Vapaussoturi > Nettilehti > Artikkeleita > Lamposen taistelu

Lamposen taistelu

Puhelin pärähti pahaenteisesti lauantaina 9. helmikuuta 1918 kello 10.50 Savitaipaleen suojeluskunnan esikunnassa. Mikkelin piiriesikunta ilmoitti, että noin 300 punaista oli lähtenyt aamulla Lappeenrannasta Savitaipaletta kohti ja saapuneen jo Lemille. Punaisten tarkoituksena oli todennäköisesti hyökätä Savitaipaleen kirkolla majailevan noin 40 miestä käsittävän suojeluskuntajoukon kimppuun ja valloittaa kirkonkylä.

Seinähirsistä kaivettuja kiväärin luoteja talon väen vaalimana taistelun muistona.

Käskyt venäjäksi

Lemin kirkolle saapuneeseen ja majoittuneeseen hyökkäysosastoon, jonka ylipäällikkönä toimi Arvid Nikkinen Kaukaalta, kuului ainakin Lappeen 2. reservikomppania päällikkönään Luostarinen Kaukaalta sekä myös venäläisiä, joiden lukumääräksi täsmentyi 75 sotilasta.

Iltapäivän aikana Nikkinen päätti lähettää Savitaipaletta kohti etujoukon, johon kuului yksi punakaartin plutoona ja kahdeksan venäläistä sotilasta. Muu osa reservikomppaniasta jäi Lemin kirkolle. Etujoukon päällikkönä toimi Ivan Schisenij-niminen sotilas. Koska hän ei osannut suomea, tarvittiin tulkki kääntämään hänen venäjäksi antamansa käskyt suomen kielelle. Tulkin tehtävässä toimi Laatokan rannalta Pitkärannasta kotoisin ollut 20-vuotias punakaartilainen Antti Hiltunen. Etujoukko eteni iltaan mennessä Lemin ja Savitaipaleen rajalla sijaitsevaan Ahtialan kylään ja asettui yöksi Sylvester Lamposen taloon.

Aatami Laurikainen, eli Kep-Laurikainen, oli Lamposen talossa paikkaamassa ja kutomassa verkkoja. Punaisten rymistellessä sisälle hän kuiskasi vaivihkaa talon paimenpojalle, että mene heti sanomaan Taavi Suoniolle, että punaiset ovat nyt Lamposessa. Poika vei viestin Suonion kauppaan, josta se välitettiin puhelimitse Savitaipaleen suojeluskunnalle.

Päätettiin hyökätä

Uhkaava vaara tyrmistytti esikunnan, mutta kohta se toipui ja ryhtyi pohtimaan tilannetta. Pitäisikö näin suuren ylivoiman edessä paeta, ryhmittyä puolustukseen vai hyökätä railakkaasti? Pohdintaan osallistui esikunnan lisäksi koko miehistö. Tieto vihollisen pienen etujoukon saapumisesta Lamposeen ratkaisi tilanteen. Voimasuhteet olisivat jotakuinkin siedettävät varsinkin, jos tulijat voitaisiin yllättää. Niinpä päätettiin yrittää. Pontta päätökselle antoi mahdollisuus saada hyökkääjiltä aseita sekä estää Lamposen läheisyydessä olevan Taudin myllyn mahdollinen ryöstäminen.

Kello oli vähän yli 21 lauantai-iltana ryhmäpäällikön, luumäkeläisen Väinö Riihelän ilmestyessä käräjätalossa sijaitsevaan miehistötupaan ja ilmoittaessa, että suojeluskunnan päällikkö Evald Ståhle on päättänyt hyökätä vihollisen etukomennuskunnan kimppuun. Lähtijöiksi Ståhle valitsi 1. (Kiihdon) ja 2. (Riihelän) ryhmän, sillä suuremmalle miesmäärälle ei ollut aseita (ryhmän koko oli 9 sotilasta). Jonni Myyrän johtama 3. ryhmä jäi näin ollen pois matkasta. Ståhle itse toimisi johtajana ja Riihelä varajohtajana.

Iltamyöhällä 19-miehinen joukko lähti hevosten vetämissä reissä matkaan, joka kesti kauan pimeässä yössä. Saavuttuaan 10. helmikuuta sunnuntaiaamuna kello neljän maissa Taudin myllylle miehet nousivat suksille. Ståhle jakoi joukkonsa kahtia. Toisen osan, Riihelän ryhmä, tuli hiihtää ketjuun noin sadan metrin päähän talon itäpuolelle Lemin kirkolle menevän tien varteen kiviaidan suojaan. Kiihdon johtaman toisen osan piti puolestaan kaartaa asemiin noin sadan metrin päähän talon eteläpuolella olevalle pellolle.

Taistelu

Punaiset olivat asettuneet venäläisten kanssa nukkumaan tuvan lattialle ja jättäneet valot palamaan. Lumipukuun sonnustautunut Ståhle lähestyi taloa Kiihdon ryhmän suunnalta kahden suojeluskuntalaisen seuraamana. Hän oli varustautunut dynamiitista valmistetulla käsipommilla, jonka hän aikoi heittää tuvan pihanpuoleisesta ikkunasta sisään. Päästyään sopivan matkan päähän hän raapaisi tulitikun sytyttääkseen tulilangan, mutta tikku sammui. Eteisessä seisonut vartiomies, Taipalsaaren suksisakkiin kuulunut työmies Eevert Tikka Pönniälästä, näki tulitikun leimahduksen ja suuntasi kiväärinsä sitä kohti. Ståhle raapaisi toisen tikun. Tikka ampui ja Ståhle kaatui. Sytytyslanka jäi sytyttämättä. Murhasta Tikkaa ei olisi voitu syyttää, sillä hän ampui Ståhlen taistelutilanteessa.

Laukauksen kuultuaan kiviaidan takana odottanut Riihelän ketju avasi tulen talon päätyä ja lattian rajaa kohti ampuen pitkin permantoa, kuten etukäteen oli sovittu. Joku valkoinen tuli asemiin talon ja kiviaidan puolivälissä olevan ison kiven taakse ja tulitti sieltä. Taisteluun tottumattomat punaiset yrittivät suojautua uunin taakse ja lattian rajaan. Venäläiset sotamiehet sen sijaan vastasivat tuleen.

Aatami Laurikainen vetäytyi uunin taakse ja ärähti punaisille, että ampukaa nyt senkin vietävät, kun kerran tänne tulitte. Tuvan lattialla alusvaatteisillaan maannut kirvesmies Matti Heikkinen Taipalsaarelta haavoittui päähän. Hän jäi henkiin maattuaan sairaalassa kuusi viikkoa, mutta kaksi muuta punaista kaatui talon eteisessä.

Takaa-ajoa odotellessa

Tulitettuaan Lamposen taloa noin kymmenen minuutin ajan suojeluskuntalaiset irtautuivat ja palasivat Riihelän johtamina Taudin myllylle jättämiensä hevosten luokse. Siellä he valmistautuivat ottamaan vastaan mahdollisesti takaa-ajoon lähtevät punaiset. Näitä sekä joukosta puuttuvaa Ståhlea odottaessaan he selvittivät tappioitaan. Ainoastaan muutama mies oli saanut pieniä naarmuja. Kun punaisia ei alkanut kuulua, Riihelä joukkoineen palasi sunnuntaina aamupäivällä 10. helmikuuta Savitaipaleen kirkolle.

Punaiset eivät lähteneet takaa-ajoon, sillä he tuskin tiesivät, että heitä vastaan hyökänneitä valkoisia oli vain parikymmentä miestä. Niinpä he ottivat kaatuneensa ja haavoittuneensa sekä Ståhlen ruumiin mukaansa ja palasivat kiireesti Lemin kirkonkylään, jossa heidän paluunsa sai aikaan sellaisen pakokauhun, että pappilan liedellä isossa padassa porissut hernerokkakin jäi syömättä. Kirkolta punaiset ottivat mukaansa toistakymmentä lemiläistä, jotka olivat ilmeisesti tulleet sinne mennäkseen sunnuntaipäivän jumalanpalvelukseen.

Voiton hinta

Evert Muukka muistelee, että hän kävi sunnuntai-iltana kylän muitten nuorten poikien kanssa katsomassa taistelun jälkiä. Talon seinissä oli reikiä ja pihalla veritahroja. Venäläisten sotilaiden kerrotaan saaneen sotimisesta siinä määrin tarpeekseen, että he ottivat ylimääräisen junan ja häipyivät Lappeenrannastakin.

Punaisten hyökkäys Savitaipaleelle oli torjuttu. Voiton hintana oli suojeluskunnan päällikön menettäminen vapaussodan ensimmäisenä savitaipalelaisena uhrina taistelussa, jossa Savitaipaleen valkoiset olivat ensimmäistä kertaa mukana.

Tieto Ståhlen kaatumisesta oli murheellinen viesti Savitaipaleen valkoisille. Punaiset veivät hänen ruumiinsa mukanaan Lappeenrantaan, josta se saatiin pian Savitaipaleelle. Tiistaina helmikuun 19. päivänä Ståhlen ruumis haudattiin sotilaallisin juhlallisuuksin Savitaipaleen kirkkomaahan. Sankat joukot pitäjäläisiä olivat saapuneet tilaisuuteen osoittamaan kunnioitustaan Savitaipaleen ensimmäiselle sankarivainajalle.

Pentti Pylkkö

Kirjoitus on julkaistu lehdessä 2/2018.