Vapaussoturi > Nettilehti > Pääkirjoituksia > Rauhallista joulua! (5/2019)

Rauhallista joulua! (5/2019)

Joulu sanoma on sanomaa keskellemme syntyneestä rauhan Ruhtinaasta. Sanoman äärelle hiljentyminen on tapahtunut joskus rauhattomissa olosuhteissa. Itsenäisen maamme ensimmäisen joulun aikana oleskeli Suomessa kymmeniä tuhansia vieraan vallan sotilaita. Ääriaineksia oli järjestäytynyt punakaarteiksi laulamaan: ”Ei muuta johtajaa, ei luojaa, vaan kansa kaikkivaltias.” Joulurauhan aikana ei ollut yhteiskunnallista rauhaa. Kohta loppiaisen päättämän joulunajan jälkeen vuonna 1918 kärjistyi tilanne vapaussodaksi.

Laillisen järjestyksen saattaminen voimaan kannusti Suomen miehiä liittymään suojeluskuntaan. Moni rintamalle lähtevä komppania halusi tulla valokuvatuksi kotikirkon edessä. Laittomuuksista ja jumalanpilkasta oli tultava loppu. ”Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa.” (Room. 13:2)

Kristillinen usko on esivaltauskollista ja tarvittaessa on kristityn tartuttava aseeseen niin sisäistä kuin ulkoista uhkaa vastaan. Tästä edelleen muistutan nuoria miehiä kutsunnoissa, uuden ikäluokan lähtiessä hankkimaan varusmieskoulutusta. Nämä nuoret lisään myös seuraavan sunnuntain jumalanpalveluksen esirukoukseen. Kotiseurakunta lähettää nuorensa rukouksin saamaan opetusta isänmaan puolustamiseksi, kuten vuonna 1918.

”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme.” (1.Tim. 2:1-3) Saamme nauttia joulurauhaa yhteiskunnallisen rauhan keskellä. Rauhan Ruhtinas on keskellämme. Toivotan siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

Harri Hautala, Luhangan pappi