Vapaussoturi > Nettilehti > Pääkirjoituksia > Vapaussoturi-lehden 60 vuotta (4/2019)

Vapaussoturi-lehden 60 vuotta (4/2019)

Lehti alkoi ilmestyä kesäkuussa 1959 ja oli Vapaussoturien Huoltosäätiön tiedonantolehti. Sen ensimmäinen päätoimittaja oli eversti Wiljo Rommi. Käytännön toimitustyöstä huolehti säätiön asiamies, toimittaja Eero Rekola, jonka jälkeen tätä työtä ovat tehneet muiden muassa opettaja Kaarlo Pitkänen ja toimittaja Olavi Vänttinen. Rekolan myötä lehti jatkoi 1944 lakkautetun Rintamamies-lehden perinteitä. Vuodesta 1994 Vapaussoturi-lehteä on kustantanut Vapaussodan Perinneliitto ry.

Vapaussoturi-lehden kehittämisessä ansioitunut dosentti Mikko Uola oli päätoimittajana 1990-luvun alusta vuoteen 2006, jolloin hän siirtyi eläkkeelle. Tämän jälkeen vetovastuun lehdestä sai dosentti Jussi Niinistö. Hän tuli valituksi kansanedustajaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja siksi joutui luopumaan päätoimittajan tehtävistä. Myös hän teki mittavan työn lehden kehittämiseksi.

Mikko Uolan juttuja on saatu lukea lehdistä myös vuoden 2006 jälkeen, ja ne ovat herättäneet runsaasti mielenkiintoa lukijakunnassa. Etenkin Ajan kuvia on saavuttanut lähes legendaarisen maineen muun muassa haastamalla nykyisessä valtamediassa korostunutta tarkoitushakuista historiantulkintaa maamme itsenäistymisvaiheesta.

Myös Jussi Niinistöstä on saatu usein lukea lehden sivuilta tämän toimiessa Isänmaan hyväksi kansanedustajana ja puolustusministerinä.

Vapaussoturi-lehti on ilmestynyt säännöllisesti ja ajan saatossa mukautunut painopisteen vääjäämättömään siirtymiseen vapaussoturien huoltotyöstä vapaussodan ja itsenäistymisvaiheen perinnetyöhön.

Vaikka maailma muuttuu, historialliset tosiseikat ovat ja pysyvät. Näin ollen lehti sekä sen julkaisijayhteistöt katsovat myönteisessä mielessä tulevaisuuteen

Vapaussoturi-lehti on ainutlaatuinen sotahistoriallinen aikakauslehti, jolla on vaalittavanaan tärkeät arvot: itsenäinen Suomi, sotiemme muisto sekä suojeluskunta- ja lottaperinne.