Vapaussoturi > Nettilehti > Artikkeleita > Viipurin vapaussodan taistelut vaativat runsaasti uhreja

Viipurin vapaussodan taistelut vaativat runsaasti uhreja

Kaupungin suojeluskunta joutui vangiksi linnaan

Saartorengas alkoi tiivistyä Viipurin ympärillä vapaussodan loppupuolella. Valkoisten Viipurin valtausoperaatiota johti kenraalimajuri Ernst Löfström. Hänen alaisenaan toimi kolme joukko-osastoa, joita komensivat everstiluutnantti Aarne Sihvo, kenraalimajuri Karl Wilkman ja eversti Eduard Ausfeld. Joukkoja vahvistettiin kuuden jääkärirykmentin ja tykistön siirroilla Itä- ja Länsi-Suomesta.

Tuomas Hopun, Jarmo Niemisen ja Tauno Tukkisen kirjoittama teos vapaussodan taisteluista kertoo kuvauksellisen tarkasti myös Viipurin valtauksen etenemisestä. Karjalan pääkaupungista käyty taistelu oli yksi vapaussodan loppukamppailuista Lahden ja Helsingin valtausten ohella.

Viipurin linnaan vangitut suojeluskuntalaiset antoivat valomerkkejä ikkunasta. Linnaa korjattiin syksyllä 2018. – Kuva Lasse Koskinen.

Viipurin linnaan vangitut suojeluskuntalaiset antoivat valomerkkejä ikkunasta. Linnaa korjattiin syksyllä 2018. – Kuva Lasse Koskinen.

Suojeluskunta vangittiin

Punaisten joukkojen vetäytyminen kohti Viipuria alkoi maaliskuun 23. päivänä 1918. Kuukautta myöhemmin tilanne alkoi edetä, kun kaupungissa valkoisten salaisesti toiminut suojeluskunta nousi esiin. Se lähti liikkeelle aamuyöllä 24. huhtikuuta. Valkoisten arvioiden mukaan Viipurissa oli silloin 800 punaista, joista 150 oli naiskaartilaisia ja 350 alaikäisiä poikia.

Aluksi suojeluskunta vapautti ja aseisti ruotsalaisessa lyseossa punaisten vankeina olleet valkoiset. Sen jälkeen valkoiset hyökkäsivät Viipurin keskustan itälaidalla olevalle Patterinmäelle. Nimensä mukaisesti se on keisarivallan aikana rakennettu vallilinnoitus. Valkoisia oli noin 140, mutta he saivat sieltä parisataa vankia.

Kaikki ei sujunut kuitenkaan tästä eteenpäin suunnitelmien mukaisesti. Suojeluskunta ei pystynyt valtaamaan Viipurin keskikaupunkia eikä valkoisten Karl Wilkmanin johtama joukko edennyt kaupunkiin ennakoidussa ajassa, joten lyhyen taistelun jälkeen suojeluskunta joutui antautumaan punaisten sotavangeiksi. Suojeluskunta oli aloittanut toimintansa hieman liian aikaisin, ja sen taistelijat marssitettiin vankeina Viipurin linnaan.

Punaisten johto pakeni

Samanaikaisesti valkoiset joukot valtasivat Viipurin koillispuolella Talin. Se katkaisi punaisten vetäytymistien Antrean rintamalta Viipuriin. Illalla 24. huhtikuuta valkoiset saapuivat Antrean suunnasta Papulanlahden rannalle. Salmen toisella puolella oli Viipurin keskikaupunki. Yöllä punaisten korkein johto pakeni laivalla Pietariin. Ennen sitä punaisten ylipäällikkö Kullervo Manner oli pitänyt kiitospuheen kaupunkia puolustamaan jääville punaisille. Manner vakuutteli heille, että Pietarista olisi tulossa apua.

Seuraava päivä, huhtikuun 25., ei kuitenkaan tuonut vielä ratkaisua. Papulasta eteneminen ei onnistunut, koska kaupunkiin johtavia siltoja ei saatu haltuun. Etelän suunnalta etenevä valkoisten osasto törmäsi lujaan punaisten puolustukseen. Saartorengas alkoi kuitenkin hiljalleen umpeutua, kun Aarne Sihvon joukot työntyivät kohti kaupunkia pohjoisen ja koillisen suunnilta.

Valkoisille lepotauko

Illalla 25. huhtikuuta 1918 Viipurin linnassa pidettiin punaisten puolustusjohdon neuvottelu, jossa vetäjänä toimi helsinkiläinen Oskari Rantala. Keskustelussa vähemmistöön jäi ehdotus rauhan tarjoamisesta valkoisille. Enemmistön päätöksellä taistelua päätettiin jatkaa. Ajatuksena oli, että punaiset pääsevät Viipurista vetäytymään kohti Pietaria. Viipurin punaisilla ei ollut todellinen tilanne tiedossaan, kun tällaisen oletettiin vielä onnistuvan.

Etelästä edelleen everstiluutnantti Jernströmin johtama valkoisten hyökkäys alkoi 25. huhtikuuta illalla. Kahden epäonnistuneen yrityksen jälkeen Jernströmin oli annettava vetäytymiskäsky. Wilkman ilmoitti myös, että hänen oli annettava uupuneille joukoilleen lepotauko. Ylipäällikkö C.G. Mannerheim hyväksyi tämän. Ammusvarastoja oli lisäksi täydennettävä. Tykistön ammuspula oli yksi syy hyökkäysten epäonnistumiseen.

Punaisten ulosmurto

Neuvotteluyhteys lähti käyntiin, kun punaisten edustajat Tuomas Raunio, Teemu Kallio ja ainoana punaisten kansanvaltuuskunnan eli hallituksen jäsenenä Viipuriin jäänyt Edvard Gylling siirtyivät Papulanlahden yli valkoisten puolelle neuvottelemaan jääkäriprikaatia komentaneen saksalaisen everstin Ulrich von Colerin kanssa. Punaisten neuvottelijat saivat mukaansa vaatimuksen, jonka mukaan punaisten tuli antautua ehdoitta. Tämän punaisten johto hylkäsi Viipurin linnassa pitämässään kokouksessa. Viipurista ulos murtautumista pidettiin edelleen tavoitteena.

Punaisten osasto pyrki murtautumaan Viipurista 27. huhtikuuta 1918 aamulla kaupungin lounaiskulmalla. He pääsivät valkoisten saartorenkaan läpi Viipurinlahden itärantaa pitkin Nuoraalle. Heitä vastassa oli nuorten valkoisten asevelvollisen ryhmä, joka puolustautui kivinavetassa. Parin tunnin kahakoinnin jälkeen valkoiset antautuivat. Vangeiksi jääneet 24 valkoista kuljetettiin punaisten mukana laivalla Uuraan satamasta Pietariin. Sieltä he pääsivät vankien vaihdossa Suomeen touko-kesäkuun vaihteessa 1918.

Vetäytyminen Tienhaarassa

Valkoisten päähyökkäys alkoi 28. huhtikuuta heti puolenyön jälkeen. Se ei ollut helppoa, ja valkoisia kaatui ja haavoittui konekivääritulituksessa. Viipuri oli edelleen vahvasti punaisten linnoittama, ja kaupungin vallitukset tarjosivat asemia punaisille. Aamun koittaessa valkoiset pääsivät kuitenkin tunkeutumaan esikaupunkeihin. Punaisten Patterinmäeltä ampunut tykistö sytytti tulipaloja.

Punaiset puolustautuivat Havin kukkuloilla ja Patterimäellä. Punaisten toinen ulosmurtautuminen oli tarkoitus tehdä panssarijunan tuella Tienhaaran eteläpuolelta kohti Haminaa ja Kotkaa. Punaisten irrottautuminen alkoi illalla 28. huhtikuuta 1918. Aarne Sihvon joukot joutuivat vetäytymään tien varsilta Tienhaarassa Viipurin länsipuolella punaisten pääjoukon tunkiessa epätoivoisesti läpi valkoisten linjan. Taisteluja käytiin Naulasaaressa Viipurista lounaaseen. 

Valomerkkejä linnan tornista

Valkoisten selustassa ollut kuormasto joutui myös vetäytymään kaaosmaisesti. Niiden mukana menivät ammuskuormat, joten valkoisilla alkoi olla patruunapulaa. Täydennystä saatiin kaatuneiden punaisten patruunavöistä. Muutamia ammuskuormia saatiin palaamaan, mutta läpi ryntäävät punaiset ampuivat niitä vetävät hevoset.

Tilanne alkoi kääntyä valkoisten sivustatulituksen ansiosta. Punaiset ehdottivat neuvotteluja Naulasaaressa huhtikuun 29. päivän aamun valjetessa 1918. Punaisten aseista riisuminen alkoi tämän jälkeen. Yön aikana valkoisten IX jääkäripataljoona oli päässyt murtautumaan kaupunkiin. Punaisten murtautumisyritys kaupungista oli vähentänyt puolustajia ja helpotti valkoisten tilannetta.

Viipuriin etenevät valkoiset näkivät Viipurin linnan tornista lähetettyjä valomerkkejä. Linnassa vangittuina olleet suojeluskuntalaiset olivat ottaneet linnan haltuunsa vartijoiden paettua. Varhain aamulla 29. huhtikuuta 1918 Viipuri oli valkoisilla. Kaupunkiin kerättiin 11500 punaista sotavankia. Sotasaaliiksi saatiin aseistuksen ohella kolme panssarijunaa. Valkoisia kaatui 320 miestä. Punaisten tappiosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta heitä oli yli 500 miestä ja naista.

Joukkosurmia puolin ja toisin

Huhtikuun 29. päivän vastaisena yönä Taipalsaaren punapäällikön Hjalmar Kaipiaisen johdolla punaiset surmasivat 30 valkoista vankia Viipurin lääninvankilassa ampumalla ja käsikranaateilla. Kaipiainen surmattiin myöhemmin haavoittuneena sotasairaalassa. Punaisten vankilasurma johti valkoisten toteuttamaan kostoon, jossa Viipurissa surmattiin 370 punaista ja venäläisiä siviilejä.

Kolmen historioitsijan kirja sisältää vapaussodan 1918 taistelukuvausten lisäksi myös tarkan luettelon kaatuneista ja kadonneista valkoisista ja punaisista. Lisäksi menehtyneiden määrät luetellaan taistelupaikkakunnittain.

Tuomas Hoppu, Jarmo Nieminen, Tauno Tukkinen: Sisällissodan taistelut – kaatunut, kadonnut, teloitetut, Gummerus 2018.

Lasse Koskinen

Kirjoitus on julkaistu lehdessä 2/2019.