Vapaussoturi > Nettilehti > Kirja-arvioita > Helsingin taistelut 1918

Helsingin taistelut 1918

1. Kansi_Kesn_kirjoja_Vallatkaa_Helsinki    

Verrattuna siihen, että vapaussodan aikaisista Tampereen taisteluista on kirjoitettu lukuisia kirjoja, Helsingin taistelut huhtikuussa 1918 ovat jääneet paljon vähemmälle. Syy on tietysti siinä, että Tampereen taisteluilla oli paljon ratkaisevampi merkitys sodan kulkuun kuin taistelulla Helsingin hallinnasta – niin pääkaupungista kuin olikin kysymys. Lisäksi Helsingissä asialla olivat oman hallituksen joukkojen asemesta saksalaiset sotilaat.

 

Mitenkään merkitystä vailla Helsingin taistelutkaan eivät olleet. Siitä kertoo Tuomas Hopun kirja ”Vallatkaa Helsinki”, jota on pidettävä viime aikojen yleistä tasoa huomattavasti parempana vapaussotaamme kuvaavana kirjana – siitäkin huolimatta, että nykymuodille tyypilliseen tapaan vapaussota ei esiinny kirjassa kertaakaan.

 

Hoppu kuvaa lähinnä aikalaiskertomusten varassa sitä, miten saksalaisen Itämeren-divisioonan joukot valtasivat Helsingin kapinalliselta punakaartilta. Vaikka saksalaiset eivät olleet lukumääräisesti ylivoimaisia kapinallisiin verrattuna, heidän sotilaalliset taitonsa olivat selkeästi paremmat kuin vastustajan, ja siksi oli alusta alkaen selvää, kumpi osapuoli tulee taistelun voittamaan. Saksalaiset saivat apua Helsingissä piileskelleiltä suojeluskuntalaisilta, mutta siitä huolimatta on syytä todeta, että kysymyksessä oli nimenomaan saksalaisten hoitama sotatoimi. Kokemattomien suojeluskuntalaisten apu rajoittui avunantoon.

 

Hoppu pohtii kirjassaan mm. sitä, miksi punakaartilaiset jatkoivat taistelua katkeraan loppuun saakka, vaikka saksalaisten ylivoimaisuus oli alusta lähtien selvä. Yhtäältä tähän näyttää vaikuttaneen se, että kaikki punakaartilaiset eivät uskoneet hyökkääjien olevan saksalaisia, vaan punakaartin johdon väitteet saksalaisista pelkkänä vastapuolen propagandana tehosivat moniin. Toisaalta kaartissa oli johtajia, jotka pitivät miehensä kurissa ja pakottivat taistelemaan epätoivoisessakin tilanteessa. Helsingistä paenneen kapinahallituksenkin intressissä oli, että Helsingissä tehtäisiin vastarintaa mahdollisimman kauan, jotta Itä-Suomessa ehdittäisiin rakentaa puolustusta hallituksen joukkoja vastaan.

 

”Vallatkaa Helsinki” kertoo varsin havainnollisesti sen, miten taistelut etenivät katu kadulta ja kortteli korttelilta. Muutama punakaartin vahva linnake kesti vähän pidempään, mutta mitään epätietoisuutta niidenkään kukistumisesta ei missään vaiheessa ollut. Viimeisten joukossa kukistui Siltasaaressa ollut työväentalo, joka syttyi palamaan saksalaisten tykistötulituksessa.

 

Hopun kirjassa oudoksuttaa se, että hän käyttää järjestelmällisesti vanhoja ruotsinkielisiä paikannimiä kuten Alberga ja Frederiksberg selittäen kyllä, että kysymyksessä ovat esimerkiksi juuri Leppävaara ja Pasila. Puuttuu vain, että oltaisiin valtaamassa Helsingforsia. Vanhojen kadunnimien käyttäminen on puolustettavaa siksi, että esimerkiksi Mannerheimintie saatiin Helsinkiin vasta jatkosodan aikana. Kun Hoppu kuitenkin pedanttisesti kirjoittaa esimerkiksi Bulevardinkatu heti perään selittäen, että kysymyksessä on nykyinen Bulevardi, vanhojen nimien käyttäminen on turhaa pedanttisuutta.

 

Kuten nykyisin yleensä, Hoppukin on niitä historiankirjoittajia, joille vapaussota oli eräänlaista joukkueurheilua punaisten ja valkoisten välillä. Toki tekstistä käy ilmi, että punaiset olivat kapinallisia ja valkoiset senaatin eli hallituksen joukkoja. Sisällissota-sanassa pitäytyminen nimenomaan Helsingin taisteluja kuvattaessa ei oikein istu siihen, että vastakkain olivat saksalaiset ja Suomen kapinalliset. Kysymyksessähän oli yksi ensimmäisen maailmansodan sivunäyttämö, jossa saksalaiset omista intresseistään olivat avustamassa Suomen hallitusta maassa puhjenneenjossa saksalaiset omista intresseistään olivat avustamassa Suomen hallitusta maassa puhjenneen kapinan kukistamisessa.

 

Helsingin taisteluista on tunnetusti olemassa hyviä valokuvia. Tässä kirjassa kustantaja on nuukuuttaan onnistunut pilaamaan kuvituksen täydellisesti. Huonolle paperille painetut kuvat häiritsevät enemmän kuin elävöittävät kirjaa. Mitä mieltä on käyttää kuvitusta, jos kuvista tehdään mustia töherryksiä, joista osasta ei saa mitään selvää? Elämme aikaa, jolloin kuvankäsittely on kehittynyt todella paljon, ja siitä huolimatta ehdoin tahdoin painetut kuvat painetaan sopimattomalle paperille.

 

Kirjansa lopussa Hoppu antaa aiheellisesti tunnustusta eversti Hans von Tschirschkylle, joka johti Helsingin kaduilla käytyjä taisteluja. Saksalaiseversti on todellakin Suomessa suotta unohdettu, kuten kirjoittaja toteaa. Hoppu olisi voinut lisätä, että von Tschirschky yleni kenraalimajuriksi, ja hän toimi ensimmäisen maailmansodan jälkeen vallasta syöstyn keisari Wilhelm II:n adjutanttina, kunnes hänet 1935 murhattiin Potsdamissa.

 

Mikko Uola

 

Tuomas Hoppu: Vallatkaa Helsinki. Saksan hyökkäys punaiseen pääkaupunkiin 1918. 403 sivua. Gummerus 2013.

 

Julkaistu Vapaussoturissa 3/2013.