Vapaussoturi > Nettilehti > Pääkirjoituksia > Evakkoperheen kenttähartaus (5/2014)

Evakkoperheen kenttähartaus (5/2014)

Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa ja pelastaa heidät. Onnellinen se joka turvaa häneen. Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan. Nämä psalmien jakeet löytyvät nykyisestä sotilaan virsikirjasta, sen iltarukouksesta. Vuosikymmenien ajan tämä pieni kirjanen on annettu jokaiselle asepalvelukseen astuvalle. Kirjasen eri painokset ovat sittemmin tulleet tutuiksi, kun Puolustusvoimat ovat kutsuneet pappeja kriisiajan tehtävien koulutukseen reserviläisinä.

 

72 vuotta sitten sain ensimmäisen sotilaan virsikirjani kummitädiltä, ruustinna Ester Multaselta. Täytin kuusi vuotta, oli maaliskuu 1942. Asuimme sotatoimialueella, kotiseudulla, jonne palattiin Pohjanmaalta jatkosodan aikaan. Elettiin pelon alla, koska vihollisen pommikoneet olivat lähes jokapäiväistä pelättävää. Kerran jouduimme jättämään sukset mäkeen ja juoksimme kodin suojaan, kun Sortavalaa pommittaneet koneet tulittivat pihapiirin laitamia.

 

Virsikirjan kanteen on kuvattu kypärä ja miekka. Lapsikin oppi yhdistämään nämä asiat: kotiamme puolustetaan, isät ja veljet ovat vartiopaikoillaan. 10 vuotta vanhempi Toivo veljeni sai sotilaspoikana kantaa jo asetta, kun lähti desanttijahtiin. Me pienemmät tavailimme sotilaan virsikirjaa. Tunsimme, että olemme turvattuja.

 

Olemme lähestymässä itsenäisyytemme 100-vuotismuistojen sarjaa. Nostan niistä esille yhden. Ensimmäinen ratkaiseva toimenpide suoritettiin Sortavalassa 23.1.1918. Se kohdistui itsenäiseksi julistautuneessa maassa oleskelevaan venäläiseen sotaväestöön. Liikkeellä oltiin yhdennellätoista hetkellä. Operaatio ryöpsähti spontaanisti liikkeelle ennen Mannerheimin antamaa lupaa. Muutamat operaatioon osallistuneista olivat saaneet suojeluskunnassa ”erikoiskoulutuksen”. Sortavalan seminaarin voimistelun opettaja, sittemmin lottakenraalina tunnettu Fanni Luukkonen oli ottanut opetustoimessaan käyttöön suojeluskuntien voimisteluoppaan. Näillä ohjeilla koulutettiin oman kylämmekin poikia opettajan näyttäessä luudanvarrella aseotteita. Komennotkin iskostuivat: riviin järjesty, avoriviin järjesty, eteen vie. Kurinalaisuus oli tarpeen, kun näitä kylämme poikia osallistui Sortavalan operaatioon.

 

Parasta turvaa ovat antaneet enkelivartiot. Kun maaliskuulla 1940 jouduimme lähtemään lyhyellä varoitusajalla evakkoon, saimme jo ensimmäisenä iltana etsiskellä, ”olisiko sijaa majatalossa”. Löytyihän se vihdoin. Äidillä oli rintalapsi ja hän löysi tyhjää tilaa kiikkutuolin alta. Minä puolestani olin isän turkin suojissa halkolaatikossa. Hiljaisesti viritti äiti iltavirren: Kiitos sulle Jumalani, armostasi kaikesta. Joku sotilas murahti: vieläkö joku jaksaa kiittää. Äiti kertoi näihin muistoihin liittyen viimeisen unikuvansa: näinhän se Neitsyt Mariakin kääri pienoistaan kapaloihin oudossa majapaikassa. Maria oli jo silloin saanut saman lohdutuksen kuin äitikin kertoi saaneensa: Seimen lapsi sovittaa äidinkin synnit.

 

Talvinen rekiretki päätyi turvallisesti Savonlinnaan Vaneritehtaan suojiin. Siellä tilannetta oli käynyt taltioimassa Suomen Armeijan virallinen tiedotusyksikkö. Kolmen kuvan sarjasta on voitu todentaa Jaatisen perheen äiti nuorimpien lasten kanssa. Eräässä niistä on myös kirjoittaja hiukan vaille neljän vuoden ikäisenä.

 

Esko Jaatinen