Vapaussoturi > Nettilehti > Artikkeleita > 75 vuotta maaottelumarssista

75 vuotta maaottelumarssista

”Sama kaiku on askelten”

1. Isn_marssimerkki

Kirjoittajan isän Niilo Koskelan

marssimerkki, jonka oli suunnitellut

Tapio Wirkkala.

 

Suomen ja Ruotsin maaottelumarssista, viralliselta nimeltään kävelymaaottelu, tulee toukokuussa kuluneeksi 75 vuotta. Meillä elettiin tuolloin talvisodan jälkeistä rauhan aikaa. Enteitä tulevasta sodasta oli jo olemassa, kun kävelymaaottelun päättymisestä liikekannallepanoon oli aikaa kolme ja puoli viikkoa. Ehkä tunnelma oli Sillanpään marssilaulun otsikossa mainittua säettä jatkava: ”Kyllä vaistomme tuntee sen.”

 

Maaottelussa suomalaisilla oli sopiva tilaisuus näyttää sisua ja osoittaa, että koko kansa on liikkeellä. Kävelyottelun lopputulos oli Suomi 1507111 ja Ruotsi 943952 kävelijää. Se oli voimakas yhtenäisyyden ja tahdon näyttö suomalaisilta.

 

Ajatus Ruotsista

 

Miten marssi sai alkunsa? Ajatus tuli Ruotsista, missä oli edellisvuonna suoritettu ns. valtakunnanmarssi, johon osallistui yli puoli miljoonaa ruotsalaiskävelijää. Helmikuussa 1941 Ruotsin kävelyliitto lähetti Suomeen haasteen marssimaaottelusta. Meillä vastattiin myönteisesti ja perustettiin järjestelytoimikunta, missä olivat muun muassa SUL, TUL, Suomen Latu, Puolustusvoimat, Suojeluskunnat ja Lotta Svärd-järjestö.

 

Maat sopivat ajankohdaksi 4.5.–25.5.1941. Kävelyyn sai ottaa osaa jokainen ennen vuotta 1931 syntynyt kansalainen. Naisten ja lasten oli käveltävä 10 km vähintään aikaan 1 tunti 40 minuuttia (10 min/km), miesten 15 km vähintään aikaan 2 tuntia 20 minuuttia (9.20/km). Kukin saattoi osallistua vain kerran ja siten tuoda maalleen yhden pisteen.

 

Heti ensimmäisenä marssipäivänä Suomessa tuli yli 100000 suoritusta, kun Ruotsi jäi 40000:een. Jo alku näytti, että alunperin kaavailtua asukaslukuun suhteutettua pistelaskentaa ei tarvita.

 

”Ihminen muista”

 

Puolivälissä eli 11 marssipäivän jälkeen Suomessa marssimerkit, joita myytiin viidellä markalla, loppuivat useilla paikkakunnilla. Suomalaiset olivat näin ottaneet kävelymaaottelun julisteen tekstin innokkaasti vastaan: ”Ihminen muista, että olet maaotteluedustaja”.

 

Innokkuudesta kertoivat hyvin kuvat ja kuvaukset marssipaikoilta, kun nuorten rinnalla nähtiin vanhuksia, terveiden rinnalla sotainvalideja, maaseutuväen rinnalla kaupunkilaisia, työmiesten rinnalla virkamiehiä ja työnantajia, siviilimiesten rinnalla sarkatakkisia puolustusvoimien miehiä. Tulevaa kotirintaman voimaa ennusti se, että kävelymaaottelussa naisten osuus muodostui erittäin kunnioitettavaksi.

 

Tervettä ja onnellista – ”humbuugia”

 

Hyvää esimerkkiä marssimisesta näyttivät puku päällä kävellyt tasavallan presidentti Risto Ryti, maan hallitus, eduskunta ja kenraalit sekä muun muassa urheilijat, näyttelijät ja muusikot. Dallape-orkesterilla oli jopa soittimet mukana ja musiikki soi. Vanhin marssija oli 94-vuotias, parhaimmillaan neljä sukupolvea marssi samaan aikaan, eräs äiti marssi 10 lapsensa kanssa jne. Reitin kunnolla ja sijainnillakin oli merkitystä: Lapissa käveltiin monin paikoin yöpakkasten aikaan, sillä päivällä tiet olivat upottavassa lumisohjossa, Imatralla marssireitti oli erityisen tarkkaan merkitty, koska se kulki uuden itärajan pinnassa.

 

Tahko Pihkala puhkesi totuttuun tapaansa kuvaamaan marssia reippain sanoin: ”Ankeasta ajasta ja pelottavan koleasta säästä huolimatta on huhkittu, hymyilty ja huiskuteltu hyvää päivää maanteiden täydeltä niin, että puhelinpylväätkin ovat kyselleet toisiltaan: mitä tämä on?”

 

Marssi sai myös paljon kansainvälistä huomiota. Muun muassa Manchester Guardian kirjoitti pääkirjoituksessaan: ”Kuulostaa terveeltä, onnelliselta ja toivorikkaalta, että ihmiset marssivat miljoonittain kevään kukkiessa Pohjolan metsissä hälytyssireenien ajamatta kansaa pommisuojiin.”

 

Kommunisteissa kävelymaaottelu ja sen aikaansaama kansan yhtenäisyys sen sijaan herätti vastustusta. Heidän maanalaisessa Etujoukko-nimisessä monistelehdessään kirjoitettiin: ”Maaottelumarssi oli humbuugia.” Irvailua marssista esitti myös radioääni Moskovan Tiltu.

 

Metsäkulmilla

 

Syntymäkotikunnassani Hämeenkyrössä oli tuolloin noin 8800 asukasta, joista 3528 osallistui marssiin. Se oli valtakunnallista keskitasoa eli noin 40 prosenttia asukkaista. Vanhempani, jotka eivät silloin vielä olleet yhdessä, marssivat Hämeenkyrön Kaipiossa sunnuntaina 18.5. Miesten marssireitillä käytiin kääntymässä Mouhijärven rajalla. Kylässä kävelyyn osallistui enemmän naisia kun miehiä. Marssiessaan Kaipion miehet puhuivat kevätkylvöistä, talvisodan muistoista, uuden sodan uhasta ja Kaipion koulun hyvistä hiihtäjistä.

 

Kaikkiaan Kaipion kansakoulupiirin alueella oli 123 marssijaa. Se riitti voittoon toisesta naapurikylästä Kuustenlatvasta, missä oli 103 marssijaa, mutta tappio tuli toiselle naapurikylälle Vesajärvelle, missä marssijoita oli 136. Noilla metsäkulmilla olisi voinut olla kävelijöitä enemmänkin, mutta siellä oli myös paljon tulevia metsäkaartilaisia, jotka vastustivat yhteisen isänmaan asiaa. Kun osa heistä jo toukokuussa päätti, että jos sota tulee, ei mennä, niin ehkä he samalla päättivät olla myös marssimatta.

 

Näyte yhteishengestä

 

Presidentti Risto Ryti kirjoitti suomalaisten marssivoiton jälkeen: ”Maaottelumarssillaan Suomen kansa on jälleen antanut näytteen yhteishengestään, kunnostaan ja katajaisesta sitkeydestään sekä edelleen vahvistanut ja kehittänyt näitä ominaisuuksiaan, joilla on tärkeä osansa onnellisemman tulevaisuuden rakentamisessa kansallemme.”

 

Näiden sanojen antamaa voimaa tarvittiin tasan kuukausi kävelymaaottelun päättymisen jälkeen, kun alkoi jatkosota. Sillanpään marssilaulua siteeraten alkoi taistelu ja marssi isänmaan vapaudesta: ”Toki kallehin on vapaus.”

 

Jouni Koskela

 

Kirjoitus on julkaistu Vapaussoturissa 2/2016.