Vapaussoturi > Nettilehti > Artikkeleita > Pohjanmaan vapaussota alkoi Laihian Hulmilla

Pohjanmaan vapaussota alkoi Laihian Hulmilla

Pohjanmaalla vapaussota aloitettiin Laihian Hulmilla, siellä kaatuivat myös ensimmäiset suojeluskuntalaiset ja Laihialla 9. helmikuuta pidetyt sankarihautajaiset olivat maakunnan ensimmäiset.

1937 ilmestyneessä kirjassa ”Lakeus ja sen lapset – Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin 20-vuotisjulkaisu” olleen virheellisen tiedon mukaan jäi elämään käsitys, että laihialaiset olisivat aloittaneet tammisunnuntaina venäläisten aseistariisunnan omalla luvalla ja ennen aikojaan. Hulmin kasarmille hyökättiin ylijohdon käskyä noudattaen illalla 27. tammikuuta 1918 jääkäri Viljo Laakson johdolla. Muissa Pohjanmaan pitäjissä aseistariisunta aloitettiin vasta seuraavana yönä, myöhemmin Tammisunnuntaiksi kutsuttuna tammikuun 28. päivänä 1918.

Hulmin kasarmirakennus, kuvattu 1920-luvulla.

Ensimmäinen hyökkäys

Hulmin kasarmit valmistuivat kesällä 1882 Suomen 3. Vaasan tarkka-ampujapataljoonan kymmenennen reservikomppanian käyttöön ja olivat tyhjinä vuodesta 1902 lähtien, kunnes syksyllä 1917 Venäjän armeijan 60 ukrainalaista rakuunaa majoitettiin niihin. Toinen puoli eskadroonasta sijoitettiin Vähänkyrön kirkonkylään. Kolme upseeria majaili Potilan kylässä Luomarinnan ja Karin maataloissa.

Laihian palokunta perustettiin kunnanvaltuuston kokouksessa 22.10.1917. Suojeluskunnan päälliköksi valittiin talonpoika Matti Similä Kumarlankylästä, jolla ei ollut aikaisempaa sotilaskoulutusta.

Jääkäri Viljo Laakso palasi Suomeen aselaiva Equityn mukana lokakuun viimeisenä päivänä 1917. Laihialle hän saapui 10.1.1918 ja järjesti harjoituksia pääasiassa Perälän ja Kirkonkylän alueella. Laakso muisteli 1936, että tammikuun loppupuolella hänellä oli reilusti toista sataa miestä kirjoilla, joista jokainen osasi käyttää jotenkuten asetta, liikkua ryhmän puitteissa ketjussa ja käyttää jotenkin maastoa: ”Innostus kyllä korvasi puutteellisuudet, sillä laihialainenkin kyllä tuntui kuuluvan lakeuden kansaan.”

Laihian suojeluskunta sai tammikuun 27. päivänä kello 14 käskyn eversti Martin Wetzerin esikunnasta Vaasasta, jonka mukaan laihialaisten oli mentävä illalla pimeän tullen Vaasaan ja osallistuttava kaupungin valloitukseen. Menomatkalla suojeluskunnan tuli riisua Hulmin kasarmiin majoitetut rakuunat aseista. Käskyä kuitenkin muutettiin pian, ja sen mukaan Laihian suojeluskuntalaisten oli oltava jo kello 19 Hulmilla, otettava ryssien aseet ja saavuttava klo 23 Vanhaan Vaasaan. Jääkäri Laakson suunnittelema maastotiedustelu jäi tekemättä. Valtausjoukolla oli aseinaan 35 kivääriä, muutamia käsiaseita ja joitakin metsästysaseita. Niiden arveltiin riittävän, koska uskottiin, etteivät venäläiset tekisi vastarintaa.

27.1.1918 oli leuto talvipäivä. Päivällä oli sataa tihuutellut ja illalla taivas oli pilvessä. Kasarmien ympärille oli saapunut noin 200 laihialaista. Aseistariisunta suunniteltiin tapahtuvan siten, että venäläisten kasarmin ja upseerien asuntojen väliltä katkaistaan puhelinyhteys ja upseerit pidätetään. Sen jälkeen oli tarkoitus mennä kasarmille ja vaatia miehistöä antautumaan.

Vangitulta venäläiseltä sotilaalta Laihian Nuorisoliiton talolle Jakkulaan pudonnut nappi, koko 25 mm.

Matti Similän johdolla kymmenen miestä tunkeutui maanviljelijä Juho Karin taloon Potilan kylässä, josta he ottivat talossa majailleet ratsumestarin ja vänrikin vangeiksi. Talon yläeteisessä ammuttiin vapaussodan ensimmäinen laukaus, kun erään miehen revolveri laukesi vahingossa ja luoti osui eteisen kattoon.

Hulmin valtaus päästiin aloittamaan käskettyä aloitusaikaa myöhemmin. Suojeluskunta asettui ketjuun Laihian joen töyrääseen. Viljo Laakso ja opettaja Mikko Tuokko lähtivät kasarmille. He ottivat portilta kaksi vartiosotilasta vangiksi ja esittivät venäläisille antautumisvaatimuksen kasarmissa olleen suomea osaavan vääpelin välityksellä. Neuvottelun aikana joku ketjussa olijoista laukaisi kiväärinsä ja kaikki laihialaiset alkoivat ampumaan samaa kasarmia, jossa neuvottelijat olivat. Laakso juoksi ulos ja sai karjuttua tulituksen lakkaamaan. Samalla venäläiset juoksivat ulos ja aloittivat hyökkäyksen. Suojeluskunnan kintereillä olleet syrjästäkatsojat lähtivät pakoon, samoin aseettomat suojeluskuntalaiset. Patruunansa loppuun ampuneet suojeluskuntalaiset vetäytyivät jokea pitkin Potilan kylään päin. Huomattuaan loppujenkin suojeluskuntalaisten peräytyvän, seurasivat venäläiset kasarmialueelta ns. Pukkisillalle saakka, jonka alta he tapasivat suojeluskuntalaisia, joista neljä ammuttiin ja pisteltiin kuoliaiksi. Yksi pääsi haavoittuneena pakoon, mutta kuoli kolme päivää myöhemmin Vaasan lääninsairaalassa.

Hulmin taistelussa kaatuivat nahkuri Juho Valo (s. 1870), talollisen poika Juho Filppula (s. 1884), talollisen poika Iivari Mäkelä (s. 1897), renki Uuno Koivuniemi (s. 1899) ja talollisen poika Jussi Havusela (s. 1902). Kaikkiaan vapaussodassa kaatui 23 laihialaista ja myöhemmin vielä kaksi heimosodissa.

Toinen hyökkäys

Isokyröläisten apua odotellessa puhelinyhteys kytkettiin jälleen kasarmille ja sotilaita vaadittiin antautumaan. He eivät luvanneet antautua taistelutta. Uusi hyökkäys aloitettiin kello 23 noin 80 suojeluskuntalaisen vahvuisella osastolla. Silloin suuri osa venäläisistä satuloi hevosensa ja pakeni Mustasaareen päin. Loput 28 rakuunaa vangittiin joko kasarmilla tai maantiellä heidän palatessaan tanssiaisista. Venäläiset eivät siis ryhtyneet lainkaan vastarintaan. Mustasaaren suojeluskunta kohtasi karanneet venäläiset ensin Tuovilan kivisillalla ja sitten uudestaan Runsorin ja Vanhan Vaasan välillä. Hulmilta paenneista venäläisistä rakuunoista kaatui suurin osa.

Epäonnistuneesta ensimmäisestä yrityksestä johtuen laihialaisten aikataulu petti, ja he eivät osallistuneet lainkaan Vaasan valtaukseen, johon heidän piti osallistua luutnantti Schaumanin johtaman kolmannen kolonnan mukana Vanhan Vaasan suunnasta.

15 minuuttia kestäneessä Hulmin kasarmin valtauksessa ei tullut miestappioita. Sotasaaliiksi saatiin 30 hevosta, 70 kivääriä ja 30 000 patruunaa.

Vangiksi otetut venäläissotilaat kuljetettiin Jakkulaan Laihian Nuorisoliiton talolle. Ainakin osa vartijoista varustautui kirveellä, koska ampuma-aseita ei ollut. Sanomalehdessä kuulutettu iltama jäi pitämättä, koska nuorisoseurasta tuli vankila. Vangit kuljetettiin kolmen päivän kuluttua junalla Vaasaan 50 vartijan saattamana.

Hulmin valtausta seuraavina päivinä eräiden laihialaisten mielikuvitus viipyi vielä niin paljon viikonlopun tapahtumissa, että he näkivät ratsumiesten ajavan villeinä pitkin Laihian teitä ja aiheuttivat suojeluskunnalle turhia hälytyksiä.

Sankarihautajaiset 9.2.1918

Paikkakunnan talojen suojissa lepäsi viiden sankarivainajan kylmenneet ruumiit. He olivat uhranneet henkensä yhteisen asian eteen, joten heidät oli saatettava haudan lepoon tavanomaisesta poikkeavalla tavalla järjestämällä yhteiset suuret sankarihautajaiset. Haluttiin osoittaa, että paikkakunta ei unohtaisi heitä kuolemankaan jälkeen.

Laihian suojeluskunnan esikunta vastasi hautajaisten järjestelyistä. Kokouksissa pohdittiin tilaisuuden yksityiskohtia, mutta kun kyseessä olivat pitkään aikaan ensimmäiset sankarihautajaiset maakunnassa, ei hautajaisten järjestelyistä ollut mitään esikuvia. Edellisistä Laihialla pidetyistä sankarihautajaisista oli kulunut yli 200 vuotta, jolloin Napuen taistelun 120:sta laihialaisuhrista 118 kätkettiin yhteishautaan silloisen kirkon juurelle. Helmikuun 4. päivänä pidetyssä esikunnan kokouksessa todettiin, että nimismies Korte oli tilannut hautajaisiin suojeluskunnan seppeleen. Opettaja Tuokko sai tehtäväkseen miettiä seppelnauhoihin tulevat sanat ja ilmoittaa ne telefoonilla Palmqvistin kukkakauppaan. Seuraavan päivän kokouksessa hyväksyttiin värssy:

Vielä mainio Pohjan kansa

yhä on vanhassa voimassansa

Pojat sen voivat sodan tiellä

alttiiks´ henkensä antaa vielä!

Jotta mahdollisimman monet voisivat osallistua surujuhliin, ilmoitti säästöpankki pitävänsä konttorinsa suljettuna hautajaispäivänä. Suojeluskunnan esikunta oli kokoontunut päivittäin, mutta nyt se piti vapaata. Se esitti myös Vaasan esikunnalle toivomuksen, että sinne lähetetyt vartiomiehet pääsisivät sankarihautajaisten vuoksi lauantaiksi kotiin Laihialle.

”Vaasa”-lehden uutisessa mainittiin: ”Avara on Laihian kirkko, silti täytyi ison osan saattajista jäädä sen ulkopuolelle. Kaksi tuntia kesti toimitus kirkossa. Kaikista Etelä-Pohjanmaan kunnista oli saapunut kansaa.” Eri lähteiden mukaan sankarihautajaisiin osallistui noin 2500–3000 ihmistä. Pienessä pitäjässä se oli erittäin suuri määrä. Harvinaisen pitkät surusaatot seurasivat vainajia heidän viimeisellä matkallaan kodeistaan kirkolle.

Suojeluskunta määräsi hautajaisten airueiksi Mikko Tuokon, K.V. Kortteen, August Kangasmaan, Jalmari Kahran, August Panun, Mikko Huhtamäen, Yrjö Ohlgrenin, Niilo Malkamäen, Kalle Koskisen, Torsten Michelsenin, Kalle Kallion ja August Mukarin. Juhlamenojen ohjaajiksi valittiin Juho Ruuti ja M. Pohjola, jotka kaikissa seuraavissakin hautajaisissa olivat vastaavassa tehtävässä.  Suojeluskunnan puolesta puhui opettaja Tuokko ja seuraavilla kerroilla kunnallisneuvos Mikko Iipponen. Surujuhla oli voimakkaan isänmaallisuuden leimaama tilaisuus.

Sanomalehti ”Ilkka” kertoi sankarihautajaisista muutaman päivän kuluttua: ”VAPAUSTAISTELUSSA KAATUNEIDEN HAUTAUS LAIHIALLA tapahtui lauantaina helmikuun 9 päivänä kello 1 päivällä. Jo aamulla alkoi sankkoja parvia Laihialta ja ympäristöstä kerääntyä Laihian nuorisoseurantalolle, jonne suojeluskunnan toimesta oli järjestetty tarjoilua vieraille. Siellä annettiin miehille suojeluskunnan merkit käsivarteen ja marssittiin, yhdistetty Laihian ja Kyrön torvisoittokunta etunenässä, kirkolle, jossa muodostettiin kunniakuja kirkonsillalta kirkkoon. Kunniakujan etupäässä oli kaksi leijonalippua, joille kulkueen ohimennessä tehtiin kunniaa.

Kunniakujaa myöten kannettiin kirstut, yksi musta ja neljä valkoista, joissa uinuvat vainajat vietiin ikäjärjestyksessä kirkkoon. Kulkueen edellä astuivat juhlamenojen ohjaajat ja soittokunta surumarssia soittaen. Arkkujen jälessä astuivat vainajain omaiset, sitten suojeluskunta liput etunenässä ja lopuksi yleisö. Kirkossa asettuivat kaikki heille määrätyille paikoille.

Juhlamenot kirkossa muodostuivat mieltäylentäviksi. Laihian molemmat pastorit M.L. Saaninkoski ja A.E. Paajanen puhuivat ja toimittivat yhdessä hautaussiunauksen. Soittokunta soitteli, sekakööri lauloi ja seppeleitä laskettaessa saatiin kuulla useita puheita sankarien muistoksi. Isonkyrön suojeluskunnan tervehdyksen toi ja seppeleen laski toimittaja Eino Kontsas, ylistarolaisten opettaja Paavo Rautaruusu. Laihian suojeluskunnan, Laihian kunnan, eri kyläkuntien, omaisten y.m. puolesta laskettiin seppeleitä yhteensä toistakymmentä. Kirkosta siirryttiin kunniakujaa pitkin haudalle, joka oli kaivettu vanhalle hautausmaalle kirkon viereen. Sinne laskettiin nuorena nukkuneet ja peitettiin Isänmaan mullalla. Kunniaa osoittaen laukaistiin haudalla yhteislaukaus usealla kiväärillä, pidettiin useita puheita, joissa m.m. ilmoitettiin yhteisen muistopatsasrahaston alullepanosta.”

Sankaripatsaan paljastus

Everstiluutnantti Matti Laurila on laskenut seppeleen juuri paljastetulle Hulmin patsaalle 7.8.1938.

Laihian suojeluskunnan esikunnan kokouksessa 6.10.1918 käsiteltiin piiriesikunnan esittämän sankaripatsaan hankkimista. Juho Ruuti ja M. Pohjola valittiin selvittämään muistomerkkiasiaa sekä arkkitehtitoimistolta että kivenhakkaajilta. Lopulta päädyttiin Matti Björklundin (Visanti) suunnittelemaan muistomerkkiin, jonka nimi oli Iäisyyden portti. Patsas paljastettiin 29.8.1920. Sanomalehdessä kerrottiin, että ”Eilen tapahtui Laihialla sankaripatsaan paljastus. Kirkonkellot soittivat. Juhlan alussa tuotiin suojeluskunnan lippu patsaan eteen ja asetettiin kunniavartio. Soittokunta esitti muutamia kappaleita. Pastori Saaninkoski piti paljastuspuheen, jonka jälkeen vaate poistettiin patsaan ympäriltä. Kun oli ammuttu kolme kanuunanlaukausta, puhui toimittaja Santeri Alkio. Lopuksi laulettiin virsi. Patsas on punertavasta graniitista tehty iäisyyden porttia kuvailevan vertauskuvan mukaan.”

Hulmin muistomerkki

Hulmin valtausta muistettiin vuosittain eri tavoin. 27.1.1928 järjestettiin Laihian valtauksen 10-vuotisjuhla. Seuraavana päivänä Vaasassa vietettiin kaupungin valtauksen 10-vuotismuistoa suurin juhlallisuuksin, jossa kunniavieraina olivat suojeluskuntain ylipäällikkö, kenraalimajuri Lauri Malmberg ja esikuntapäällikkö, eversti Väinö Palojärvi. Maaseudun suojeluskunnat osallistuivat paraatiin lippuineen.

Kuvanveistäjä ja taidemaalari Urho Kaarlo Lamminheimon suunnittelema vapaussodan alkamisen muistomerkki pystytettiin Hulmin kasarmien läheisyyteen silloisen valtatien varteen. Patsas paljastettiin suurin juhlallisuuksin 7.8.1938 Hulmin puistossa. Sää oli kaunis ja väkeä oli paikalla runsaasti, noin 1500 henkilöä. Vuosittain pidetty Laihian päivän juhla oli yhdistetty samaan tilaisuuteen. Paljastuspuheen piti maanviljelijä Matti Similä. Juhlassa puhuivat professori Aapeli Saarisalo ja Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin piiripäällikkö, everstiluutnantti Matti Laurila. Paikalla oli myös maaherra Jalo Lahdensuo. Ohjelmaa oli erittäin paljon ja tilaisuudessa pidettiin kaksi väliaikaa. Sotilasparaati pidettiin maantiellä.

Hulmin muistomerkissä lukee: ”Tällä paikalla alottivat Laihian miehet vapaussodan tammikuun 27 päivänä 1918” sekä toisella sivulla: ”Isänmaan vapauden puolesta kaatuivat tässä Juho Valo, Juho Filppula, Iivari Mäkelä, Uuno Koivuniemi, Jussi Havusela”.

”Suomen kuvalehdessä” 20.8.1938 julkaistun pienen uutisen mukaan Hulmin patsas on erinomaisen kaunis ja lujaryhtinen.

Tapani Tikkala

Kirjoitus on julkaistu lehdessä 1/2018.