Vapaussoturi > Nettilehti > Artikkeleita > Mannerheim-ristin ritarit aselajeittain

Mannerheim-ristin ritarit aselajeittain

1. Mannerheim-risti_koristeeksi

 

Kuka oli ilmavoimien ”kahdeskymmenes ritari”?

 

Miten Mannerheim-ristien myöntäminen jakaantui eri aselajien kesken? Julkisuudessa näyttää olevan erilaisia vastauksia tähän kysymykseen.

 

Markku Iskaniuksen melko tuoreessa Lundqvist-kirjassa kerrotaan, että jatkosodan ja Lapin sodan aikana myönnettiin kaikkiaan 191 Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristiä eli saajista tehtiin Mannerheim-ristin ritareita.

 

Luku on oikea, sillä myös 1. luokan Mannerheim-ristin saajat, Suomen marsalkka itse ja jalkaväenkenraali A.E. Heinrichs, saivat myös 2. luokan ristin.

 

Iskanius jatkaa, että maavoimien miehille myönnettiin 166 ristiä, merivoimille viisi ja ilmavoimille 20. Iskaniuksen mukaan kaikki ilmavoimista ristin saaneet olivat lentäjiä.

 

Luvuissa epäselvyyttä

 

Luvut eivät oikein tuntuneet täsmäävän, ja niinpä asia oli yritettävä varmistaa Mannerheim-ristin Ritarien Säätiön nettisivulta. Siellä kerrotaan, että maavoimien miehille myönnettiin 165 Mannerheim-ristiä, merivoimien miehille seitsemän ja ilmavoimien miehille 19. Säätiön luvut ovat lähempänä oikeaa kuin Iskaniuksen, mutta aivan oikein nekään eivät, hämmästyttävää kyllä, ole.

 

Ristin saajien aselajia määriteltäessä olennaista on luonnollisesti se, minkä aselajin joukko-osastossa asianomainen sotilas palveli kunnostautuessaan tavalla, joka katsottiin palkitsemisen arvoiseksi. Mannerheim ja Heinrichs palvelivat päämajassa, joten he olivat oikeastaan aselajiluokituksen yläpuolella samoin kuin muutkin palkitut päämajan kenraalit. On kuitenkin hyväksyttävää lukea heidät maavoimiin heidän aikaisemman sotilastaustansa perusteella.

 

Merivoimissa Mannerheim-ristillä palkitut jakaantuivat laivaston ja rannikkotykistön kesken. Laivastosta ristillä palkittiin viisi. Rannikkotykistöstä ristin sai kaksi miestä. Merivoimista palkittiin siis yhteensä seitsemän miestä, kuten ritarisäätiön nettisivu kertoo.

 

Ilmavoimien osalta aiheuttaa ilmeistä hämmennystä se, että usein vain lentäjät on mielletty ilmavoimien miehiksi. Tosiasiassa sodan aikanakin ilmavoimissa palveli paljon enemmän muita kuin lentäjiä. Toki lentäjät saivat lähes kaikki aselajin Mannerheim-ristit, mutta eivät sentään kaikkia.

 

Iskaniuksen luku 20 ilmavoimista palkituista on oikea, mutta aivan kaikki heistä eivät olleet lentäjiä.

 

Jos tarkastellaan ensin ritarilentäjien jakaantumista tehtävän mukaan, niin ohjaajia heistä oli 16, joskin osa palkittiin ennen muuta esimiestehtävistä. Tähystäjiä ilmavoimien ritareista oli kolme.

 

Ritari numero 99

 

Eniten hämminkiä ritarien jakaantumisessa aselajien kesken näyttää aiheuttaneen ritari numero 99 Antti Vorho. Toisaalta mitään epäselvyyttä asiassa ei pitäisi olla, sillä hänen joukko-osastonsa oli Lentolaivue 14, ja hänet palkittiin ilmavoimien komentajan esityksestä.

 

Ylikersantti Vorho oli ilmavoimien radiotiedustelussa toiminut kaukopartiomies. Hänen partionsa teki jatkosodan aikana kaikkein pisimmän partiomatkan vihollisen linjojen taakse. Se kesti kaikkiaan 56 vuorokautta. Kun mies oli osallistunut lisäksi kymmenille muille partiomatkoille vihollisen selustaan, marraskuussa 1942 myönnetty Mannerheim-risti tuli siten hyvinkin ansioista.

 

Yhteenvetona on siis todettava, että 191 Mannerheim-rististä maavoimien miehet saivat 164, ilmavoimien miehet 20 ja merivoimien miehet 7.

 

Todettakoon Antti Vorhosta, että hän ei partiomatkoja sodan aikana tehdessään ollut Suomen kansalainen, sillä hän oli kotoisin Inkerinmaalta. Vääpeliksi sodan loppupuolella ylennetty puuseppä Vorho sai Suomen kansalaisuuden vasta helmikuussa 1945. Se ei kuitenkaan välttämättä olisi sodanjälkeisissä oloissa estänyt hänen karkottamistaan Neuvostoliittoon. Niinpä esimiehet Ilmavoimien Viestipataljoonassa, jossa Vorho kevättalvella 1945 palveli, kirjoittivat hänelle viiden vuorokauden loman Pohjois-Suomeen, josta hän siirtyi Ruotsiin.

 

Vorhon perhe seurasi perheenisää vähän myöhemmin. Vorho asettui asumaan Lyckseleen, ja muutti varmuuden vuoksi nimensäkin Vallebroksi. Mannerheim-ristin ritari Vallebro kuoli Lyckselessä vuonna 1991.

 

Mikko Uola

 

Kirjoitus on julkaistu Vapaussoturi-lehdessä 4/2015.