksenä lakeissaan.
Koulutukseen Saksaan
Toivo Kuisma oli näin ensimmäisten Saksaan jääkärikoulutukseen lähteneiden joukossa. Hän oli jo lähes 30-vuotias saapuessaan Lockstedtin koulutusleirille Hampurin lähellä. Salaamissyistä koulutus aloitettiin partiojärjestön nimellä, mutta heinäkuussa 1915 partioasut vaihdettiin Saksan armeijan asepukuihin. Näin syntyi vähitellen 2000 miehen voimin Saksan armeijaan Kuninkaallinen preussilainen jääkäripataljoona 27.
Tämän jälkeen Kuisma komennettiin Suomen Etelä-Karjalaan jääkärikoulutuksen värväykseen ja tiedustelijaksi. Hän liikkui Suomessa ja Ruotsissa pistäytyen myös Pietarissa. Joulun 1915 hän vietti kotonaan Antreassa. Tammikuussa 1916 hän sai määräyksen matkustaa Turkuun hankkimaan tietoja Venäjän laivaston aluksista. Hangossa santarmit pidättivät hänet, mutta paikallinen rehtori ja aktivisti Yrjö Ruuth (myöh. Ruutu) onnistui vakuutteluillaan puhumaan hänet vapaaksi.
Malmin retkikuntaan
Kuisman kirjoitustaitoja käytettiin hyödyksi Saksassa pataljoonassa, ja hän kirjoitti erilaisia sotilasoppaita suomalaisten käyttöön. Pari käsikirjoitusta katosi matkalaukusta, kun Kuisma palasi Suomeen jääkärien pääjoukon mukana S/S Arcturuksella helmikuun lopulla 1918. Paraati järjestettiin Vaasassa 26. helmikuuta 1918, jonka jälkeen Kuisma määrättiin Vaasassa aloittaneen aliupseerikoulun johtajaksi.
Toivo Kuismaa kiehtoi kuitenkin toiminnallisuus. Hän ilmoittautui Kuopion teollisuuskoulussa everstiluutnantti C.W. Malmin johtamaan ja Itä-Karjalaan suuntaavaan sotilaalliseen retkikuntaan. Rajan taakse oli tarkoitus lähettää kolme osastoa. Kuusamon korkeudelta lähti jääkäriyliluutnatti K.M. Walleniuksen johtama noin 500 miehen ryhmä. Malmin pataljoonaan liittyi 370 miestä, mutta Aunukseen suuntaan tarkoitettu osasto jäi lähettämättä miespulan vuoksi.
Koulu rajan taakse
Suomalaisten tavoitteena oli nostattaa Vienan Karjalassa kansannousu bolsevikkihallitusta vastaan. Toivo Kuisma oli Malmin joukko-osaston 2. komppanian päällikkö. Retkikunnan hevosrekiin oli lastattu 2000 kivääriä jaettavaksi rajan takaisille kansannousijoille. Suomen puolella joukko-osasto piti vielä hartaustilaisuuden kenttäpastorin johdolla ja lauloi virren lisäksi Maamme-laulun ja Karjalaisten laulun. Seuraavana päivänä osasto ylitti rajan. Pääsiäistä miehistö vietti Akonlahdessa ulkojumalanpalveluksen avulla.
Rajantakainen kansa ei innostunut bolsevismin vastaisesta taistelusta. Suomalaiset joutuivat yhteenottoihin ja heitä kaatui näissä kahakoissa. Kaikesta huolimatta rajan taakse perustettiin kansakoulu, posti- ja puhelinyhteyksiä sekä suunniteltiin tieyhteyksiä Suomeen. Toukokuun lopulla 1918 osasto oli Uhtualla, mutta usko retkeen alkoi horjua. Suomen hallitus ei asettunut Itä-Karjalan retkikuntien tueksi.
Tukea Svinhufvudilta
Toivo Kuisma ei hellittänyt. Vienan vapauttaminen oli hänelle tärkeä asia. Heinäkuun alussa 1918 Kuisma hankki uusia varusteita ja miehiä Suomesta uuteen retkikuntaan. Valtionhoitaja P.E. Svinhufvud asettui toiminnan tueksi. Senaatti antoi rahoitusta Suomen sotajoukkojen esikunnan kautta.
Englantilaiset olivat lähettäneet oman retkikuntansa Vienan Karjalaan torjumaan suomalaisten etenemistä, koska Englanti uskoi suomalaisten olevan Saksan asialla. Elokuun lopulla 1918 englantilaisten upseerien johdolla 300 miehen suuruinen Karjalan rykmentti iski suomalaisia vastaan. Suomalaiset saivat kuitenkin muodostettua Jyskyjärvelle, Suopasalmelle ja Paanajärvelle paikalliset suojeluskunnat puolelleen. Toivo Kuisma järjesti näille suojeluskuntalaisille 28. elokuuta 1918 nelipäiväisen johtajakurssin, joiden avulla vastarinta oli tarkoitus järjestää.
Armeija ei tukenut
Syyskuun loppupuolelle tultaessa 1918 Kuisman retkikunnasta oli kaatunut jo 61 miestä. Lisäksi Suomen sotajoukkojen johdosta ilmoitettiin, ettei armeijasta tule tukea Kuisman joukoille rajan taakse. Joukko-osastossa oli jäljellä runsaat 200 miestä, kun se järjestäytyi rivistöksi Vuokkiniemessä 1. lokakuuta 1918 Suomeen paluuta varten. Suomalaiset joutuivat Vuokkiniemessä sitä ennen torjumaan 300 vihollisen hyökkäyksen. Suomalaisia kaatui 20, mutta suomalaiset onnistuivat torjumaan hyökkäyksen.
Toivo Kuisman uupunut pääjoukko saapui Suomen puolelle illalla 2. lokakuuta 1918. Tässä joukossa palasi 195 miestä ja lisäksi karjalaisia pakolaisia, jotka pakenivat Suomeen peläten kostoa, jos he olisivat jääneet kotikyliinsä. Kuisman joukko-osasto hajotettiin Kuopiossa lokakuun viimeisenä päivänä 1918.
Kiannolta moitteita
Yksi Kuisman retken tuloksiin pettynyt oli Vienan ystävänä tunnettu kirjailija Ilmari Kianto. Pettyneenä hän kirjoitti kirpeitä arvosteluja retkestä. Ne loukkasivat mukana olleita, jotka kokivat tehneensä parhaansa niissä olosuhteissa, joihin Suomen tukea ei lopulta tullut. Toivo Kuisma ei halunnut hellittää, ja hän ryhtyi kokoamaan uutta sotilaallista retkikuntaa, mutta sen valmistelut pysähtyivät, kun Saksa antautui ensimmäisen maailmansodan päätteeksi 11. marraskuuta 1918.
Toivo Kuisma siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen. Hän aloitti Kuopion suojeluskunnan päällikkönä, ja valittiin helmikuussa 1919 Sortavalaan Viipurin läänin toisen suojeluskuntapiirin päälliköksi. Aunuksen Karjalasta kuitenkin virtasi avunpyyntöjä Suomeen, ja rajan takaa tulleet pakolaiset kertoivat sikäläisen bolsevikkihallinnon sortotoimista.
Viteleen tykistöisku
Yksityisestä aloitteesta koottiin Aunuksen retkikunta, jonka johtajaksi valittiin jääkärieversti Aarne Sihvo. Tämän joukko-osaston esikuntapäälliköksi saapui kesäkuussa 1919 jääkärikapteeni Toivo Kuisma. Hän haavoittui kuolettavasti Viteleessä 27. kesäkuuta 1919 punaupseeri Toivo Rahjan joukko-osaston tykistöiskussa.
Toivo Kuisma kuljetettiin pahoin haavoittuneena hevoskärryissä Suomen puolelle ja Salmin kautta Sortavalan sairaalaan, jossa hän kuoli. Hänet haudattiin Antrean sankarihautaan 4. heinäkuuta. Haudalle laskettiin valtionhoitaja, kenraali Mannerheimin seppeleen lisäksi lukuisia Vienan Karjalan pakolaisjärjestöjen ja suojeluskuntien kukkalaitteita.
Muistomerkki
Vienan heimosotureille paljastettiin Suomussalmen Raatteen portin pihapiirissä kesällä 1998 arkkitehti Anita Tuhkasen suunnittelema muistomerkki. Juhlapuheen piti professori Mauno Jokipii. Paikalla oli myös Kuisman retkikunnan viimeinen veteraani Erkki Yrjänä. Muistomerkin pystyttivät Vapaussodan perinneliitto ja Vapaussodan Kainuun perinneyhdistys.
Kuisman retkikunnan jäseniä toimi työurallaan myöhemmin vaikuttavilla paikoilla Suomessa.
Filosofian tohtori, dosentti ja kunnanjohtaja Jussi Niinistö kirjoitti kirjan Toivo Kuismasta ja hänen toimistaan.
Jussi Niinistö: Vienan veritie – Kuisman retkikunta Vienan Karjalassa 1918, Docendo 2025.
Lasse Koskinen
Julkaistu Vapaussoturissa 4/2025.
