Vapaussoturi > Nettilehti > Artikkeleita > Vapaussoturit Vaasan katukuvassa – Kokko ja Peltokangas

Vapaussoturit Vaasan katukuvassa – Kokko ja Peltokangas

Anna Sirolan kirja ”Puhukoon paatinen pylväs” julkistettiin Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivien veljesillallisella. Kirja kertoo kaikkiaan 418 vapaussodan muistomerkistä ja niiden sanomasta. Juhlavien kivipaasien lisäksi on olemassa toisenlaisiakin muistomerkkejä. Vaasassa Vikingankaupunginosassa kahdella vapaussoturilla, Oskari Peltokankaalla ja Onni Kokolla on omat, vierekkäiset nimikkokadut. Peltokankaantie, Peltokangasvägen ja Onni Kokontie, Onni Kokkovägen vahvistettiin Vaasan asemakaavassa kadunnimiksi Vikingalle 24.4.1942. Toki Vaasasta löytyy myös ylipäällikkö Mannerheimille omistettu Mannerheimintie, Mannerheimvägen, joka vahvistettiin kadunnimeksi Huutoniemelle 14.4.1942.

Oskari Peltokangas

Oskari Vilhelm Peltokangas syntyi 2.1.1893 Vaasassa. Hänen vanhempansa olivat työmies David Peltokangas ja Maria Sofia Aho. Oskari Peltokangas kävi kansakoulun ja toimi konelatojana Vaasassa.

Peltokangas liittyi Jääkäripataljoona 27:n ensimmäiseen konekiväärikomppaniaan 13.12.1915, jonka mukana hän osallistui Misse-joen ja Riianlahden taisteluihin. Samalla hän oli ensimmäinen sotilaskoulutuksen Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Hänet siirrettiin 20.12.1916 täydennysjoukkoon ja komennettiin Saksan Meriesikunnan räjäytyskursseille Berliiniin ja Kieliin sekä huhtikuussa 1917 erikoistehtäviin Ruotsiin ja Suomeen. Ruotsissa hänet pidätettiin, ja hän joutui oleskelemaan Luulajassa.

Peltokankaan vapauduttua hän saapui 9.12.1917 Uumajan kautta Vaasaan ja toimi Maalahden, Sundomin ja Kristiinankaupungin kouluttajana. Joulupäivänä 1917 Peltokankaan johtama Sundomin suojeluskunnan osasto joutui taisteluun venäläisten sotilaiden kanssa, jonka seurauksena ainakin yksi venäläinen kuoli. Tapaus oli ensimmäisiä venäläisten sotilaiden ja järjestäytyneiden suomalaisten suojeluskuntien yhteenottoja.

Vapaussodassa luutnantiksi ylennetty Peltokangas johti Sundomin kolonnaa Vaasan valtauksessa ja Vaasan seudun suojeluskuntalaisista muodostettua komppaniaa Oulun, Kemin ja Tornion taisteluissa. Peltokangas toimi 13.2. alkaen Hämeen Ryhmän 9.K:n päällikkönä (22.3. alkaen kuului II Mannisen pataljoonaan) ja osallistui Mannisen, Hyyrylän, Korkeakosken, Vehmaisten ja Messukylän taisteluihin. Vehmaisissa hän vastaanotti Mannisen pataljoonan komentajuuden Carl Lennart Nordensvanilta.

Onni Kokko

Onni Valdemar Kokko syntyi 4.3.1904 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat kivityömies J.V. Kokko ja Hulda E. Velin. Hän kävi kansakoulua Helsingissä ja työskenteli myös juoksupoikana.

Kokko liittyi 6.2.1915 N.M.K.Y:n poikaosastoon Veljeyspiirin jäseneksi ja partiolaiseksi. Isä sai surmansa venäläisten huolimattomuudesta vallitöiden räjähdyksessä ja hänen kerrotaan kehottaneen haavoittuneena maatessaan poikaansa kostamaan. Onni Kokko lähti heti sodan sytyttyä Pohjanmaalle ja liittyi vaasalaisiin vapaussotureihin Limingassa. Matkan vaiheista Helsingistä Liminkaan ei ole säilynyt tietoja. Hän osallistui Oulun ja Tornion valloituksiin ja oli myöhemmin jääkäriluutnantti Oskari Peltokankaan taistelulähettinä Vilppulan rintamalla ollen kaikissa taisteluissa hänen rinnallaan. Kerrotaan, että Onnin tarkoituksena oli sodan loputtua lähteä Peltokankaan kanssa Saksaan Ranskan rintamalle suurempiin sotiin.

Messukylä 25.3.1918

Messukylän kirkon edustalla molempien sotaonni kääntyi. Peltokangas haavoittui siellä 25.3. ja kuoli seuraavana yönä. Hänet on haudattu Vaasan sankarihautaan.

Onni Kokko oli Peltokankaan vierellä ja sai osuman päähänsä. Onni Kokko toimitettiin Vaasaan Punaisen ristin sairaalaan, jossa hän eli lähes kuukauden ja kuoli 22.4. kello 05.30. ”Boströmin Sankarien muisto”-kirjassa mainitaan, että Kokolle myönnettiin ennen kuolemaansa IV luokan vapaudenristi. Sähköisissä tietolähteissä mainitaan lisäksi, että hän on nuorin vapaudenristillä palkittu henkilö. Sairaalassa otetussa kuvassa pieluksella on kuitenkin toisen luokan vapaudenmitalin nauha, joten vapaudenristiä hän ei saanut. Onni Kokko on haudattu Vaasan sankarihautaan.

Vuoden 1918 sankarihaudat sijaitsevat Vaasan vanhalla hautausmaalla. Arkkitehti Artturi Ortelan (Helenius) suunnittelema ja Esa Ilkan toteuttama muistomerkki paljastettiin 5.6.1920 ja mm. kenraali Mannerheim osallistui tilaisuuteen.

Ilmari Kianto kirjoitti Onni Kokon muistokirjoituksen Laihialla 17.5.1918. Kirjoitus julkaistiin Suomen Kuvalehdessä 1.6.1918 ja Onni Kokon kuva komeili lehden kansikuvana! Kianto kuvasi Onni Kokon haavoittumista seuraavasti:

”Uljaana olit sinä viimeiseen asti riehunut urhean esimiehesi jääkäriluutnantti Peltokankaan ”adjutanttina”, upseerin, joka silmäisi edessä kaatui punaisen armeijan saastaisten kuulien satuttamana – silloin sinunkin silmäsi pimeni, sinunkin korvissasi humisi ja seuraavassa silmänräpäyksessä tajusit, että nyt se sinunkin osaksesi tuli se ihmeellinen ja halveksittu punaryssäin vonkuva sirpale, joka runteli sinun siron pääsi! Tunsit sen, mutta et kauhistunut, olit jo alusta alkaen pannut nuoren henkesi alttiiksi, kunhan vain sait tapella siellä missä muidenkin kunnon miesten miekka heilui ja kivääri paukkui, kuularuisku rätisi ja tykki jymisi!”

Onni Kokko oli yksi vapaussodan lapsisotilaista, joka sai runsaasti julkisuutta heti kuolemansa jälkeen. Ilmari Kianto toteaa kirjoituksessaan, ettei Onni Kokko ole suinkaan ainoa vapaussodan nuorista sankareista ja sen tähden hänen muistokirjoituksessaan onkin lausuttu kaikkien nuorten kaatuneiden, haavoittuneiden ja eloonjääneiden puolesta julkinen, suomalainen tunnustus.

Onni Kokosta kirjoitettiin ”Suomen Kuvalehden” lisäksi vaasalaisissa sanomalehdissä, Elsa Hästeskon ”Sankaripoikia”-kirjassa, ”Nuoren Voiman Joulussa 1918” ja Jarl Hemmerin romaanissa ”Onni Kokko” vuonna 1920. Siitä ilmestyi seuraavana vuonna Lauri Ikosen suomennos nimellä ”Onni Kalpa”.

Tapani Tikkala

Kuvat Tapani Tikkalan kokoelmista.

Kirjoitus on julkaistu Vapaussoturissa 4/17.